sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Pala kerrallaan =)

No nyt on ensimakua. Eilinen lämmin auringonpaiste suosi jyrsintähommia. Pikkuhiljaa, pala palalta muototarhan maa alkaa hahmottua. Jyrsitystä maasta haravoiduilla ruohotupoilla täytetään vanhaa nuotiopaikkaa ja maassa olevaa suurta monttua. Nyt maasta on jyrsitty noin neljännes tai viidennes. Eli vielä on hitusen matkaa jäljellä. Tuo vihreä kaistale tuossakuvien oikeassa reunassa pitääkin sitten avata kontaten kolmipiikkiharaa apuna käyttäen. Koska reunus on täynnä hernepensasaidanteen juuria. Mutta maa on niin pehmuista, että ei hätiä mitiä. Reunus siistitään viimeiseksi.

Jyrsitty maa näyttää näin möykyräiseltä, koska heinätupakset juurakoineen ovat vielä maassa. Helpointa on poistaa heinätupakset heinäharavan avulla.

Vanha talikko toimii apuna näissä hommissa =)

Kevään mittaan myös sauna on lämminnyt silloin tällöin. Jyrsintäpuuhien jälkeen on aika makoisaa maata vanhan ulkosaunan lauteilla ja kuunnella ulkoa kantautuvaa linnunlaulua. Ahh tätä maalaisuutta =)

Jyrsityllä alueella siellä täällä pilkotti narskujen ja helmililjojen alkuja. Ennen jyrsintää kaivoin pikkusipulit visusti talteen. Ehkäpä tällä alueella on joskus ajan saatossa ollut kansakoulun puutarha. Nyt siintä on jäänteenä vain muutamia sipulikasveja, punaisia tulppaaneja, siellä täällä luikertelevaa maksaruohoa ja muutamia yksinäisiä liljoja.


Tältä jyrsitty alue näyttää toiselta suunnalta katsottuna. 

Ja tältä tulevan muototarhan kauimmaisesta kulmasta katsottuna. Vielä on siis matkaa jäljellä ;)


16 kommenttia:

  1. Onpahan iso projekti teillä, mutta hyvä tulee :) Kätevä peli tuo jyrsin. Nyt pitää tarkemmin perehtyä mitä aiot tehdä tuolle jyrsitylle alueelle, olen ihan pudonnut kärryiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älähän suotta murehdi - luulempa, että syksyyn mennessä olemme esitelleet tuota uutta aluetta ihan väsymiseen saakka =)

      Poista
  2. Kovat hommat siellä on sinulla taas menossa. Muototarha? Kasvatatko sinne perennoja, kesäkukkia vai mitä???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muototarhaan on tulossa iiriksiä, leikattuja matalia aitoja, parterrejä, perennoja ja muotoonleikattuja pikkupensaita

      Poista
  3. On teillä ihanan haastavat ja jännittävät hommat menossa! Aika ihanaa! Sauna on paras paikka pihatöiden jälkeen ja jos sinne kuuluu vielä linnunlaulu se on luksusta!

    VastaaPoista
  4. Aikamoinen urakka edessä. Ei teillä hommat ainakaan kesken lopu. Voin kuvitella vanhan saunan tuoksun ja sen ihanan tunnelman, kun makaa lauteilla kiukaan sihinää ja lintujen laulua kuunnellen. Nautinnollista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hommat ei lopu ihan heti ;) Onneksi saunan lämmössä voi rentoutua mukavasti ja haaveilla uusista aluevaltauksista =)

      Poista
  5. HullunHommaa!..."se on vain työtä"... noissa rojeksteissa pitää tosiaan miettiä vaan niitä tehtyjä neliöitä...ei niitä tekemättömiä! teillä on hieno miljöö!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei työt tekemällä lopu ;) Ja totisesti hullun hommaahan tämä, mutta minkäs teet kun tuo puutarhakärpänen on puraissut =)

      Poista
  6. Vau! Jännitt'viä uusia projekteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän itseäkin jännittää mitäköhän tästä vielä tulee =)

      Poista
  7. Valtava homma, mutta hyvä tulee!

    VastaaPoista
  8. jaahas just näin, näen niin sieluni silmin, mikä unelmainen uusi muototarha tuonne rakentuu! En malta odottaa :-) Voi kun olisi meilläkin tilaa laittaa ihana kasvihuone pihan perälle... Joku ratkaisu kyllä on jo käynyt mielessä, kun vielä saisin siihen toteuttajan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielun silmin minäkin näen sen muototarhan, mutta hieman pelottaa kuinka tässä käy =) Ei muuta kuin nikkaroimaan itse pikku kasvaria =)

      Poista