maanantai 6. tammikuuta 2014

Kun kuumottaa niin silloin on aika tarttua toimeen =)

Nyt kyllä kuumottaa tämä puutarhaprojekti jälleen niin kiivaanaa. Viimeisenä kun illalla kömmin uneten maille visiot uudesta muotopuutarhasta jylläävät päässä ja aamu varhan herään haravan varteen muiden vielä vetäessä sikeitä. Unelmat vaativat tekoja toteutuakseen ja sää sen kun suosii. Tänään saatiin haravoitua vanhan hernepensasaidanteen reunus, muotoiltua sinne tänne sojottavia oksia ja nyhdettyä kaikki levinneet hernepensaan alut. Nyt kelpaa traktorin jyrsiä tämä alue käsiteltöävään kuntoon. 

id_hernepensaskujanne


Valtavat pikkutalviomättäät ovat vallanneet talon sisäänkäynnin läheisyydestä vanhojen vaahteroiden ja hernepensaiden alustan. Talviomätäs ulottuu muutamia metrejä pensasaidanteen kummankin puolen. Vielä eilen tämä mätäs kasvoi valtavia vanhoja ruusuja, jotka takertuvat aina ohikulkiessa kiinni vaatteisiin. Mutta tänäänpä annoin niille kyytiä. Nahkaiset työhanskat käsissä sahasin ja annoin sekatöörien laulaa. Ja jestas sentään miten paljon selkeämpi ja valoisampi alueesta tulikaan. Tässä mättäässä muuten luikertelee keväisin kyy ja yökötys, että tämän alueen perkaaminen inhottaa silloin. Tuosta olisi tarkoitus kaventaa keväällä tuota talvio-osuutta metrin verran niin silloin saadaan reilumpi kulku muototarhaan tältä suunnalta.

Talon etupihan puolelta tulee sitten joskus portti ja käytävä muototarhaan. Tässä on aina ollut hernepensasaidanteessa aukko ja kulkupaikka tuonne takana siintävälle pelolle. Tänään raivattiin aukkoakin vähän suuremmaksi ja lopuksi pönttöuunien tuhkat kannettiin vanhan aidanteen ravinteeksi. Voi miten pieni puuhastelu näin talven keskellä tekeekään hyvää niin sielulle kuin ruumilleekin =) Huomisen vietän vielä vapaata, joten saapa nähdä vetääkö huomisaamuna jokin outo vietti taas tämän projektin kimppuun =)

12 kommenttia:

  1. OI jestas, sä olet päässyt jo hommiin! Eiks olekin ihan hassua kun voi tehdä tähän aikaan vuodesta noita pihajuttuja ja avittaa näin kevään listaa,...tekemättömistä töistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee totisesti. Mulla oli lomia ja pääsin valosaan aikaan pikkuisen toteuttamaan puutarhakipinää =)

      Poista
  2. Näitä on niin innostava lukea! Hienosti peittää puunalustoja tuo pikkutalvio, sitä haaveilen istuttavani tulevana keväänä. Mahtaa olla huikea kevät, kun pääsette tuota uutta muotopuutarhaa oikein todenteolla luomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maria =) Pikkutalvio on tainnut ihastua vaahteroiden aluseen =) Toivottavasti päästään keväällä vauhtiin tuon muotopuutarhan kanssa

      Poista
  3. Kummallista kun jokin projekti pukkaa päähän niin tulee energiaa..tuttua! Muutaman kerran olen otsalampun kajossa käynyt puutarhassa suunnittelemassa. Oletko kokeillut kyiden karkottamiseen niitä pyöriviä "vappu vipperöitä"?
    Meillä tehoaa..ostin metallisia ja tukevalla varrella uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet projektit totisesti energisoivat =) Tutulta kuulostaa tuo taskulampun valossa mittailu ;) Täytyypä testata kyihin tuollaista vipeltäjää =)

      Poista
  4. Voihan kuumotus! Hieman kateellisena täällä seurailen, mä en ikinä pääse päiväsnäköön tuollaisten hommien ääreen. Mutta nautiskele, niin mäkin tekisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomat olivat oivalliseen ajankohtaan. Nyt taas arki on alkanut ja pimeät aamut ja illat , mutta jospa viikonvaihteena ehteisi taas hommiin

      Poista
  5. Sinulla on taipumusta saada noita kuumotuskohtauksia. Tosi hienoa, koska silloin tulee sellaista jälkeä pihalla, että heikompia hirvittää. Taas on piha selkeytynyt ja kaunistunut. Pidän paljon noista talviomättäistä. Meilläkin on niitä aina paljon. Nyt onkin mitä mainioin aika puhdistaa noita kyyalueita. Keväällä kanatta pysyä kauempana tai ainakin toimia tosi varovaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumotuskohtaukset valtaavat aina silloin tällöin. Nuorilta tivaan lähes päivittäin töissä, että mitä tekoja olet tehnyt oppiaksesi uusia asioita tai saavuttaaksesi jotain mistä haaveilet. Ja vissiin pitää elää niin kuin opettaa =)

      Poista
  6. Pikkutalvio on hyvä maanpeittokasvi, joka viihtyy melkein paikassa kuin paikassa, nätti kukkiessaan. Mutta apua, kyy! Eikös olekin huimaa, kun ajatukset alkavat villinä poukkoilla pääkopassa ja visiota pukkaa enemmän kuin ehtisi katselemaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Visiot todellakin valtaavat nyt niin suurella ryöpyllä, että osa taitaa jopa tiimellyksessä unohtua kun uusia pukkaa =)

      Poista