tiistai 10. elokuuta 2010

Nahkojen kuivatusta ja suuria suunnitelmia

Talon reunustalla tuuli ja aurinko kuivattaa kyynnahkoja. Kukkapenkeissämme ja kuistin siimeksessä asustaa kyy, se luikertelee pioniemme välissä, heiluttelee kieltään päivänliljojen katveessa ja sihistelee itseään yön pimeydessä. Naapurissamme on kyytutkija ja väittää, ettei saisi heilutella Fiskarsilaista. Mutta meilläpä Fiskarsilainen väijyy kukkapenkin nurkalla otollista tilannetta. Kyytutkija väittää, että kyy pitää pyydystää ämpäriin ja kuljettaa kahden kilometrin päähän, mutta meidän Fiskarsilainen väittää muuta ja kyytutkijalta pitää salata koko totuus. Mokoma luikertelija oli luonut nahkansa roikkumaan pionin varsille ja nahkaa riitti aina kuistin alle johtavalle kissanluukulle. Ja nyt nahkat odottelevat kuivamista ja aarrekätköön pääsemistä. aarrekätkössä on kuivaneita suursukeltajia, ketun kallo ja kaikkea kummallista. Aarrekätkö sijaitsee vanhassa tätivainaan astiakaapissa perintöpikareiden lomassa.

Sorruin työmatkalla ja poikkesin pikkuruiseen Lillaniin. Työt ovat alkaneet ja hankin jälleen yhden muistivihon. Huonomuistisena yritän jälleen - kunnes kenties hukkaan ihanuuteni tai unohdan merkitä asiat muistiin. Mutta hienolla naisella pitää ehdottomasti olla hieno muistivihko - eikö totta? Sitä paitsi jollei muistivihkoon muista laittaa työasioita muistiin niin ainahan voi tehdä suuria puutarha suunnitelmia, entistä suurempia aluevaltauksia, kuningasideoita, siemenhaaveita ja kylvösraportteja=)

Töiden alkaminen tietää toisenlaisten silmien avaamista. Pitää tietää mitä maailmalla tapahtuu, miltä muotoilu näyttää huomenna, mitkä materiaalit saavat sykkimään ja missä aukeaa värien taivas. Siinä missä rakastan puutarhaamme, potageriamme niin rakastan työtänikin. Työn, harrastuksen ja intohimojen raja-aita on niin hämärä, että sitä tuskin on olemassa. Saan työkseni olla virran mukana, sykkeessä, sydämessä ja tuulispään harjalla, näen, koen, haistan, maistan, ihastun ja vaikutun.

Laventeliparkamme haalistuvat. Kukkakaupan täti kylläkin kehotti pitämään tätä ihanuutta ulkosalla, mutta me emme uskoneet. Veimme pienokaisen salin ikkunalle valoon ja lämpöön ja nyt värit ovat tipotiessään.

Tillimaa ei vaan niin vain haalistukaan. Se on ylitursahtanut, villiintynyt, ryöstänyt niin maapinta-alan kuin korkeudetkin niin, että mokomat olivat lakoontuneet tuulessa ja alituisessa sateessa.

Puff - ja lounatuuli heitteli kaikki hujan hajan

Tarhakukonkannus kuuluu ensikesänäkin puutarhamme vakioasukkaisiin. Aiomme huiskia niitä pitkin potagerin käytävän reunoja ja sekaan unikoita.

Punaiset sydämet ovat karanneet taimistotaimien ruukuista ja keikistelevät komeita terälehtiään kukkapenkkiin eksyneestä peilinpalasesta. Peiliin liittyy salaisuus - ehkäpä ensi viikolla kuulette peilistä enemmän.

tai näette kurkistuksen enemmän...

Tällaiset taimet ovat itäneet ja ne ovat jo niin suuria, että voisivat jo muhevoittaa juuriaan muuallakin kuin esikasvatusruukuissaan. Näitä on satoja, satoja, satoja ja satoja. Kutakin salkoruusua on ainakin 80, punahattuja, malvoja, neilikoita, unikoita, ja ties mitä. Kuvasta puuttuukin monia ihanuuksia.

Ja tässä on seuraava siementilaus - njamskis

11 kommenttia:

  1. Naisella täytyy ehdottomasti olla kaunis muistivihko - tai kaksi. Siihen inspiroivan kauniiseen vihkoon on sitten mukava kirjoitella ja piirrellä tärkeitä asioita - juuri niitä tajunnan räjäyttäviä kummallisia ideoita, joita yhtäkkiä jostakin kummallisesta paikasta mieleen pötkähtää. Jos niitä ei vangitse juuri silloin, voi olla ettei niitä muista taas hetken päästä, kun on jo toiset kujeet mielessä.
    Elokuu tarjoilee rehevää runsautta potagerissanne.
    Eikä vähä mitään - vaikka tuloillaan on valtavat määrät upeita kukkia, lisää pitää saada. Suloisia unelmia nuo uudet tulokkaat. Nimeä en tiedä - neilikoitako - kun ei ole aiempaa kokemusta tuollaisista. Karkeilta näyttävät.

    VastaaPoista
  2. Hui hitto sitä käärmettä,tuisin hulluksi(en pidä niistä).Taidat asua jossain Salossa päin.Minä kävin aikanani kansanopistoa Muurlassa kaksi vuotta.Salossa käytiin joskus baarissa ja kebabbia hakemassa kun eihän siel kylillä mitään ollu ko koulu ja lampaita.Aamuisin aina heräs lampaitten määintää,nyt se tuntuu niin romanttiselta vaikka silloin se oli kaukana siitä.
    Sun työsi kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  3. Aargh, en pysty keskittymään postauksesi muihin osiin, Kyy, kyy, kyy... En pelkää mitään öttiäisiä. Ukkospelkoni olen rationalisoinut jotenkin hallintaan. Mutta kammoan käärmeitä..ilman mitään syytä, inhoan ja pelkään niitä todella. Juu juu, Freudilla on tähän varmaan joku selitys. mutta en sitten taas pelkää niitä, mitä käärme Freudille edustaa ;)
    Jaakko Haavio runoili:

    Kevätilta hämärtyy,
    aitan alta mataa kyy.
    Onpa viehättävä käärme,
    kaunis niin kuin viitan päärme.
    Kyytä vieroo kansa kammoin,
    tappaa tahdottu on ammoin.
    Ajattele otusparkaa,
    jonka kimppuun kaikki karkaa!
    Niin ei ollut tahto herran:
    hyväksi loi kaiken kerran
    Kunnioita käärmettämme.
    Hän on arka ystävämme.
    Askeleemme kun hän vainuu,
    kiireisesti pakoon painuu.
    Ei hän pure, eihän pistä,
    vaino alkaa ihmisistä.

    En ole ihan varma luottaisinko Jaskaan. Ensinäkään en kuulu kirkkoon, joten en usko Herran luoneen kyyttonia mitenkään hyväksi. Ja käärmeet saavat minut aivan "bananas" :)

    Kukat on niin ihanat ja tillit kans!

    VastaaPoista
  4. Yäk, yäk - inhoan, saan kylmiä väreitä, puistattaa - mutta minkäs teet. Kohtalo on nuo vaanivat peijoonit vaivaksemme pistänyt ja Fiskarsin lapio on ainoa toivonkipinä =) Epäilempä Sanni, että Jaska on ollut jossain hallusinaatiotilassa tuota runoa värkätessään=)

    VastaaPoista
  5. Kyllä minäkin näyttäisin Fiskarssia sille käärmeelle tai pyytäisin Herra Lierojen Ystävää hakemaan sydämensä valitun turvaan.

    Ihanuuksia on sinulla siellä odottamassa ensi kesää paljon. Neilikat tuoksuvat minusta hurmaavalle.

    Minäkin ostin lauantaina uuden muistivihon, entinen tulee täyteen ihan pian. Siinä on kannessa.... kuinkas muutenkaan... suuri auringonkukka.

    Mökin ja kodin väliä meillä kulkee Mökin Reissuvihko. Tilasin sen kerran samalla kun tilasin valokuvia ja sen on kansissa kuvia mökistä ja sen pihakasveista. Siihen kirjoitetaan mitä pitää seuraavalla kerralla viedä, maalien numerot, seinien pituudet, panelien määrät... :)

    VastaaPoista
  6. Hei! Löysin sun mukavan blogin Vironperän kautta! Teillä on aivan ihana sali!! Rakastuin siihen totaalisesti. Ja Heelerikin on söpö, meilläkin on sellainen. Kyyt lähtee täältä suoraan muurahaispesään Fiskarsin auttamana. Todella inhottavia. Terv Mimi

    VastaaPoista
  7. Voi mitä ihanuuksia!!! Odottelen minäkin innolla, että joskus pääsisin perennoja kasvattelemaan omaan puuhahuoneeseeni:)

    Tottakai jokaisella hienolla naisella täytyy olla kaunis muistivihko! :D

    VastaaPoista
  8. Kaunista ja rehevää ja suloista ja kamalaa, käärme paratiisissa!

    VastaaPoista
  9. Taidan olla niitä harvoja, jotka ovat kyytutkijan kanssa samaa mieltä. Kyy on osa luonnon kokonaisuutta.

    Mahtavan näköinen väriloisto tuo tillimaa.

    VastaaPoista
  10. Kaunis tillimaa! Minäkin näyttäisin kyylle fiskarsseja, yäk...

    VastaaPoista
  11. Huhhuh kun on upean oloista, näköistä ja kuuloista. Upea tillimeri ja kukkaviidakko! Unikot ja Salkoruusut ovat pyörryttävän ihania ja varastavat sydämen! Dreamy

    VastaaPoista