lauantai 2. huhtikuuta 2011

Sinisiä ajatuksia


Eilen kauppareissulta tarttui vaivihkaa mukaan sinisiä helmililjoja. Sinisissä helmililjoissa ja lemmikeissä on kaukaista sukulaissielukkuutta. Molempien sinisyys kaikessa herkkyydessään on suorastaan vangitsevaa. Niin vangitseva, että niiden sineen loisteessa siniset ajatukset ovat vallanneet mielemme. Suurissa haaveissa on jälleen potagerin eteenpäin vieminen, sulokkaine reunuskasveineen, notkuvine ja mätästävine kukkapaljouksineen, puhtaine käytävineen ja salaisine sopukoineen. Potager on siis jälleen soluttautunut mieliin, tehden olon levottomaksi.


 

Kaikkialla on suuren odotuksen tuntua, aivan kuin aika olisi seisahtunut ja suuri hetki olisi tuloillaan. Vermiculaatti, ruukut, ja siemenet odottavat vielä sitä jotakin kriittistä pistettä, että ilma vielä hitusen lämpeäisi ja kasvunkohinan äänet lähtisivät käyntiin. Meillä ei siis yksikään siemen ole vielä pujahtanut mullan uumeniin, mutta lähtölaskenta on aivan ovella.



Talven aikana ihmeellisiä löytöjä on puhdisteltu ja puunailtu. Olen täysin rakastanut, hurahtanut ja läpeensä ihastunut näihin vanhoihin toilettepulloihin, joita löytyi puuvajan uumenista useampiakin. Samoin vanha Riihimäen lasipakkaus saa sydämen pampahtelemaan ja miten ajassa se onkaan. Englantilaiset sisustuslehdet ovat tulvillaan 50-lukulaisuutta ja tyyliteltyjä kuvioita.



Taivaallinen öljylamppu on saapunut keittiöömme luomaan lämpöistä tunnelmaa kevätiltoihin. Öljylampun valo, höyryävän kuuma tee, lämmin filtti ja Veikko Huovisen iki-ihanat klassikot saavat hymyn nousemaan korviin ja olon tuntumaan vähintäänkin taivaalliselta.



Suureen saliin on rantautunut joukko tuoleja, jotka odottavat lopullista sijoituspaikkaansa. Toisaaltaan veri vetäisi maalaamaan tuoleja sulokkaiksi ja toisaaltaan ajanpatinoima keltaisuus kiehtoo. Kuka tietää mikä päivä marssin maalikauppaan ja täällä rupeaa tapahtumaan jotakin.

8 kommenttia:

  1. Mukava että olet palannut hernepensaskujanteelle:)

    VastaaPoista
  2. Oi mikä onni omistaa tuollainen talo, jonka uumenista löytyy kaikenlaisia aarteita! Nuo tuolit olisivat ihanan herkullisia eri väreissä maalattuina, esimerkiksi pastelleissa. Peppi Pitkätossun tyyliin..

    VastaaPoista
  3. Haa, ensi kesän potager on siis jo muotoutumassa. Sinisissä ajatuksissa se etsii muotoaan. Helmililjat muistuttavat potagerin upeista kukkatovereista.
    Sisätiloissa on tapahtunut paljon sitten viime kesän, näemmä. Kauniita esineitä on teille kotiutunut. Elämä kukoistaa ja menee eteenpäin.

    VastaaPoista
  4. Upea öljylamppu! Vanhat pullot ovat kyllä kauniita... Minulla olisi myös tuontapaisia tuoleja odottamassa maalausta :)

    VastaaPoista
  5. Heippa Jori oletkos tullut takaisin?!On jo kaivattukkin, PELKÄSIN jo että en näen sun potangierin edistymistä tulevalta kesältä:)Mulla ei ole lightroomia, käsittelen RAW kuvat silkypix-ohjelmassa joka tuli kameran mukana. Siinä on kaikki mahdolliset perus väännöt mitä tarvitaan ja loput teen fotarissa. Olen joskus miettinyt lightroomin ostamista mutten ole sit viitsinyt tuhlata rahaa siihen kun ilmankin pärjännyt.
    Noi toilette pullot on aivan ihkuja:)

    VastaaPoista
  6. Täällä ja siellä kevät on alkanut. Kuulostaa niin hauskalta kaikki puuhat, joista kerroit. Ikään kuin kevätkeiju liihottelisi ympäri taloa ja pyrähtäisi jo pihalle.
    Mukava katsella taas katsella puutarhaasi keväästä kesään ja syksyyn.

    VastaaPoista
  7. Hei! Voi miten ilostuin kun huomasin että olet herännyt talviuniltasi, olin jo vähän huolissani... :)
    Kevät etenee kohisten, odotan malttamattomana kuulumisia potangerin vaiheista ja tietenkin siitä ihanaisesta kasvihuoneestasi.

    VastaaPoista
  8. Jännittyneenä jo odottelen potagerin tulevia vaiheita...

    VastaaPoista