keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Suuri kitkentäoperaatio

Suuri kitkentäoperaatio on alkanut =) Vuosien saatossa olen huomannut, että keväästä kesä-heinäkuun taitteeseen on sellaista kriittistä aikaa. Jos silloin jaksaa kontata ja nyppiä niin tilanne helpottuu vuosi vuodelta. Alkukevään rikat kun saa pois ennen niiden kukintaa niin loppukesäkin on helpompaa. Tämä vuosi on ollut potagerin historian helpoin kitkennän suhteen. Kolmen tunnin kitkentäoperaatio muutaman kerran viikossa on riittänyt pitämään alueet puhtaina ja rikattomina.

Tänään tuo konttausoperaatio jatkuu. Olen tällä kertaa puolessa välissä tinkiäni. Tällä kertaa haraan maa-alueet samalla kun kitken. Runsaat sateet ovat tiivistäneet maata ja kolmipiikkiharalla saa maahan uutta ilmavuutta ja kuohkeutta. Samalla saan ruutujen pinnalle levitetyn hevosenkakin sekottumaan kevyesti multaan. Kitkennän lomassa pitää tehdä muutamia paikkaistutuksia. Viiniruutat kärsivät leudosta talvesta ja muutama yksilö on kovin kitukasvuinen. Viktoriuksessa on jemmassa paikkataimia ja samalla paikkaan pikkuisen viiniruuta-aitaa.



Kitkennän lomassa on mukavaa joskus hetkeksi seisahtua, istahtaa potagerin reunapenkereelle tai jopa kiivetä A-tikkaille tähyämään =) Vuosien saatossa kun olen kitkenyt kivikäytäviä niin niiden linja on yllättävästi muuttuvut. Jossain välissä olisi jälleen syytä vetäistä mittalangat käytävien halki ja hieman korjata linjauksia. Pahin vuosi taisi olla viimevuosi kun kunnostin kaikki pienet kivikäytävät. Keräsin käytävän kivet sankoihin ja asensin kitkennän jälkeen uudelleen. Tällöin tämä etummainen käytävä on tainnut lipsahtaa kurssistaan. No onneksi nämä ovat tämmöisiä asioita, jotka harmittavat eniten varmaankin vain itseään ja tuolla häärimisen lomassa näitä tuskin edes huomaa.

Pikkuruudut ovat tuoksua ja kukintaa tulvillaan. Ajuruohot, maksaruohot, rikot, esikot ja iisopit ovat levittäytyneet muhkeaksi matoksi. Polvistuessa penkin ääreen tuoksujen tulva on huumavaa. Tänään onkin sitten luvattu vaihteeksi poutapäivä, potagerin alakäytävään on tulossa kuorma punaista mursketta ja kitkentäsangot odottavat jo ulkosalla =) Mukavaa poutapäivää Teille kaikille.



15 kommenttia:

  1. Tosi upealta näyttää puutarhassasi. Kitkentää nyt riittääkin, sillä sade saa uinuvat rikat nostamaan päänsä ylös mullista. Minä kitkin myös eilen allasalueen käytävää keuhkosammaleesta puhtaaksi. Tosi inhottava ja vaikeasti taltutettava sammal, jonka sain vahingossa ostotaimien mukana riesakseni. Näyttää viihtyvän hyvin kivituhkassa ja laattojen välissä. Olen jo useampaan otteeseen kuorinut polunpinnan täysin puhtaaksi tuosta inhokista, mutta aina sitä vaan ilmaantuu jostain lisää. Kannattaa todella varoa, jottei sitä onnistu saamaan riesaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota viheliäistä keuhkosammalta on tainnut meillekin tulla taimistolta. Todella sitkeä hävitettävä. Nyt tosiaan rehottaa rikat kun on kosteaa ja meillä ainakin on ilmatkin alkaneet lämmetä. Parempi olla varuillaan ja ottaa vikkelään pois ne kuleksimasta.

      Poista
  2. Oi, melkein voin tuntea ihanan tuoksun potagerissasi. Upealta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksu on aivan mahtavan yrttinen, suorastaan vähän huumaava =)

      Poista
  3. Oikeassa olet tuon kitkennän suhteen. Kun sitä alkuvuosina tekee ahkerasti ja säännöllisesti, vähenee homma merkittävästi aikaa myöten. Sateen jälkeen rikat lähtevät paljon helpommin kuin kuivalla säällä.
    Aika mahtava tuo potagerinne kyllä on ja vuosien mittaan se vain paranee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa potager on löytämässä muotoaan ja selkiytymässä kun ollaan noita reuna-alueita ehditty laittelemaan. Alkekevään ahkeruus tosiaan palkitaan noiden rikkojen kanssa =)

      Poista
  4. Mukavaa kitkentäpäivää. Olen saanut sellaisen käsityksen, että siitäkin pidät. Ihania kuvia. Tuoksua ei tänne asti tunne, mutta sen voi kuvitella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Kitkentä on jotenkin kumman rauhoittavaa ja rentouttavaa =)

      Poista
  5. Aivan mielettömän ihana on puutarhasi!
    ja totta puhut, alussa saa olla tarkka kitkemisen kanssa. Vuosi vuodelta se tosiaan helpottuu kun keväällä kitkee kunnolla. Työn iloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Kitkentä on jo helpottunut huomattavasti alkuvuosien suoranaisesta raadannasta =)

      Poista
  6. Mitä muuten teet rikkaruohojätteellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä taidankin laittaa postauksen kunhan ennätän. Toistaiseksi kitkentäjäte on ollut vähän jopa ongelmallista kun sitä tulee niin paljon vuositasolla.

      Poista
  7. Kaunista! Kivetyt käytävät ovat todella viehättävät! Niiden linjauksen heittoja ei varmasti kovin helposti havaitse maan tasalta tarkastellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pahuksen linjausheitot tuppaavat näkymään ihan maantasaltakin jos osaa katsoa. Ja nyt kun ne on huomannut niin silmä käy alinomaan niissä =)

      Poista