sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

On on kesäni mun


Siitä päivästä asti kun löysimme kansakoulumme on levylautasellamme otettu kesä vastaan Einin Kesä ja yö kipaleella . Ne jotka Teistä on jatkanut matkaamme ovat siis kuulemassa tätä jo neljättä kertaa. Elämä on ihmeellinen. Aika virtaa vuolaana niin ettei edes huomaa sen kulkua. Hain juuri vanhimmaiseni isosleiriltä ja mikä ihanuus meitä olikaan ottamassa vastaan kun saavuimme kotikonnuille. Jo kaukaa näimme kuinka harmaa pilvi pöllysi. Meillä MUOKATAAN jo peltoja - jihuu. Kevät on totisesti täällä.

Kuistin edustalle on ilmestynyt viime syksyn raivausten jäljiltä krookkuksia. Nämä kuuluvat kansakoulun aikaisiin taimiloisiin, joita putkahtelee sieltä täältä.


Piipahdin perjantaina töiden jälkeen paikallisessa taimipuodissa ja ulkosalla oli vastassa ihmeellisiä ihanuuksia. Jalolemmikkejä ruukussa. Oransseja, vaaleanpunaisia, lohenpunaisia, roosan sävyisiä, fuksianpunaisia, kirkaan keltaisia ja ties mitä sävyjä. Toinen toistaan terhakammat ja pullukammat taimet olivat suorastaan vastustamattomia. Njam.


Ja niissä oli kosolti myös nuppusia.


Varma kevään merkki on tuunausinnokkuus. Oli suorastaan tehtävä pakollinen nurkkien nuohous kierros ja saunalla koulun aikainen Lutheri törötti yhtä tyyriinä kuin aiemminkin. Enpä itse alun alkaen miestä edes tunnistanut, mutta jokin tässä ajan ja kosteyden tärväämässä kuvassa kiehtoo. Kuvan alalaidassa on vaaleansinisiä suurehkoja tahroja, liekkö kosteuden tai maalin aiheuttamia. Mutta tuo sinisyys tekee kuvasta entistä kiehtovamman.


Saunalle on kertynyt erinäisiä löytökalusteita, jotka kaikki on maalattu paksulla maalarin valkolakalla. Ja nyt aiomme saattaa loppuun tämän saunakammarin kalustamisen. Edelliskesästä saakka saunan nurkissa on pyörinyt kolmen koivuTarun valkoiseksi maalatut rungot ja nyt tuolit saavat vihdoin punaiset markiisit päällensä.  Josko jonakin päivänä tänne voisi tulla hetkoiseksi lepäilemään kesken kuumien helteiden ja vetäytyä vaikkapa herkullisten lehtien pariin.


Saunalla on myös vanha 80-luvun sohvapöytä tumminen savulaseineen ja sekin on kylmän viileästi maalattu valkoisella. 

No siinä missä maalaus / tuunausvimma on täyttänyt mielet niin myös valaisin vimma. Olin perjantaina myös Helsingin stokkalla piipahtamassa ja tämä kaunokainen sai minut melkeimpä pyörryksiin. Olin jo tiskillä ostamassa kaunokaisesta mutta sillä olikin tilausaikaa. Sniff. Löysin tämän onneksi verkkokaupasta ja luulempa, että hän saapuu meille lähi aikoina.


 Keittiön pönttöuuni inspiroi alinomaan. Nyt taas tekee mieli ripauksellista keltaista.


 Jopa niin paljon, että piti hommata jo tölkillinen varuiksi valmiiksi.


Meille on nimittäin rantautunut kolme kauinokaista. Ja ehkäpä hän saa keltaisen puvun itselleen. Kuka tietää ja Hornerin kankaita kyytipojaksi. Voisi olla aikamoinen namupala keittiöön.


Tämä taas tulee pysymään tallaisena. Jousitusta tarvitsisi hitusen kohentaa, mutta täytyy nyt tarkkailla tilannetta.


Ja tämä.... Tästä on raaputettu paksu tummanruskeamaalipeite pois. Alkuperäinen idea oli maalata nimenomaan tämä keltaiseksi, mutta miten pidemmälle entisen maalin poiston suhteen on edetty, sitä enemmän tämä kirjava puupinta on ruvennut kiehtomaan. Toisaaltaan ultrakäheä voisi olla keltainen tuoli valkoisella uudella nyörityksellä tai läpinäkyvällä nyörityksellä.


Nuorimmainen kerää kouluun keväänmerkkejä ja toi innosta puhkuen maljakkoon sinivuokkoja, punavuokkoja ja krookuksen. En varmaksi tiedä ovatko nuo punavuokkoja vai mitä lie sinivuokon värimuunnoksia, mutta niitä kasvaa mattona ikivanhojen syreenien katveessa ja osa on suorastaan vaaleanpunaisia.


Kierroksella pihastamme löytyi myös johtotähti. Koiranulkoilutusreissulla jonkun kätösiin tarttui aikoinaan tämä vanha johtotähden pölykapseli ja siitä asti se on komistanut puuvajan seinää, yhdessä vesurin ja vanhan lehdenmyyjien kyltin kera. Nyt taitaa olla aika siirtyä vielä hetkeksi kuopimaan pihamaita ja avustamaan mopon ketjujen kiristyspuuhissa - ainahan ainakin päällikkötason neuvot ovat paikallaan ;-)

6 kommenttia:

  1. Sen sata ihanaa asiaa sulla taas. Jalolemmikit on aivan mahtiksia ottaisin heti kiitosta tänne ja nuo tuolit, oiiiovoi.

    VastaaPoista
  2. Jalolemmikit ovat sitten kauniita <3 Ja upeita tuoleja on teille kotiutunut! Tuo alimmainen tuoli on ihana noinkin :)
    Mukavaa pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
  3. Hmmm...nuo on jaloleinikkejä (ranunculus), anteeksi pilkunviilaus ;) Mut hei, noi tuolit on niin makeita. Mie tykkään kaikista ihanista tuoleista. Miten toi kevät on teillä noin aikasessa? Farmarit pelloilla ja sinivuokot vaasissa! Ihmeellisen ihanaa! Perästä tullaan.

    VastaaPoista
  4. Keltainen pönttöuuni on ihan mahtava! Olemme itsekin maalaamassa omaamme keltaiseksi ja maalikaupan keltaiset väriliuskat ahdistaa valmiiksi.. Olisko mitään mahdollisuutta saada värikoodia? Voitais maalata yhtä makee uuni..

    VastaaPoista