Meillä fiilistellään. Uuniomenat ovat vieneet kielen mennessään. Ripaus inkivääriä, loraus glögiä, pikkiriikkisen kaardemummaa, oikeaa voita ja kaurahiutaleita kera ihanien kotimaisten syysomenoiden. Muutama päivä sitten kehaisin vihannestukkuamme ja jälleen pitää pikkuisen kehaista. Sieltä näet rantautuu aina säännöllisin väliajoin jättipussillinen kotimaisia syys ja talvi omenoita ja niitä saa aina pitkälle kevääseen asti. Njamskis. Ei tarvitse kuoria ei =) Ja kyytipojaksi paksua vaniljakastiketta niin, ettei tarvitse pihtailla ei =) Tätä siis päivälliseksi meillä.
Meillä on vanhoja hopealusikoita ja niissä aivan parasta ovat tarinat ja muistot. Eräässä lusikassa on kaiverrettuna hieman maskuliinisin kaunokirjaimin Gunnar. Gunnar oli äitini kasvatti-isä. Gunnar oli kauppias ja armoton teatteri-ihminen. Vanhoissa valokuvisassa Gunnar on joko pukeutuneena Pekka-puupääksi tai näyttää kieltään perhepotreteissa ja kuvat ovat jostain 40-luvulta. Gunnaria en ole koskaan nähnyt, mutta tarinoita kuullut tuosta mystisestä herrasmiehestä. Toisissa lusikoissa on vuorostaan palkintosijoja kaiverrettuna. Isäni on lapsena voittanut maamiesseurojen juurikkaanharvennuskilpailuja tai sijoittunut toiseksi. Jokaisella vanhalla lusikallamme on siis jokin tarina kerrottavanaan =)
Kuulostaa aika täydelliseltä. Menee viikonlopun herkkulistalle.
VastaaPoistaTuota omenaherkkua teki edesmennyt tätini aikoinaan. Hyvää se oli.
VastaaPoistaKotimaista omenaa on nyt saatava. Omat ovat jo lopussa. Huono omppuvuosi tänä vuonna.
Sinussa elävät nuo juurikkaanharvennusvoittajagenit vahvana.