sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Suurta Daaliarakkautta

Vuosiin ei ole potagerissa asustanut yhtään Daaliaa. Mutta tänä keväänä muutamia juurakoita tarttui matkaan taimistoilta. Vaikka esikasvatuksen aloitin huhtikuussa niin nyt vasta on daaliat saaneet potkua itseensä ja kukkaloisto on alkanut. Nyt vain soisi lämpimien kelien jatkuvan edes muutaman viikon, jotta kaunis kukkaloisto pääsisi oikeuksiinsa.

Viime syksynä, kun vierailimme Ruissalon ihanaisessa kasvitieteellisessä puutarhassa, alkoi daaliarakkaus vahvistua. Siellä oli uskomaton määrä toinen toistaan ihastuttavampia daalioita. Suurina massoina, kerrattuina ja kertaamattomina, kaikissa ihanissa sävyissä, voi jukra miten ihania ne olivatkaan.

Ainut murheenkryyni näissä ihanuuksissa on niiden talvettaminen. En ole koskaan onnistunut juurakoiden säilyttämisessä. Ilmeisesti meidän kellari on liian lämmin talvella tai sitten en vaan osaa. Tänä syksynä kuitenkin koitan jälleen. Eli kaikki hyvät vinkit otetaan avosylin vastaan =)




25 kommenttia:

  1. Kauniit daaliat. Nykyisiä lajikkeita onkin hankala saada menestymään vuotta kahta kauenpaa. Kannattaa kuitenkin aina yrittää. Itselläni on vanhaa kantaa olevia daalioita, joitten talvettaminen on onnistunut vuosikymmenet ilman pahempia ongelmia. Kauneudessa ne eivät myöskään häviä nykylajikkeille lainkaan. Tässä muutamia ohjeita, joita voit kokeilla talvetuksessa. Kun ensimmäiset pakkaset ovat mustuttaneet varret, nosta daaliat varovasti ylös penkistä ja katkaise ne noin 10-15 sentin päästä juurenniskasta. Nyt tuleekin se tärkein vaihe. Juurakot kannattaa kuivata hyvin ennen varsinaista varastointia ja tarkistaa ja poistaa kaikki vioittuneet juurakon osat, jotteivat ne saastuta varastoitaessa muuta osaa juurakosta. Omat daaliani esikuivatan autotallin lattialla sanomalehtien päälle ilmavasti ladottuna. Kuivauksen jälkeen ladon ne isoon muovisaaviin ja laitan juurakoiden väliin vielä sanomalehteä kokoon rypistettyinä palloina. Seosaineena voi käyttää myös kuivaa turvetta, mutta itse en ole sitä koskaan käyttänyt. Kellarit, tietysti kellarista riippuen ovat usein liian kosteita ja talvetus ei välttämättä siellä onnistu. Itse talvetan daaliani noin 10 asteisessa autotallissa. Tarvittaessa talven aikana voi juurakoita suihkuttaa suihkupulloa apuna käyttäen hyvin varovasti tai kostuttaa vain hieman sanomalehtipalloja juurakoiden välissä, jos juurakot vaikuttavat kovin kuivilta ja ovat vetäytyneet kasaan. Toivottavasti tästä oli sinulle vähän apua. Onnea talvetukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanuutta mitkä ohjeet =) Tuhannesti kiitoksia. Näillä pitänee kokeilla tuota talvettamista =)

      Poista
  2. Piti sanoa, että siis varret katkaistaan 10- 15 sentin päästä juurenniskasta. Sori.

    VastaaPoista
  3. Siemenestä kasvatetut daaliat eivät kestä talvettamista. Kannattaa kysyä ostaessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän daaliat on hommattu juurakoina, mutta hyvä tietää, että näitä voi kasvattaa myös siemenistä =)

      Poista
  4. Ihastuttavia daalioita! Toivon, että onnistut talvettamisessa. Ainakin sait hyvät ohjeet.
    Jos eivät selviä niin aina saa uusia ostettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos =) Noilla ohjeilla pitäisi kyllä onnistua =)

      Poista
  5. Noita sanomalehtipalloja täytyykin testata. Ja hommata juurakoille jonkinlaisia säilytysastioita. Daaliat todellakin hehkuvat kauneuttaan<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daaliat loistavat niin upeina vieläkin puutarhassa =) Ohjeet ovat kyllä niin pätevät, että pitää testata =)

      Poista
  6. Daaliat ovat ihania! Painiskelen itse myös talvetusongelman kanssa. Kellarissa turpeeseen peiteltynä olen yrittänyt tähän asti, mutta koska aikaisemmat yritykset ovat yhtä onnistumista lukuunottamatta päättyneet juurakoiden mädäntymiseen ajattelin nyt kokeilla sanomalehtikääreitä ja viileässä, mutta kuivassa (länsisiivessä) huoneilmassa säilyttämistä. Peukut pystyyn, että tällä kertaa onnistumme =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin peukut pystyyn =) Kohta olemme supertalvettajia =)

      Poista
  7. Daaliat ovat niin ihania tykkään niistä kovasti. minulla on monen eri väristä suuriin osa on vanhaa kantaa
    Kauniin värisiä on myös sinun daaliat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vanha kanta on kyllä ylivetoa. Luulen, että näiden uudempien säilyvyys ei ole läheskään samaa luokkaa =) Daaliat ovat niin upeita =)

      Poista
  8. Meidänkin uudet daaliat kukkii vasta nyt. Minulla onnistui talvettaminen ekaa kertaa viime vuonna, kun laitoin ne turpeeseen ja viherhuoneen viileyteen. Säilyivät hyvin, mutta kukkivat tänä vuonna aika nihkeästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kuivaa turvetta itsekin mietin yhtenä kuivikevaihtoehtona =)

      Poista
  9. Kruunu vuokko antoi todella hyvät ohjeet. Minulla on niitä vain muutamia, mutta annoin kuivua ne huoneen lämmössä (lämmittämättömän saunan lauteilla) ja laitoin kevyessä mullassa ne varastoon. Yllätyksekseni säilyivät hengissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu vuokko antoi todella hyvät ohjeet =) Luulen, että kunnollinen kuivatus on yksi talvettamisen salaisuus

      Poista
  10. Mulla on pari daaliaa ruukuissa, ja aion kokeilla nostaa ne vain sellaisenaan autotalliin talveksi. Sitten katsotaan keväällä nostetaanko ruukut terassille vai heitetäänkö sisältö kompostoriin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus olen kokeillut vastaavaa ja taisivat mädäntyä. Tarvitsisi vissiin olla niin otollinen ilmasto talvella, että säilyisivät. Peukkuja kuitenkin talvetuskokeiluun

      Poista
  11. Ihanan värisiä daalioita! Ne on kyllä oikeita syksyn väripilkkuja puutarhassa :)

    VastaaPoista
  12. Kauniita. Toivottavasti saat daaliasi talvetettua. Nekin ovat lehtokotiloiden mieleen, joten en ole pitkään aikaan viitsinyt daalioita kasvattaa. Ehkä ensi vuonna, jos meillä olisi sitten joku paikka talvettaakin juurakot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Entiennytkään, että ovat kotiloiden herkkua. Pitääpää ollla tarkkana. Kiitos vinkistä =)

      Poista
  13. Daaliat on kyllä niin valloittavia! Heti kun niitä näkee, ei pääse irti ajatuksesta, että josko sittenkin kokeilisi itsekin... Aika monena keväänä on tullut viipyiltyä daalian juurakoiden läheisyydessä, mutta vielä en ole saanut niitä sieltä kaupasta mukaan... ehkä ensi vuonna...

    Yksi mamma kertoi säilyttävänsä daalian mukuloita talven yli omassa makuuhuoneessaan sängyn alla pahvilaatikossa. HÄnen daaliansa olivat kymmeniä vuosia vanhoja, joten luulen hänen onnistuneen talvettamisessa niinkin yksinkertaisella konstilla. Vanhassa puutalossa saattaisi hyvinkin löytyä joku viileämpi huone, jossa daaliat säilyisivät hyvin. :)

    VastaaPoista
  14. Pesen juurakot puhtaaksi kaikesta mullasta ja annan kuivua hyvin. Sen jälkeen muuttolaatikoihin ja kevytsoraa peitoksi. Päälle laitan sanomalehden ja laatikot vaan pinoon ja lämpimään varastoon (n.+10-15 astetta). Yksi ystävä heittää juurakot kuivaamisen jälkeen vaan muovikassiin ja siivouskomeroon! Hyvin kasvavat ja kukkivat seuraavana kesänä (molemmilla tavoilla).

    VastaaPoista