lauantai 13. heinäkuuta 2013

T-karmeissa on sitä jotakin =)


Nyt se sitten on alkanut. Pölyä, kuumuutta, ulinaa ja hikeä. Kahdesta ikkuna-aukosta on ikkunat pihalla. Rantakäärme seurasi seinänvierustalla salaa touhujamme, kun ulkoa piti täysillä punnertaa ja työntää ikkunoita ylöspäin ja sisältä kiskoa. Että ikkunat olivatkin juuttuneet aivan mielettömästi kiinni. Meillä ikkunalasit ovat niin valuvia, ettei ulos katsoessa voi esim. tunnistaa rekisterinumeroiden kirjaimia tai numeroita. Maisemat näkyvät vain välkehtivänä väriaallokkona. Ikkunat ovat alkuperäiset, siltä ajalta kun ikkunapokiin valikoitiin huolella, erittäin kestävät puut. Ikkunoiden teko oli vielä kunnia-asia. Silloin kun kansakoulumme on rakennettu ikkunapuiksi kelpasi vain talvella kaadettu, oksaton ja tiheä vanha puu. Ikkunapuutavaraa kuivattiin erityisellä huolella. Ensi vuosi kuorimattomana sitten kaksi vuotta kuorittuna katoksen alla. Ennen kuin pokien työstö tapahtui puutavaraa kuivattiin vielä useamman kuukauden lämpimässä verstaassa. 1960-luvulla rakentaminen oli jo niin paljon muuttunut, että tästä perinteestä luovuttiin ja puutavaran laatuun ei kiinnitetty niin paljoa huomiota. Meillä on siis aarteet ikkunoissamme ja nyt meillä on kunnia pitää kouluvanhuksesta hyvää huolta.


Meidän ikkunat ovat T-karmiset ja kaksinkertaiset. Ulommaiset ikkunat aukeavat ulospäin, mikä on aika harvinaista nykyään. Monet rakennukset on kunnostettu ja luovuttu tällaisista ikkunaharvinaisuuksista. Ihmiset ovat olleet mukavuudenhaluisia ja tiivistäneet rakennusvanhuksia. T-karmit tulivat Suomessa suosioon 1800-luvun lopulla ja kansakoulumme on rakennettu 1902, joten tämä muoti on ollut vielä valloillaan. Kaksinkertaisia ikkunoita alettiin vuorostaan käyttää 1700-luvulla. Silloin tosiaan nuo ulommaiset ikkunat aukesivat ulospäin ja sisäikkunat nostettiin kesäksi pokiltaan varastoon. Meilläkin pitäisi pistää harkintaan tuo sisäikkunoiden kesävarastointi. Talveksi laitamme aina liimateipit sisäikkunoihin, jotta viima ei ujeltaisi nurkissa ja pönttöuunien lämpö pysyisi suloisesti sisällä.


Nyt ei auta muu kuin mennä jatkamaan aloitettua urakkaa =) Kunnostettavia ikkunoita on yhteensä 9 T-karmista ikkunaa eli ikkunoita on yhteensä 54kpl - huh huh. Ja tässä on vain yhden luokkahuoneen ikkunat. Heippa siis - työt kutsuvat =)

7 kommenttia:

  1. Työ varmasti kannattaa, ei muuta kuin työn iloa :)

    VastaaPoista
  2. Hommaa on siis riittämiin, mutta kyllä tuollaiset ikkunat kannattaakin korjata. On sitten seuraavilla sukupolvilla jälleen ihmettelemistä.

    VastaaPoista
  3. Hei! Löysin tänne juuri ja ihmettelen, miksi en jo aiemmin. Mikä ihana puutarha ja mielenkiintoinen blogi! Jään ehdottomasti seuraamaan :)
    -Matleena
    http://muonamiehenmokki.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä hommiin! Kunnostus palkitsee...ainakin talvella:)

    VastaaPoista
  5. Tapiseerattu? Miksi huoneita tapiseeratessa=tapetoidessa kukaan ikkunoihin puuttuu? Eiks nyt tapetit seiniin saa ilman ikkunaremonttia?

    VastaaPoista
  6. Kiitokset tsemppikommenteista ja tervetuloa Matleena mukaan remmiin =) Anonyymi - kiitos myös sinulle sanatarkennuksesta. Vaihdoin tekstiin kunnostaa sanan tuon tapiseeraamisen tilalle niin ei tule vääriä käsityksiä =)

    VastaaPoista
  7. Méidän tuvasta löytyy noita T-ikkunoita myös, osassa on jopa suupuhelluttaja versioita. OSaan on vaihdettu uudempia. Etelän päädyn ikkunoita olisi ihan pakko alkaa kunnostamaan....

    VastaaPoista