perjantai 3. huhtikuuta 2015

Hitaasti lipuva perjantai


Hitaasti lipuu pitkäperjantai. Aamusta asti uunissa hautui burgundinpata ja sen annettiin kypsyä ahh niin suloiseksi yhteensä viisi tuntia. Koiruuskin rakastui pataan niin, että kävi nuolemassa nopeasti tyhjentyneen lautasen vielä herkuttelun jälkeenkin ainakin pari kertaa. Tuvan lämpö houkuttelisi kovasti olemaan vain sisätiloissa, vaikka ulkona tekemättömät työt jo suorastaan huutavat.

Tämä vuosi laahaa hitusen viime vuotta perässä niin kasvien kasvuunlähdön kuin töidenkin suhteen. Blogista kun tarkistin niin viime vuonna potager oli näillä korvin jo siistitty kevätkuntoon. Nyt hädin tuskin pysty keskiakseli on kunnossa. Toisaaltaan kunhan töihin ryhtyisi niin siivous menisi aika nopsakkaasti. Voi kumpa aurinko edes hitusen näyttäytyisi niin kipittäisin oitis ulkopuuhiin. Huomenna siis uusi yritys =)

Viime vuonna kylvetyt ja istutetut ritarinkannukset ovat noussseet kiitettävästi pintaan. Tänä vuonna on luvassa siis aivan uudenlaista loistoa =)

22 kommenttia:

  1. Mukavaa Pääsiäisen aikaa sinne! Toivotaan auringonpaistetta, vaikka kaikesta huolimatta jotain pientä on pihalla puuhattava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos =) Ja aurinkokin näyttäytyy nyt täydeltä taivaalta =)

      Poista
  2. Toivotaan sinne siis aurinkoa huomiseksi. Viime vuonna kevät oli kyllä paljon aikaisemmassa. Toisaalta kaksi vuotta sitten täällä hiihdettiin pääsiäisen aikaan viimeisiä kertoja. Vuodet eivät ole veljeksiä, kuten sanotaan. Täällä pohjoisemmassa aurinko on tänään hieman kurkistellut ja ensimmäiset lumikellot löytyivä pensaiden alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on että vuodet eivät totisesti ole veljeksiä =) Alkuviikon sade ja kylmyys ovat nyt vaihtuneet aurinkoiseen lämpöön ja melkein voi kuulla kasvun kohinan =)

      Poista
  3. Aurinkoa täälläkin toivotaan, mutta minkäs voit. Pihalla on vielä lunta, eikä sadekuurojen täplittämät päivät niin kovasti houkuttele ulos. Koitetaan keksiä tekemistä sisätiloissa. Näin pyhäpäivinä saa vaikka "vetää lonkkaa" sohvan pohjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama pääsiaspäivä menikin lokoisasti sohvaperunana, mutta nyt on kuulkaas kelit kohdillaan ja täysi touhu päällänsä =)

      Poista
  4. Minäkin toivon, että sinun ritarinkannustaimistasi joku kukkisi :-)
    Burgundinpata on herkkua, ihanaa kylmän kauden ruokaa.
    Iloista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Burgundi vie kielen ja luvassa on ritarinkukkatykitystä oikein kunnolla =)

      Poista
  5. Minä toivon sinulle aurinkoa ja itselleni sadetta, että pääsisin noista hangista eroon;) Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateet tuovat kevään. Meilläkin ensin pari päivää satoi ja nyt on lämmintä ja aurinkoa =)

      Poista
  6. Hyvää pääsiäisen aikaa. toivotaan aurinko:)

    VastaaPoista
  7. Aurinkoisia kelejä odotellessä, ihanaa pääsiäisenaikaa!

    VastaaPoista
  8. Kyllä odottavan aika on pitkä, toivotaan sinne auringonpaistetta! Minä vasta haaveilen siitä omasta pihasta ja tämä sinun blogisi on ehkä juuri siksikin niin ihana. :) Olen jo jonkin aikaa täällä hiljaisesti seurannut ja tykkään kovasti! Mukavaa kevään jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun olet saapunut seuraamaan näitä hullunkurisia puutarhajuttuja =)

      Poista
  9. Mukavaa pääsiäisenaikaa!
    Tänään meillä satoi lunta. Mutta eletään toivossa, että huomenna pääsee ulkotöihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Voi kääk - nyt ei kyllä lunta enää kaivattaisi =(

      Poista
  10. Meillä on olleet mahtavat pääsiäiskelit, lumi on sulanut vauhdilla... Hyvää pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau - kuulostaa juurikin ihanalta. Täällä kelit osuivat vasta tänään kohdilleen =)

      Poista