keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Potageria laajentamassa

Huh huh. Postauksetkin laahaavat nyt jäljessä. Potagerin laajennustyöt on nimittäin aloitettu oikein urakalla ja se tuntuu koko ruumiissa =) Kaikki lähti tietysti hurjasta pähkäilystä ja tuumailusta. Potagerin pohjapiirrosta pyöritettiin päiviä ja tehtiin uusia luonnoksia ja taas uusia luonnoksia. Sillä onhan kyseessä koko potagerin sisäänkäyntiaukio. Aukion koko on poikkeava potagerin muusta rakenteesta. Täällä päässä aukio muodostuu soikion malliseksi johtuen marjapensasrivistöistä. Soikioon muodon upottaminen ei ollutkaan niin yksiselitteistä kuin voisi äkkiarvaamalta kuvitella. Salmiakit, suorakaiteet, soikulat ja ties mitkä tuli luonnosteltua ja aina oli jokin vinksin vonksin. Lopulta päädyttiin suorakaiteeseen, jonka päissä on puoliympyrät. Näin ympyräteemakin jatkuu kuten koko potagerissa. 

No aivan ensitöiksi piti etsiä mittalankakassi. Vuosien varrella on tullut kokeiltua jos jonkinmoista ihanaa puutarhanarua, mutta ainut toimiva on tällainen jäykkä valkoinen, vähän kuin paalinaru. Se kestää kiristämistä katkeamatta, se säilyy vuodesta toiseen toimivana ja se erottuu sopivasti ympäristöstä. Toinen korvaamaton kapistus on 30m maastomitta. Sillä otetaan milloin ristimittoja, milloin etäisyyksiä ja tällä kertaa eritoten ympyrän säteitä. 


Käteen sopivat kivet toimivat kätevästi vasarana ja tälläkertaa ympyrän säteeksi tuli 80 cm. Valkea naru kestää hyvin harppina. Narun saa kiristettyä tosi kireälle ja se helpottaa piirtämistä huomattavasti. Ensin pitää nimittäin hahmottaa uudet alueet mittalankojen ja piirrosten avulla. Tämän jälkeen leikataan alukankaat murskekäytävien alle ja asetellaan kangas sekä reunuskivet paikoilleen.

Mittalankojen pitää kulkea potagerin akselien suuntaisesti, jotta linjat säilyvät suorina. Linjanaruista on helppo mitata uusi istutusalue kohdilleen. 


Ja kiviä, kiviä ja lisää kiviä. Naapurikin seisahtui ihmettelemään kivien rahtaamista ja totesi meidän kunnioittavan perinteitä. Kylänraitin varren maat ovat nimittäin niin kivisiä, että vuosikymmenten ajan pelloilta on rahdattu kiviä pois. Ja meillähän kiviä riittää ;) Joka puolella on röykkiöitä, joista voi käydä kaivamassa kulloiseenkin tarpeeseen soveltuvan kokoisia kivenmurikoita. Kivet ovat siis luontaisesti valikoituneet meidän potagerin yhdeksi päärakennusmateriaaliksi.

Välillä piti kiivetä A-tikkaille korkeuksiin ihmettelemään miltä kaikki taas näyttääkään. Maasta uusia alueita on hankala hahmottaa ja helpottaa todella jos pääsee tarkastelemaan asioita korkeuksista.

Pikkuhiljaa alue alkoi valmistua, murskeet löysivät paikkansa käytävillä ja mittalangat näyttivät oikean suunnan. Tällä kertaa alue on sen verran pitkä, että se oli syytä jakaa pienempiin lohkoihin, jotta hoitotoimenpiteet helpottuisivat. Samalla kun alue jaetaan pienempiin osiin niin sen mielenkiinto säilyy paremmin kuin suuremmassa istutusalueessa.

Nurkista vedettiin jälleen uusia mittalankoja ja kapeat pikkukäytävät alkoivat pikkuhiljaa hahmottua paremmin. Niihinkin vedettiin alle maanrakennuskangasta ja avot =) Pikkukäytävät korostavat alueen keskipistettä ja samalla keskipiste toimii koko potagerin vaaka-akselin halkaisupisteenä. Tämän näkymättömän keskiviivan suhteen potager on täysin symmetrinen.



Sitten luvassa on armotonta maan kääntämistä, istutusalueiden kuntoon laittamista, hevosenkakin kärräämistä, taimien istuttamista ja ties mitä. Toivottavasti nyt pysyisimme hitusen näiden postausten kanssa perässä mitä täällä tapahtuu =) Nyt tilanne on likipitäen katastrofaalinen kun muistikortit notkuvat pullollaan kuvia ja lisää vaan tuntuu tulevan lähes hallitsemattomasti =)

16 kommenttia:

  1. Kyllä teillä on vähän toista kokoluokkaa nämä projektit kuin useimmilla muilla :-D Tehän teette suorastaan Versaillesia ihan kotiväen voimin! hatunnosto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkissä kesälomissa on puolensa ;) Ongelmahan on se kun potager alunperin perustettiin keskelle peltoa ja nyt pitää laajentaa, jotta potager alkaisi jostain ja päättyisi johonkin

      Poista
  2. Muo alkoi ihan hengastyttämään pelkkä kuvien katsominen urakastanne.
    Mut kyllä tulee upea!!! Jään malttamattomana seurailemaan projektia. Se on aivan huikea; mittasuhteiltaan, työmäärältään sekä upeudellaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vielä on pitkä matka siihen, että potager saa oikean muotonsa ja saadaan kasvillisuus kohdilleen =)

      Poista
  3. Huh! Aika urakka. Nyt jotenkin paremmin tajuan, että miksi itse en pystyisi tekemään potangeria. Nuo perustamistyöt ovat sen verran tarkat tälläiselle vähän huolimattomalla ja sinne-päin-tyypille. Nostan virtuaalista hattua teidän projektillenne. Se olisi joskus hieno nähdä livenäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potagerin kanssa pitää totisesti olla mittalangat ja mitat aina mukana, muutoin käytävät alkavat loirottelemaan tai levenemään epämääräisesti =)

      Poista
  4. Nämä kuvat vetää jälleen kerran ihan tyystin sanattomaksi! Kaunista ja huikaisevan tarkkaa työtä!

    VastaaPoista
  5. Näytin kuvia miehellekin, ja jopa hän hönkäisi "Oho, onpa hieno", kun näki, mitä olette tehneet. Montako teitä on tuota kaikkea tekemässä? Kaksi aikuista...? Montako kättä teillä on??? Onko teillä joku oma aika-avaruus puutarhatekemisille? Ällistyksestä sanattomana ja ihastuksesta hiljaisena Intopii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkät lomat saavat aikaan joskus puutarhahulluutta ;) Kesälomilla nousen ylös siinä kuuden seitsemän aikoihin ja sukellan potagerin uumeniin ihan iltaan saakka. Koko kesälomat ovat siis puutarha-aikaa =) Ja apukäsiäkin löytyy =)

      Poista
  6. HUH, mikä työmäärä! Mutta näyttää UPEALTA! Jatkoa kiitos, siis jos löytyy vielä voimia;)

    VastaaPoista
  7. Yhdyn edellisiin - Sanattomaksi vetää tätä teidän aherrusta katsellessa. Melkoisia työmyyriä olette. Itselleni on utopiaa kaikki puutarhan suunnittelu- ja mittaustyökalut, ja ehkä sitten lopputuloskin on sen mukaista. ;D Kiva seurata kuitenkin tätä teidän projektianne. (ps. Myös minun oli pakko vilauttaa näitä kuvia miehelleni - eihän tuollaista pysty sanoin kuvaamaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaamuotoiset puutarhatkin ovat kovasti upeita. Meillä vaan tuo mittaaminen on jotenkin se juttu =)

      Poista
  8. Minäkin yhdyn kaikkiin edellisiin. On teillä energiaa. Aikoinaan tuollaisia puutarhoja rakennettiin paljonkin, mutta silloin apuna oli halpaa työväkeä ja uskollisia puutarhureita. Isäntäväki lähinnä suunnitteli ja johti projektia. Hengästyneenä seuraan täällä potagerin edistymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin noista entisaikojen puutarhoita tuo kipinä on saanut alkunsa. Tämä vaan on monin verroin hitaampaa kun omin voimin puuhataan =)

      Poista