torstai 30. lokakuuta 2014

Sienivillitys


Syksyn lempeys on vielä täällä. Sienisato on jälleen ollut erinomainen ja etenkin suppiksia on ollut vaikka kuinka. Tänä vuonna kokeiltiin ensimmäistä kertaa sienten kuivatusta ja bingo se taisi osua ja upota =) Kuivattujen sienien murentaminen päivittäisten herkkujen joukkoon on osoittautunut superkäteväksi konstiksi. Samoin sienten kuivattamisen nopeus yllätti meidät. Etenkin näin kun puulämmitys on jo täydessä tohinassa niin sisäilma on melkoisen kuivaa ja tietysti suppilovahverot sekä mustat torvisienet ovat niin ohuitakin kuivattaviksi. 

Nuorimmainen on heikkona sieniin ja löytää metsässä melkeimpä aina parhaimmat apajat. Tänä vuonna myös perattiin kaikki sienet jo valmiiksi metsässä. Kotona ei sitten tarvinnut muuta kuin kaataa sienet uunipellille ja kuivuriin kuivumaan. Njamsis - Mitkä ovat sinun parhaat sieniherkut? Meillä ehdottomia suosikkeja ovat sienikinkkupiirakat, sienikastikkeet, sekä sienipitsat =)










12 kommenttia:

  1. Meillä jäätyivät mokomat viime viikon pakkasissa, enkä päässyt vielä kuivatusta kokeilemaan. Vähän saalista sentään pakkasessa ja toivo, elää että uusia vielä nousee jos sää pysyy lämpimänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että saisitte vielä uuden sadon. Suppikset ovat niin herkkuja =)

      Poista
  2. Kuivatus on varmaan paras konsti suppisten kanssa.
    Rakastan suppiksia. Käytän varmaan eniten suppiksia kastikkeisiin ja keittoihin.
    Huomenissa saattaisi olla taas päivä, jolloin ehdin suppisvuorelle, aaaaah.
    Niin inspiroivia ovat kuvasi katajanmarjoineen ja termoskaffeineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tänä vuonna on noita katajanmarjojakin niin, että ajattelin käydä poimimassa niitäkin jemmaan. Hirven kyytipoikana antavat niin ihania makuelämyksiä. Suppikset tosiaan ovat niin herkkua =)

      Poista
  3. Kaikki sieniruuat on herkkuja! Paitsi ehkä joku suklaa-sienikastike, mutta onneksi sellaista kukaan ei kai ole keksinyt. Äidin kantarellikastike on tietysti kaikkein paras :-)
    Ihanat sieniapajat teillä. Menin vain kerran sienimetsälle tänä syksynä (no, joka vuosi en edes kertaakaan), mutta en tunnistanut yhtään, paitsi kärpässienet, niin en uskaltanut poimia mitään. Olen aika kade tuosta saaliista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanttarellikastike on kyllä niin ihanaista. Meilläkään ei poimita kuin suppiksia, kanttarellejä ja mustia torvisieniä. Muita ei tunnisteta =)

      Poista
  4. Täällä toinen sienivillityksen viemä :) Suppilovahverot ja torvisienet ovat erinomaisia kuivattuina, niitä onkin tänä vuonna löytynyt paljon. Lisäksi kuivatut sienet säilyvät pitempään kuin pakastetut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivatut sienet tuntuvat olevan kyllä kovin helppokäyttöisiä =) Aiemmin kun sulateltiin pakastettuja sieniä ties kuinka kauan.

      Poista
  5. Siinä ne kuivuu hienosti! Kuva kuin taideteos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halkaistut suppikset näyttivät todella hauskoilta kun niitä järjesteli kuivumaan =)

      Poista
  6. Oijoi sentään mitä aarteita! Ihanat kuvat <3

    VastaaPoista