lauantai 21. helmikuuta 2015

Kohta kitkemään =)

Lempeä tuuli, vesisade ja plussa-asteet ovat kohisten sulattaneet tienoon ja pihamaat. Lunta on oikeastaan enää kolauskinoksissa sekä pohjoispuolisilla alueilla. Eilinen meni tienpäällä ajellessa täältä Porin kautta Niinisaloon vanhimmaisen valatilaisuuteen. Jestas miten aika rientääkään nopeasti. Vanhimmainen ja tyttöystävä olivat niin onnellisen oloisia ja hernerokka ja pannari maistuivat sateisessa päivässä. Melkoisen lumettomalta näytti Porissakin ja muutoinkin matkan varrella. Osa syy lumettomuuteen on varmastikin vapaana vellova meri. Meilläpäin meri ei jäätynyt koko talvena, vaan vaahtopäät vellovat tuulessa ja kuljettavat lämmintä hönkää näille main. 

Syksyllä jäi haravoimatta tyystiin ja haravointi polttelee jo hitusen mielessä. Ainoana esteenä tuntuu olevan jatkuvat vesisateet. Muutama kuiva ja aurinkoinen päivä tekisi nyt terää. 

Viktoriuksen nurkalla kurjenpolvet jo oikovat lehtiään kohti valoa. Vielä tarvitsisi kasata lehtiä niiden suojaksi jos pakkaset pääsevät yllättämään.

Talon nurkalla asusteleva piikkiaralia eli pirunkeppi on villiintynyt ja tehnyt niin valtaisasti juuriversoja, että maan sulettua on luvassa pirunkepin tainnutusta. Harmilliseksi asian tekee sapellipiikit, joilla viheliäinen pensas riipii niin vaatteet kuin nahankin palkeenkielille. Edes tuhdit nahkahanskat eivät estä tätä riiviötä repimästä. 

Narskut tunkevat jo kovaa kyytiä pintaan varjoisalla talon reunustalla.


Ja näin lumettomalta maisemat näyttävät. Vain potagerissa, joka on talon pohjoispuolella on lunta, mutta sielläkin kovasti vähän. Tässähän pääsee kohta kitkemään =) Jeee!


30 kommenttia:

  1. Huikeeta! Meillä on vielä täysi talvi, vaikka paljon on lumet sulaneetkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä alkaa jo pikkuhiljaa kuivattamaan. Tuuli on lempeä ja lumet hävinneet entisestään =)

      Poista
  2. Kevään eka kitkentä tuntuu niin juhlalta! Mulla käy kyllä usein niin, että juuret ovatkin jäisessä maassa, huomaa, että täytyy kumminkin odottaa vielä vähän :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kitkentä on yhtä juhlaa pitkän odotuksen jälkeen. Tänään jo kävin kurkistelemassa tilusia sillä silmällä =)

      Poista
  3. Lumetonta aikaa kohti käydään. Tällä Keski-Suomessakin katselin eilen tulppaanipenkkiäni ja pohdin kohta pääseväni siitä rikat kitkemään.

    VastaaPoista
  4. Oi, kyllä minä odottelen tuota aikaa, kun maa ja kevään ensimmäiset kasvit sieltä nostelevat päätään!!!
    Täyden talven keskellä täällä itäsuomessakin vielä ollaan. Vettä on satanut useamman päivän ja lumi on kyllä painunut ja sulanutkin, joka paikka on peilijäällä ja liikkuminen vaarallista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo peilijään ja liukkauden aika on kyllä pahintä. Meillä liukkaus on jo onneksi tipotiessään ja maa alkaa pikkuhiljaa kuivumaan.

      Poista
  5. No huh, näyttää keväiseltä!
    Meillä on miltei puolimetriset kinokset, plääh ;)

    VastaaPoista
  6. Sateet ovat vieneet lunta mennessään, mutta teillä on toooosi vähän lunta. Huikeita kevättunnelmia alkaa olla vatsanpohjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään tuntu tosiaan tuntuu jo vatsanpohjassa. Niin kauhean malttamaton olo jo

      Poista
  7. Kylläpäs teillä näyttää jo keväiseltä! Meillä maiseman pääväri on vielä valkoinen, mutta tätä menoa ei varmaan enää kauaa =) Hakuropaju näyttää lehdettömänäkin kauniilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hakuro on vankistunut hurjasti ja luulen, että tämä talvi oli niin lämmin, ettei mitään menetyksiä tapahtunut. Viime keväänä kun hakuron käyntiin lähtö vähän jännitti.

      Poista
  8. Puutarhahommat jo on meillä kaikilla mielessä:)

    VastaaPoista
  9. HS lupaili tuoreessa uutisotsikossaan, että kevät voisi alkaa viikkoja etuajassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä toisaaltaan taas aika hurjalta tuntuu. Meillä on yötkin koko ajan plussalla.

      Poista
  10. Kyllä täälläkin paistaa aurinko, mutta ei voi käsittää, että jossain on jo noin vihreää. Mä tarraudun tuohon HS:n lupaukseen ja alan kaivaa hellevaatteita kaapista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tuossa kivenheiton päässä meri ollut koko talven auki niin se varmaan myös hönkii lämpöä tänne suunnille =) Helteitä odotellessa ;)

      Poista
  11. Jotenkin niin lohduttomia kuvia kaikessa pimeydessään ja märkyydessään, mutta silti niin loistavia esimerkkejä siitä millaisessa asussa se lupaus keväästä voikaan näkyä. :)

    VastaaPoista
  12. Luin koko blogisi läpi kommentteja myöden. Kiitos upeista kuvista, inspiraatiosta ja mukaansatempaavasta tekstistä. Pidän siitä, että täältä löytää tarkkoja suunnitelmia, visioita ja vielä keskeneräisiä kohtia, eikä pelkästään "valmiita" istutusalueita. Puutarhaunelmien toteuttamista on ihana seurata :)
    t: Marjo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Täällä on kyllä niin yltiöpäisiä suunnitelmia, ettei kaikkea taideta koskaan saada toteutettua, mutta ainakin haaveita pitää olla =)

      Poista
  13. Onpas teillä jo keväisen näköistä! Meillä on vielä hurjasti lunta, paitsi saaressa. Siellä isojen mäntyjen ja kuusien alla on jo maa paljaana ja vein alppiruusuille peitot päälle.
    Mä niin odotan lumien sulamista, paljasta maata ja sipulikukkien nousua! Siihen saakka ensiapua saa tulppaanien, krookuksien ja tetenarsissien sipuleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan kauppojen sipulitarjonta on mukavan oloista ja ripauksen kevättä voi hankkia kauppareissulta näin ennakkoon =)

      Poista
  14. Huhhuijaa, onpas talvi päässyt hujahtamaan ohi! Olen varmaan ollut horroksessa, koska yhtäkkiä meilläkin alkavat ensimmäiset maapläntit paljastua. Mitä tapahtui hangille?! Noin pitkällä ei todellakaan olla ja mitään vihreään viittaavaakaan ei näy vielä, onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takatalvi täällä jo hitusen jännittää, kun lumen alta on paljastunut niin vihreitä ja elinvoimaisia perennoja.

      Poista
  15. Kovasti siellä on keväistä, täällä kyllä on vielä lunta ja paljon vettä... Mutta siis vielä hetki aikaa suunnitelmille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kevät hurahtaa käyntiin nyt niin lujaa, että suunnitelmia tuskin ehtii kunnolla edes miettiä, kun aivan hullaantuu ulos katsoessa

      Poista