sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Myskikurpitsakeittoa

Kauan haaveilemani myskikurpitsat ovat saapuneet kauppojen vihannestiskeille. Olen kuullut houkuttelevia juttuja myskikurpitsasakeiton viettelevästä mausta ja pitihän sitä itsekin kokeilla. Arlan sivuilta löysin houkuttelevan ohjeen, jossa kurpitsanpuolikkaita paahdetaan uunissa ensin 40 minuuttia ja sitten aloitetaan itse keiton valmistus. Paahtaminen tuo kurpitsan aromit mahtavasti esiin ja kurpitsoja on myös huomattavasti helpompi käsitellä.

Eli ensin kurpitsa halkaistiin ja poistettiin siemenet. Sitten kurpitsat aseteltiin kuori ylös päin uunipellille. Kuoreen pisteltiin haarukalla muutamia reikiä ja valeltiin pintaan oliiviöljyä. Uuni 200C ja 40 minuuttia paahtamista.

Tämän jälkeen kattilaan pilkottiin palsternakka, sipuli ja bataatti. Näitä kuullotettiin mustapippurilla maustettuna voissa viitisen minuuttia. Sitten paahtunut kurpitsa kaavittiin kuullotettujen juuresten sekaan ja lisättiin reilu puolilitraa vettä sekä kasvisliemikuutio. Keitettiin koko komeus kypsäksi ja soseutettiin sekä lisättiin kuohukermaa =)

Huh miten hyvää keitto olikaan =) Vanhimmainen tuli tyttöystävänsä kanssa juuri parahiksi kotosalle ja nautimme yhdessä höyryävää myskikurpitsakeittoa ja suupaloina oli itse tehtyjä patonkeja. Voiko tämän ihanampaa lauantai-iltaa ollakkaan =)






17 kommenttia:

  1. Kasviskeittojen ystävänä reseptiä täytyy kokeilla, ainakin niin herkullisen väristä, kurpitsan paahtaminen onkin mielenkiintoinen juttu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. njamskis ja paahdetun kurpitsan maku oli melko pehmeä ja makea =) Kannattaa kokeilla =)

      Poista
  2. Slurps, kun näyttääkin hyvältä.

    VastaaPoista
  3. Namnam, onpas houkuttelevan kuuloinen resepti! Meillä tuli kokonaista neljö kappaletta tavallisia isoja keltaisia kurpitsoita, joten keittoa saattaa tulla tehtyä myös, en tiedä tuleeko samanlaista kuin myskikurpitsasta, mutta aion kyllä koittaa. Siemenetkin on muuten hyviä paahdettuna vaikka salaatissa, suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita paahdettuja siemeniä pitää kokeilla ensikerralla =) Varmasti tavallisestakin kurpitsasta tulee herkullista keittoa

      Poista
  4. Mahtavaa! Tästä reseptistä olenkin haaveillut!
    Täällä noita myskikurpitsoja kaupan ja torin hyllyt notkuu ja halvalla lähtee!
    Siis heti huomenna paikalliseen espanjalaiseen markettiin ja kurpitsat koriin ja kotiin!
    Maanantaikeitto on pian hellalla! Kiitos! Ja aurinkoa täältä vielä lähettelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi aurinkoa täällä tarvitaankin =) Onneksi meikäläisissäkin kaupoissa on näin syksyisin ties mitä herkkuja =)

      Poista
  5. Myskikurpitsa onkin ihan uusi tuttavuus. Onneksi laitoit kuvan kokonaisesta, muuten en osaisi edes löytää tuota vihannestiskiltä =) Kuulostaa herkulta, ehkä tätä pitää kokeilla!

    VastaaPoista
  6. Kaunis ja varmaankin makoisa kurpitsa. Mahtaisiko kasvatus onnistua meillä, muistaakseni vaatii hyvin lämpimät olosuhteet. Voisihan sitä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni kestää kasvaa hurjan kauan. Ehkäpä pitää ensikesänä kokeilla =)

      Poista
  7. Myskikurpitsasta en ole ennen kuullutkaan. Varmasti hyvää

    VastaaPoista
  8. Kiitos reseptistä ja kokemuksista!
    Nyt näyttää olevan muotia paahtaa juureksia uunissa ennen keittämistä. Tein kookospunajuurikeittoa ja punajuuria paahdettiin myös uunissa ennen keittämistä.
    Istutin kaksi myskikurpitsan tainta keväällä, mutta sato ei ehtinyt valmistua. Kesäkurpitsaa sen sijaan sai hakea useampaankin otteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paahtaminen tiivistää hitusen makua ja tuo makeutta =) Tuota arvelinkin, ettei myskikurpitsat oikein ehdi meidän lyhyessä kesässä valmistua

      Poista
  9. Se on niin superkurpitsa! On aivan mahtavaa, kun niitä saa nykyään kaupasta. Edellisvuonna sain omista mahtavan sadon, tänä vuonna en niinkään. Ensi vuonna taas uusi yritys.

    VastaaPoista