perjantai 21. helmikuuta 2014

Auringon säteitä ja uusia raivuupuuhia

Loma on hurahtanut siivillä. Heräsin tänään melkein kukonlaulun aikaan ja olin lähes unohtanut, miltä aamut tuntuvat kun kaikessa hiljaisuudessa voi kiertää pitkin puutarhaa kameran kanssa. Talo on edelleen hipihiljainen ja verhoutunut uniharsoon, vaikka aurinko jo kutittelee verhojen raoista. Tänään on luvassa jälleen raivuupuuhia ja taitaa senkin takia uni maittaa vielä muille ;)

Keittin pöydällä on lajitelma sinertäviä ja valkoisia helmililjoja ja muutama keltainen narsissi. Kevät asustaa jo tuvassa. Latva-artisokat ovat varttuneet ja vankistuneet ja nyt meillä on jo 40 artisokan tainta. Kelloköynnösten itäminen on ollut sitten heikompaa. 

Tänään siis on luvassa puuhia täällä yläpihalla. Tuo hernepensasaidan lomasta pilkottava pihlaja on pystyynkuollut ja se pitäisi tänään kaataa ja pilkkoa. Keväällä kun on odotettavissa tämän yläpihan jyrsiminen ja sitten muodonmuutos muotopuutarhaksi voi alkaa. Puu on siis syytä saada ennen tätä muutostyötä pois.


Potagerin puolella hommat on vuorostaan saatu päätökseen. Eilen pilkottiin raivuutöistä syntyneet rungot ja poltettiin risut. Seuraavaksi olisi vuorossa pitkävartisen oksasahan hankinta, jotta puut saataisiin vielä viimeisteltyä. Mitkä on muuten Teidän kuumimmat vinkit tuhkan käytölle? Meillä kun tuota tuhkaa tulee vuoden mittaan melkoinen määrä.



18 kommenttia:

  1. Pirtsakkaa puutarhapäivää :)

    Tuhkaa en ole osannut muualle hyödyntää kuin marjapensaiden juurelle.. Eli mieluusti itsekin vinkkejä kuulisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Tuon tuhkan suhteen meilläkin on ollut epätietoisuutta =)

      Poista
  2. Itse levitän tuhkaa pitkin puutarhaa. Kasvimaalle, puiden ja pensaiden juurelle jne. Ja meilläkin sitä tulee ämpäritolkulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon pensas ja puun alus jutun taidan ottaa meillekin käyttöön =)

      Poista
  3. Onpas teillä keväisen näköistä, meillä on maa valkoinen. Ihanaa kun aurinko viimein jaksaa pilkahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole oikeastaan koko talvena ollut kunnolla lunta ja nyt viimeisen viikon tai peräti kaksi maa on ollut jo aivan paljas.

      Poista
  4. Kaunista siellä jo nyt on! Meillä on vielä hanget (ei niin korkeat) nietokset :) Levittelen puuntuhkaa hangelle ja lumikasoihin koko puutarhaan. Marjapensaiden juurille. Ei liikaa yhteen paikkaan.
    Kasvimaallle ei siihen mihin aattelee laittaa perunaa tai punajuurta.
    Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä. Tuhkaa tulee niin kovin paljon, että nyt pitää aloittaa sen hyötykäyttö =)

      Poista
  5. Ihanaa siellä on maa niin paljaana odottaen jo kohta kevät-touhuja ;) Meillä täällä vielä maa valkeana... Hei muistelin, että tilasit viime kesänä muotteja puutarhan laatoituksia varten, tulivatko perille ja ennätitkö käyttää? Olen itse himoinnut tilata myös tuollaista muottia ja mietin, kuinka toimii ja onnistuiko tilaus?

    Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on jo niin kevät =) Muottitoimitus toimi vallan moitteettomasti. Niiden tulo kesti muutamia viikkoja, ellei peräöti liki kuukauden. Muotoit ovat tukevaa tekoa ja Villinpihan Sanni tilasi niitä myös. Hän on ehtinyt valaa vaikka mitä ihanuuksia. Meillä muotteja ei ehditty koekäyttää. Muotit pitää tullata erikseen, mutta se onnistuu netissä vallan kätevästi.

      Poista
  6. Niin ja meillä tuhkaa sirotellaan puille ja varsinkin tyrneille ja mustikoille :)

    VastaaPoista
  7. Hyvin ovat artisokat itäneet. Mahtavaa! Teillä on hieman keväisemmän näköistä vaikkei täälläkään lunta paljon ole.

    Minäkin levitän tuhkaa pitkin puutarhaa, paitsi kalkkia karttaville kasveille eli havuille, rhodoille, hortensioille ja mustikoille. Noin ämpärillinen aarille on hyvä määrä. Koska en ole aivan varma mikä tuhkani koostumus on, levitän kasvimaalle mielummin kalkkia. Mutta marjapensaille ja hedelmäpuille olen kyllä levitellyt tuhkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tännehän tulvii hyviä vinkkejä =) Kiitos kovasti nyt täälläkin rohjetaan tuhkan hyötykäyttöön =)

      Poista
  8. Niin on keväistä, ai että sentään! Toivotaan, ettei nyt enää tule lunta kovin paljoa. Sulla on varsinainen artisokka-arsenaali siellä! Tuhkaa kalkin sijasta kaikkialle puutarhaan, tosin vähän hintsummin. Ei mulla muuta käyttötarkoitusta sille tuu mieleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä totisesti on artisokkaa luvassa =) Toivotaan, että muuallakin lumet pikkuhiljaa lähtisivät =)

      Poista
  9. Valkosipuleille ei kuulemma voi antaa liikaa tuhkaa! Kaikille marjapensaille annan sitä myös; etenkin tyrnit tykkäävät.

    Hyvän näköinen potager muuten.

    VastaaPoista