keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Vauhdin lakipisteellä

Syksyn tahti on jälleen imaissut mukaansa. Tuntuu, että vauhti kiihtyy kiihtymistään ja ollaan lähellä vauhdin lakipistettä. Joka päivä jotain uutta, jotain innostavaa, jotain erilaista. Syksyt ovat aina tällaisia =) Niissä on imua, ne tempaisevat mukaansa yhä kiehtovampiin projekteihin ja tarinoihin.

Töissä meillä on nuoret liekeissä ja tulokset puhuvat puolestaan. Sosiaalisessa mediassa on imua enemmän kuin vuosiin. Uusia härpäkkeitä otetaan yhdessä haltuun minkä ehditään ja prosessit levittäytyvät, monimutkaistuvat ja toisaaltaan johdattelevat aivan uusille poluille. Kotona sama hässäkkä jatkuu, on kirjoituksia, koulutuksia, uusia harrastuksia ja ties mitä.

Huomenna on luvassa matka Tampereelle yhdessä opiskelijoiden kanssa. Siellä on luvassa ihanaa tuttujen tapaamista ja inspiroitumista kaikesta uudesta ja perjantaina reissu Habitareen sisustuksen ihmeitä ihastelemaan. Termari on valmiiksi pestynä, koska mikään ei ole mukavampaa kuin höyryävän kuuma musta kahvi bussiretkellä ja kupposen äärellä hyvää seuraa =)

Potager uinuu ja nauttii syksyn sateista. Mutta on siellä jälleen hitusen jotain uuttakin =) Mutta hänen kauneudestaan jonain toisena päivänä sitten tarkemmin =) Laitan siis levylautaselle lisää poweria ja ryhdyn valmistautumaan huomiseen.





11 kommenttia:

  1. Onpas siellä kova vauhti päällä :)
    Syksyllä on kyllä aina enemmän aikaa suunnitella ja tehdäkin kaikkea uutta. Inspiroivaa syksyn jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija, Syksyyn liittyy aina pikkuisen jotakin uudistautumista ja hurjaa hässäkkää =)

      Poista
  2. Nyt onkin ollut erinomaisen hieno syksy, joka toivottavasti kestää pitkään :-)
    Odotan malttamattomana, mitä uutta ihanaa siellä taas on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on ollut totisesti erityisen hieno ja pihahommiin otollinen.

      Poista
  3. En lakkaa äimistelemästä teidän upeaa potageriaanne.

    VastaaPoista
  4. Täällä riittäisi vähän vähemmän vauhdikas syksy... Uuvuttavin lienee työn alla oleva opinnäytetyö. Muutenhan syksy on ihanaa aikaa. Jooga alkoi taas ja sisälläkin ehtii puuhastella :)

    VastaaPoista