maanantai 30. toukokuuta 2011

Tänään olikin kovasti rakeinen päivä, vaikkei niin alkuunkaan pitänyt olla


Tänään kaikki meni plörinäksi, vaikka ajatus oli erityisen hieno. Syynä vissiinkin hirvittävä huolimattomuus tai mikä lie innostuksen puuska mikä sumensi kokonaiskuvan. Ilta-auringon helliessä puutarhaa iski vimmattu kipinä lähteä tutkimusretkelle läheiselle koskelle. Ensin tunnelmaan virittäydyttiin koti pihamaan pakollisella kukkaiskierroksella. Oli unikonkukkaa pionipuskassa, vähän vieläkin enemmän unikoita, oli iiriksiä kukassa, perunavaot pinnassa, oli jokin sekamelska ilmestynyt potagerin ruutuun ja ties mitä.


Sitten suuntana oli varsinainen luontopläjäys. Muutaman kilometrin päässä talostamme on luonnonkaunis koski, vehreänä kiemurtelevine ja vehmaine jokinotkoineen. Tunnelma oli vähintääkin huumaava. Ympärillä soi niin eriskummallisten lintujen laulu, etten ollut uskoa korviani. Oli jos jonkin moista lirkutusta, naputusta, jodlausta, melkein kuin olisi undulaatteja karannut runsaskasvuiseen, auringon siivilöimään ihanuuksien ihmemaahan.


Sitten piti fiilistellä, kurotella vuolaana virtaavan veden ylle, polvistua rantapenkaalle, tirkistellä lehvästöjen lomasta, napata veden pinnan peilikuvia, hersytellä jokitöyrään ylle syntyvän lehväkaton alla. Piti kuvata ihanan romuromanttisia kiemuraisia portaita, ottaa kokonaiskuvaa, vangita kokonainen tunneaallokko.


Näin kaamealta tuo mokomakin rakeisuus sitten näyttää - ugh. Mutta tämä on se kummallinen lirkuttelija, livertelijä ja jodlaaja. Tällä kummallisella hyypällä oli pesä siinä aivan vieressä ja meno ja melske olivat myös sen oloisia. Ehkäpä huomenissa pitää tehdä oikea kunnollinen kuvausreissu ja skarpata hitusen.


Ja sitten koneelle ja pam - Viime öinen yökuvaus oli jättänyt jälkensä ja kameran iso arvot juoksivat 1600 ja rakeisuus oli silmiä riipivää. Kaikki fiilis, kaikki heittäytyminen, eläytyminen, jokitöyrään äänimaailmat ja henkeäsalpaava tunnelma olivat tipotiessään vain läjä pallukoiksi räjähtäneitä suhmukoita oli kameran muistikortilla. Niin ja olihan siellä laiduntavia lehmiäkin, mutta nekin olivat kuin poutapilviä =) Joskus impulsiivisuudesta, intoilusta ja heittäytymisestä on vähän harmiakin. Muttei toki niin suurta harmia, ettei jotain hyvääkin. Matka oli tajuttoman elämyksellinen. Asumme suorastaan ihmeen ihanaisessa ympäristössä ja uusin inspiraatio on vene. Tahdomme veneen ja pikkuisen prutkuttimen siihen perään. Onhan kansakoululla vesioikeudet kolmeen läheiseen jokeen =)

5 kommenttia:

  1. Tuttua hommaa, on käynyt juuri noin monesti:) Pitäis muistaa tsekata ne asetukset ennenko täpinöissään alkaa spruuttailee mutta äh ken jaksaa vaivautua...en minä ainakaan.

    VastaaPoista
  2. Voi itku, kuulostaa tutulta. Mutta vene! Minäkin haluan veneen. Meillä on vesioikeudet myös kolmeen (tai ehkä neljään) rantaan. jokeen ja järville. Mutta ei venettä! Se on syntiä, vene on hommattava!

    VastaaPoista
  3. Olisikohan lehtokerttu laulajasi - vaatimaton ulkomuoto kätkee sisäänsä laulutaiturin:) Ihania kuvia ja tunnelmia taas ja vene, se on kyllä mukava kapistus, järvellä näkee enemmän.

    VastaaPoista
  4. Ei hätää. Tekstistä välittyi kokemuksesi. Jos kuvat eivät ole sitä, mitä näet, pystyt sen kertomuksillasi paikkaamaan. Minua itseäni harmittaa, kun ei kameran linssi näytä sitä, mitä silmä näkee. Mutta onnistuakseen, se vaatisi paljon kuvausopiskelua ja varmasti paremman kameran. Joten näillä nyt meillä mennään.
    Piskuinen vene on meillä pikkulammella. Täytyy laittaa kuvia sieltä. Tunnelma on erilainen.

    VastaaPoista
  5. Kun laitan silmät kiinni, aistin kyllä tuon metsäisen kosken tunnelman. On melkein pakahduttavaa se "meteli" mikä metsässä kosken äärellä on koko kesän aurinkoisina päivinä. Joskus kuljin metsässä kun satoi rankasti. ihan hetki sateen jölkeen oli aivan hiljaista, sitten aloitti joku lintu jossakin ja toinen vastasi siihen, ja kohta oli koko metsä täynnä ääntä kun kaikki linnut tulivat pois sadetta pitämästä. Minulle käy myös usein noin kameran kanssa, että menee koko kuvausreissu fiiliksineen harakoille kun joku asetus on pielessä. Haavailen että joskus menisin johonkin kuvauskurssille niin että osaisin ottaa kuvia spontaanisti aina oikeanlaisilla asetuksilla samalla lailla kun osaan säätää pyykkikoneen nappulat niin että se pesee kuten haluan, sen kummempia ihmettelemättä. On hienoa omistaa digijärkkäri, vielä hienompaa olisi osata tietää kaikki sen hienoudet....
    Oi, vene kuulostaa ihanalta aluevaltaukselta! Sitten vain kalastamaan ja katiskoita kokemaan ja kalaa kokkaamaan! mitä muuten kuuluu sille teidän ruokaprojektille, josta viime syksynä jutustelit blogissasi?
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista