maanantai 3. helmikuuta 2014

Siementilaukset


Siemeniä, siemeniä, siemeniä. Olen kaivanut salaisen siemenarkistoni esiin. Vuosien varrella siemenarkistoon on kertynyt ties mitä ihanuuksia. Tänä vuonna suunnitelmissa olisi suloinen sekamelska potageriin. Ajatuksena olisi laitella latva-artisokkia, maissia, tilliä ja kaaleja suloisesti sikin sokin yhdessä unikoiden ja kosmoskukkien sekä tarhakukonkannusten kanssa. Käytävien reunuksiin ajattelimme laittaa kääpiösamettikukkia sotilaalliseksi rivistöksi. Vaikka moni onkin huomannut meidän suosivan keltaista täällä sisällä niin puutarhasta meiltä ei löydy laisinkaan keltaista. Samettikukkien rusteenpunaisen ja tumman oranssin vivahde sekä limevihreät tupakat ovat ainuita viitteitä keltaiseen. Mutta sitä vastoin meillä on purppuraa, taivaansineä, täyteläistä vaaleanpunaista ja rimpsuhelmaisia unelmia kätketty pitkin puutarhaa ja potageria.

Pikkuhiljaa olemme siirtyneet muoviruukuista turveruukkuihin ja sanomalehtipotteihin. Jotenkin ajatus maatuvista ruukuista on alkanut kiehtomaan ja vanhoissa muoviruukuissa piilee helposti juuripoltteen siemen, jos etenkin on taipumus hutiloon puhdistamiseen =) Tämän kesän uutuutena meillä on Hen & Hammockilta yhdessä raparperi huupan kanssa tilattu avomaankylvöapuri. Nähtäväksi jää kuinka näppärä tuo pieni ja sievä vakojenvetäjä onkaan. Ehkäpä kokeilen tilli ja persiljatiheikön kylvämiseen tätä pikkuharaa =) Mutta nyt suunnittelemaan kylvöksiä ja etsimään kaikki tähän aikaan vuodesta kylvettävät ihanuudet esiin. Sillä välin muutamia ihastuttavia siemententilaus paikkoja meiltä ja maailmalta.








8 kommenttia:

  1. Kappas, täälläkin on siemenaika. Minulla on sama vika, että vähän vierastan keltaisia kukkia. Kehäkukkia laitan joskus, mutta niistäkin valitsen mieluiten sellaisia vähän erikoisia värejä. Tilaatko netin kautta noista ulkomaisista siemenkaupoista, vai vanhanaikaisista luetteloista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkohan se oli täälläkin siemenet kaivaa esiin kun kaikki muutkin olivat jo niin siementouhuissa ;) Suurimmaksi osaksi tilaan siemenet juurikin noista siemenkaupoista. Oikeastaan aika vähän suomalaisista kun niissä on joko hinnat hurjat tai sitten valikoima on niukempi. Ritarinkannuksen siemenet tilaan tuolta Larkspur nurseryltä, jossa on maailman varmasti paras valikoima ritareita =) Sitten Thompson & Morganilta teen perustilaukset ja Jellitolta ja Plant World Seedsiltä erikoisempia juttuja =) Kaikki näistä ovat toimittaneet siemenet moitteettomasti ja laatu on ollut hyvä =)

      Poista
  2. Oijoijoijoi, miten näyttää hyvältä! Nautinnollisia kylvöhetkiä! :)

    VastaaPoista
  3. Kukkaloistoa tiedossa:) Latva-artisokka on näyttävä kukkien joukossa.

    VastaaPoista
  4. Voi mieletön mikä määrä siemeniä ... jos vielä intoa riittää osallistu tähän haasteeseen (se ei ole yhtä työläs kuin ne edelliset ;)

    Haaste Puutarha Ystäville
    - Kerro kuvin parhaat siemenvinkkisi.
    Mistä olet siemenet hankkinut, miten kasvattaminen onnistui? Esikasvatitko?
    Laita haaste blogissasi eteenpäin.

    T. Karolina /Karolinan Puutarha Blogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi - nää sun haasteet ovat kyllä yyber parhaita kun ne on niin puutarhapainotteisia. Viikonvaihteessa pitää oikein perehtyä tähän ja tehdä joku kiva postaus haasteeseen =)

      Poista