lauantai 18. tammikuuta 2014

Latva-artisokan makuisia haaveita


Auringonvalo, sädehtivä valkeus antaa lupauksensa siitä, että kevääseen ei ole enää pitkä matka. Haaveilen latva-artisokan siementen kylvämisestä, iiristen juurakoiden tilaamisesta ja käsien upottamisesta lämpöiseen multaan. Haaveilen potagerin ja uuden muotopuutarhan välitilan muotoutumisesta, uusista kylvöksistä ja kevään huumasta. Odotan niin, että sinikatanat ovat villisti kylväytyneet ja vallanneet tilaa itselleen. Odotan punahattuarmeijan ilmestymistä potagerin keskikäytävälle. Tulethan kevät pian - meillä on sinua jo niin ikävä =)

Yksinäinen mansikantaimi pilkisti tänään potagerin mansikkaruudusta, hentoisen lumiharson alta. Meillä on keväällä luvassa mansikan rönsyjen levittämistä. Iisoppi aidanteen rakentamista välitilan ja pellon väliin. Luin tänään vanhoja Viherpiha lehtiä ja haaveilin salaa siitä miltä meidän puutarha näyttääkään 30 vuoden päästä =) Lehdessä oli nimittäin ihanan runsaita vanhoja puutarhoja, suuria reheviä kasvustoja, salaisia polkuja ja kaikkea ihanaa.






2 kommenttia:

  1. Pää täynnä suunnitelmia täälläkin. Välillä tuntuu, että pääkoppa suorastaan räjähtää, kun ei vielä pääse toteuttamaan mitään :D

    VastaaPoista
  2. No näin on. Täälläkin ideoita sen kuin virtaa. Kunhan vaan ei pääsisi unohtumaan =)

    VastaaPoista