sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Siistimispuuhissa


Sumuinen ilma on saartanut meidät. Tuntuu aivan kuin joku suihkuttelisi ilmaa jättiläismäisellä suhkupullolla. Elohopeakaan lämpömittarissa ei oikein jaksa kohota. Uunista tulvii lempeä burgundinpadan tuoksu ja takoissa ritisee tuli. Tänään on sellainen hitaasti lipuva sunnuntai.

Eilen ei ollut hitaasta lipumisesta tietoakaan. Saatiin ilta yhdeksältä talon päädyn kukkapenkki jälleen kevätkuntoon. Rikkaruohoja oli kertynyt luvattoman paljon ja kitkentä oli suorastaan hyytävän kylmää ja hitusen jopa raskasta puuhaa. Taitaa olla kuntokin vähän talviterässä =) Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Penkki tuli kitkettyä, pensaat leikattua ja hevosen itseään kärrättyä mukava peitto penkin parannusaineeksi. Ehkäpä tähän sisääntuloon sopeisi myös jokunen lilja kasvamaan ja ehkäpä daaliakin. Kesällä penkin kuitenkin pääasiassa valtaavat jättiläismäiset, taivaansiniset ritarinkannukset, mutta ehkäpä sinne jonnekin niiden lomaan mahtuisi vielä jotakin. Eilen nimittäin käytiin pikaisesti Kemiön Agrimarketissa ja mukaan tarttui jälleen muutama lilja ja iiriksen alku. Nyt vaan tarvitsisi ilmojen hitusen lämmetä niin pääsisi jatkamaan hommia.



Pirunkeppiä on leikattu ankaralla otteella ja nyt talon reunukselta pääsee taas kulkemaan ilman, että takertuu sen viheliäisiin piikkeihin kiinni. Ensi viikolla onkin sitten luvassa ehkäpä jotakin jännittävää =) Meillä on eräs projekti uinunut vuodesta 2010 ja melkein jo unohtunutkin, mutta nyt on ehkäpä tullut aika tarttua härkää sarvista ja ottaa projekti jälleen työnalle =) Mutta siitä lisää loppuviikosta jos vain säät sallivat =)



14 kommenttia:

  1. Siistin näköistä! Kylläpä pihan paikkojen siistimisestä tuleekin hyvä mieli, joka kestää viikkokausia. Ja kesälläkin on sitten helpompaa. Viileässä viimassa äheltäessä tulee onneksi lämmin.
    Sunnuntainne kuulostaa herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totisesti kevätsivous tekee terää, vähän sama vaikutelma kun talven jälkeen pellot muokataan ja kylvetään. Kaikki siistiytyy ja selkeytyy =)

      Poista
  2. Teillä on himpun verran kevät edellä meistä. Pihan kimpussa minäkin olin eilen, uskomatonta miten sitä roskaa kertyy, vaikka toivois että kaikki syksyinen maatuisi multaan. Lisää ihastuttavia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan vuodesta kevään edistämisen huomaa parhaiten. Kohta koko muu maa kirii perässä =)

      Poista
  3. Siellä on kevät jo pidemmällä, meillä on vielä maa jäässä, vaikka lumet on onneksi jo sulaneet. Selailin sinun viimeisiä postauksiasi ja potageristasi tulee vuosien saatossa aivan ihana! Hahmotelmista sen voi jo hyvin kuvitella... Oikein hyvää alkavaa viikoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Potager hetkellisesti uinuu ja odottelee kasvun alkamista. Samoin mukavaa alkavaa viikkoa sinulle =)

      Poista
  4. Voi kun minä ihailen sinun ahkeruuttasi! Minä en ole vielä kukkapenkkien kimppuun käynyt, vähän enimpiä lehtiä siirrellyt tieltä pois. Meillä on ollut niin ankean harmaata, tuulista ja sateista. Toivottavasti pääsiäiseksi paranee sää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäiseksi täälläkin odotellaan kaunista säätä - olisi niin hurjasti projekteja, joiden kimppuun voisi ryhtyä =)

      Poista
  5. Täytyy sanoa, että sään harmaus ja kevään vähäinen vihreys on silti aika kaunista. Tuo yläkuva henkii tekstissä mainitsemaasi sunnuntain lipuvaa hitautta. Kaunista!

    VastaaPoista
  6. Sunnuntainne kuulostaa ihan taivaalliselta sadepäivältä :) Ihana scillamatto <3 Jäämme jännityksellä odottamaan, mitä tuleman pitää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti päästää prokkiksen kimppuun ;) Eilinen oli totisesti lökölökö sunnuntai parhaimmillaan

      Poista
  7. Vähän sais tosiaan lämmetä, että pihalla tarkenis puuhastella vähän kevyemmällä vaatetuksella.
    Ja kunto vissiin kasvaa taas kevään edetessä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunto totisesti saisi hitusen kohentua ja ilmatkin voisi pikkuhiljaa lämmetä =)

      Poista