torstai 10. heinäkuuta 2014

Auringonlaskua ihastelemassa

Nyt viikkojen joutilaisuus on tullut päätökseen. Tänään on raivuusaha kaivettu naftaliinista ja ryhdytty uusien unelmien kimppuun. Jos jotain voi sanoa puutarhuroinnista niin kyllä se on niin, että tee asiat hyvissä ajoissa, silloin kun kaikki on vielä helppoa. Olen hoitanut tulevan muototarhan aluetta säännöllisin trimmeröinnen keväästä saakka, mutta jättänyt nuotioalueen ympärille sellaisen suojavyöhykkeen ja huh kamaluutta. Reilu kolme tuntia trimmeröintiä niin, että koneen joutui väliin oikein sammuttamaan jäähtymään ja siimaa sekä polttoainetta paloi uskomaton määrä. Tämä kaikki vain ja ainoastaan siksi, että en ollut hoitanut tuota kohtaa alueesta koko vuotena. Nyt siinä kasvoi miehenmittainen pujo, nokkonen ja lupiini. Huomenissa saan koko alueen kuntoon ja sitten voikin esitellä suurta tyhjyyttä. Uudet alueet on hyvä ajaa aivan mataliksi heinästä ja muusta, jotta alueen muodot ja mitat sekä luonteen hahmottaisi erityisen hyvin ennen perustustöihin ryhtymistä.

Mutta tänään pitää myös hitusen hehkuttaa komeita auringonlaskuja, jotka ovat viime päivien aikana värjänneet iltapuutarhan. Meillä kasvaa vain muutama pioni, mutta ne asustavat juurikin tuolla ilta-auringon puolella. Aivan pakkohan sitä oli eilen illalla kyykkiä talon päädyn kukkapenkissä ja pyydystää laskevan auringon sävyjä.


Talon päädyn kukkapenkissä leijaili ihana vaniljainen tuoksu. Mustaselja on avannut ensimmäiset kukkasensa.


Ja potageriin päästyäni auringosta näkyi enää pikkiriikkinen pilkahdus. tähän sopiikin vallan mainiosti lapsuuden lempirunoni. Sen sanojen saattelemana kaunista iltaa ja auringonlaskua Teille kaikille =)

Kun meri on mennyt tuti-tutimaan
ja aurinko pluti-plutimaan,
niin peikotpa tulevat, voi-voi-voi
ja linnutpa sisi-sisi soi.
Oi sorsilelee, oi seeramalee,
on viisas, ken ymmärtää. 



20 kommenttia:

  1. Runo on kaunis, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Olen rakastanut sitä aivan lapsesta asti ja se sopii mitä parhaimmiten tuollaisiin kuviin ja tunnelmiin =)

      Poista
  2. Ihana auringonlasku ja suloiset kukat!
    Runo on muuten hassun hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Runo on vuosien saatossa ränsistyneestä lastenkirjasta =)

      Poista
  3. kaunis auringonlasku Unikot ovat ihstuttavia, ja runo hauska :)

    VastaaPoista
  4. Kaunista. Upeat ritarinkannukset. Mun ovat sellaisia ruipeloita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ritareita on ruipeloa ja pullukkaa lajia. Meilläkin on muutama ruipelo, mutta niitä on niin vaikea kuvata, että esittelyssä ovat yleensä nämä pullukat ;)

      Poista
  5. Kaunista! Muutapa ei varmaan tähän kohtaan tarvi. Tunnelma on mykistävä.

    VastaaPoista
  6. Sinulla on täällä kyllä kauniita kuvia! Oletko koskaan ajatellut myydä niitä puutarhalehdille tai johonkin kuvapankkeihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Empa ole tuollaista ajatellut. Ihan omaksi iloksi niitä tulee otettua =)

      Poista
  7. Mitä kuvia!! Kesäillan tunnelma parhaimmillaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonlasku oli niin mojova, että oli pakko lymyillä pionipuskissa =)

      Poista
  8. Mistä tuo runo? Muistan lapsuudesta yli 50 vuoden taka. Muutenkin todella miellyttävä juttu sinulta!

    Terv. Raimo Heikkilä Joensuusta

    VastaaPoista