sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Potagerista onneni kun löysin =)

Meillä on sydämiä puutarhassa =) Ihan hurrrrrrrjasti sydämiä 

Potagerissakin on sydämiä =)

Meillä on ollut aivan mahtava puutarhaviikonvaihde. Aurinko on hellinyt ja tuuli on tehnyt pesän hulmuaviin hiuksiin. Multaa on kuovittu ja tunkiota täytetty. Lauantain konttasin talonvieruksen kukkapenkissä, enkä oikeastaan olisi sieltä poiskaan malttanut tulla. Joskus nimittäin puutarha näyttäytyy aivan valloittavana kontallaan tarkasteltuna.


Kukkapenkkiin kantautui jälleen tervan tuoksu. Mansikkalaatikot valmistuivat vauhdilla sillä välin kun kitkin.

Talon vierustalla on punakukkainen vanha maatiais ruusujuuri. Ruusujuurella menee kuulemman 5-7 vuotta kasvaa aikuiseksi =) Mutta meillähän on aikaa odottaa tämän rimpsuhameen varttumista. 

Potagerissa on vuorostaan keltakukkaisia ruusujuuria. 

Olemme myös aloittaneet Potagerin layoutin puhtaaksi piirtoa. Siitä saakka kun potager on perustettu olen lähes jokaikinen lauantai aamu piirtänyt leiskaa kahvikupposen äärellä ja laskenut milloin taimien menekkiä, milloin suunnitellut uusia istutuksia tai listannut taimien nimiä, jotta vastedes muistaisin mitä missäkin päin potageria on. Sormet aivan syyhyävät tämänkin projektin kanssa. Tähän aikaan vuodesta yöunet selvästikin lyhenevät, kun intohimoprojektit valtaavat tilaa itsellen.

Tillipionit puhkeavat kukkaan huomenna

Viime vuonna siemenestä kasvatetut punertavat tulikukat tekevät vauhdilla kukkavanojaan auringonsäteiden leikkiessä niiden lehdillä. 


Potagerista onneni kun löysin =) Kai tiedät, että puutarhaan heikkona oon! ;)

10 kommenttia:

  1. Mahtavia kukkakuvia. Onneksi viikonloppuna saatiin vähän omiakin kukkia näkyviin. Tuntui, että rikkaruohot oli niin vallanneet kukkapenkit tämän lyhyen kevään aikana. No, työ palkittiin ja nyt on kukat näkyvissä taas täälläkin :)

    VastaaPoista
  2. Minä niin nautin katsella tätä sun blogia, voin aistia sen tunnekuohun ja intohimon, jolla puutarhatöitä teet. Ehkäpä ne eivät tunnu edes töiltä? Terapiaa. Mullekin. Ja tulee kauhee into painua omaan pihaan hommiin.

    VastaaPoista
  3. Oi kun ihania sydämiä ja muitankin kukkia, kaunista! :)

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos Teille kaikille ihkuille lukijoille =)

    VastaaPoista
  5. Kysymys? Mikä tuossa seitsemännessä kuvassa särkyneensydämen edessä olevat kaksi huiskulaa on? Luulen että yhden talon vieressä ojanpientareella kasvaa samanlaisia ja oon oottanu koska ne kukkii. Ne on ehkä levinnyt pihasta tai jotain. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on liljoja. Pitänee itsekin oikein etsiä jostain arkistosta mitä tarkalleenottaen :-) muistaakseni kukkivat vaaleanpunaisella tai valkoisella. Ojanpientareelta voi löytää vähän samannäköisiä rusoliljoja, jotka kukkivat oranssilla

      Poista
  6. Nuo sydämet ovat kyllä ylittämättömät!

    VastaaPoista