torstai 16. toukokuuta 2013

Liljakukkojen listintää ja kesäkukkien istutusta


Hurahuhhahhei - tänään oli sitten oikein hurlumhei päivä muutaman koulutuspäivän jälkeen. Aamusta otettiin pienoinen kokous töissä, innostettiin nuoria uusiin aluevaltauksiin ja oltiin ylpeitä. Iltapäivästä tupsahti päivänvaloon Taitajakisojen oppimisympäristökilpailun hopeapalkinto. Ei siis laisinkaan hullumpi päivä =) Näiden lisäksi nappasin nuorimmaisen koulusta ja hurvittelimme naisten humputusretkelle paikalliselle puutarhalle. 


Ja mitä menimmekään tekemään. Vasta tässä illan mittaan tajuntaan on hiipinyt, että meillähän jyllää vielä yöpakkaset ja me hölmöt hupsut hankimme kesäkukkia. Mutta minkäs teit kun ne olivat niin jäätävän hurmaavia. 


Heti kotona hyökkäsimme istutuspuuhiin.


Multasäkitkin olivat niin jäässä vielä, että jouduimme auringossa sulattelemaan multia, eikä siinä vaiheessa vielä hälyytyskellot soineet. Ei yhtään. Me vaan naurettiin jäistä multaa. Me hupsut hölmöläiset


 Kastelukin oli niin mieluisaa taas vaihteeksi


Ja tietysti meidän piti tehdä heräteostoksia. Leivälle tuoretta basilikaa - Njam


Sitten istutuspuuhien jälkeen kirmasimme kilvan potageriin. Alkoi liljakukkojahti. Oikea listintä operaatio. Hetkessä meillä oli kourallinen kukkopoloisia. Voi vihulainen sentään kuinka röyhkeitä liljasyöppöjä nämä oranssiset kauhistukset ovatkaan.


Nuorimmainen tarttui kameraan ja antoi palaa. Lasikupu ikuistui jälleen uudesta kuvakulmasta. Tällä kertaa lasikuvun nupin sisässä näyttää olevan kastelukannumme ja ties mitä potagerin käytävillä notkuvaa tykötarvetta.


Ja jostain kantautui huumaava, viettelevä tuoksu, joka sai polvet notkahtelemaan. Olimme lumoutuneita aivan kuin merimiehet seireenien kutsun kuullessaan. Meidän oli aivan pakko napsasta narskuja kyytiimme ja taas uudet kujeet.


Pitihän meidän hitusen testata narskukuvauksia aivan kuin silloin jokin aika sitten helmililjoja.


Siirryin pikkuhiljaa siivoamaan istutuspuuhien jälkeen jättämiä sotkuja ja nuorimmainen jatkoi ihmeiden bongailua pihamaalla. Ikuisti tälläisen perhoisen, jota emme entuudestaan tunnekkaan. Tietääköhän kukaan Teistä mikä tämä harmaanvalkea liitelijä on?


Sitten kuvausmatka jatkui vuorikilpimättäälle. Vuorenkilvet ovatkin sellaisia veijareita, että ovat siedettävän näköisiä vain tältä etäisyydeltä tarkasteltuina. Näinhän ne näyttävät varsinaisilta puutarhan hurmureilta, mutta mehän tiedämme, että tämä on vain suurta illuusiota =)


 Kauniita puutarhurointikelejä Teille ihanaiset lukijat. Sieltä on tulossa melkein viikon sade jakso, joten nyt kannattaa ottaa kaikki irti puutarhuroinneista ;)

14 kommenttia:

  1. Kiitos tästä ihanasta blogista - Ethän koskaan lopeta :) Tämä on niin terapeuttinen sivusto tälle kolmen pienen lapsen äidille, joka on myös hitusen hurahtanut puutarhatouhuihin.

    Niin ja perhonen on tietääkseni lanttuperhonen.

    Kauniita päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi kauniista sanoistasi =) ja liihottelijan tunnistuksesta

      Poista
  2. Liljakukkojahdissa on täälläkin oltu. Huomenna tehtävä uusi täsmäisku, kun ne pirulaiset ovat niin nopeita piiloutumaan. Mutta minä en anna periksi, tänä vuonna eivät liljojani syö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä samalla asenteella. Niitä on niin julmetusti tänä vuonna. Onnea taistoon =)

      Poista
  3. Lanttuperhonen taitaapi olla.. Todella kauniita kuvia! Kesäkukkiin hurahdin minäkin eilen ja luotan, etteivät palellu. Sulla on mukava blogi! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Kukkaiselämää. Toivotaan totisesti, että kesäkukat selviävät =)

      Poista
  4. Kauniit kesäkukat siellä loistaa tuo sininen kukka on tosi kaunis.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen huumasi meidäötkin kaupassa - oli niin säihkyvä =)

      Poista
  5. Minä löysin ensimmäisen kerran vihastuksekseni liljakukkoja vasta viime kesänä, aiemmin on saaneet liljat rehottaa vuosikaupalla ilman. Mistä niitä kannattaa jahdata? Kun ei penkeissä ole vielä kuin multaa ja jokunen sipulin nousu... Missä ne lymyää?! En ole hoksannut vielä yhtään enkä haluaisi hoksatakaan :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhi - kun liljat tulevat pintaan niin oranssiset kukot viihtyvät lihjojen lehtien välissä. Raottelen siis lehtiä ja nappaan niitä sieltä välistä.

      Poista
  6. Pirteä kertomus kesäkukista. Tuo sininen kukka on aivan ihana. Meillä paistaa aurinko ja sää on varsin helteinen. Taitaa olla ukkosta ilmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on ollut tänään erityisen kuuma ja hiostava keli.

      Poista
  7. Tiesithän Jori, että mie rakastan näita sun postauksia <3

    VastaaPoista