sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Potagerin ympäriajot

Se on jälleen semmoista aikaa, että valokuviakin ehtii ottaa vasta auringon laskiessa. Raparperihuupan hattukin oli aivan vinossa kun pimeydessä kasvaneet herkut pyrkivät päivänvaloon. Mutta ehei. Sulloin visusti kaikki tirkistelijät takaisin huupan sisään ja jatkoin matkaa Välitilan kautta kohti potageria. Tänään on ollut itku-potku-raivaripäivä. Argh# Viktoriuksen valokatteen asennus on riipinut hermot vähintäänkin tiukoille. Lopuksi pillahdin jopa itkuun mokomasta tikusta mikä uppoutui kämmenpohjaan. Valokatteiden asennus on osoittautunut kiikkerällä katolla suorastaan katastrofaalisen vaikeaksi. Tänään saatiin neljä asennettua vaikka painettiin pitkää päivää. Huomiseksi jäi vielä kaksi ja josko sitten pääsisi jälleen maankamaralle. Tämän vuoksi oli pakko tehdä iltahämärissä potagerkierros. Laajennus on lähtenyt käyntiin ja viikonlopun aikana potagerin vaaka-akselin toinen pääty on saatu kuntoon käytävien osalta. Mursketta on siis kärrätty kottikärrykaupalla ja tälläisen kattopäivän jälkeen suorastaan kaipaan jälleen murskeenajoon.

Kanitarhalta laskeuduttaessa Välitilan läpi, voi nähdä potagerin vaaka-akselin päätepisteen. Käytävät ovat kunnossa ja nyt istutusalueet odottavat maan kääntämistä, hevosenkakkia ja kaikkia ihanuuksia. Potagerin käytävät on kuokittu ja harattu ja vihdoinkin saatiin asennettua myös tolpat ja pystyakselin ananasfinialit. Vaaka-akselin tolppien päälyset ovat vuosien saatossa hajonneet ja tänä keväänä olisikin luvassa uusien finialien metsästystä. Ulkosalla ilma on ollut kuin linnunmaitoa, lämmin tuuli on puhaltanut ja tuomenkukat tuoksuneet huumaavilta.







8 kommenttia:

  1. Voi kuinka hienon näköistä! Suuren työn olette tehneet.

    VastaaPoista
  2. Sun huupan seurauksena oli pakko laittaa iso ämpäri yhden raparperin taimen päälle. En tiedä, onko muoviämpäri paras mahdollinen ja päästääkö sinisenä silti valoa lävitseen mut kokeilla pitää. Mielenkiinnolla odotan lopputulosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännittää =) Meillä olisi raparperit huupan alla nyt niin isoja, että kelpaisivat naposteltaviksi. vaan kun ei tiedä mihin niitä nyt raaskeisi käyttää =)

      Poista