maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ritarivuosi tuloillaan =)


Tänään sataa =) Ihanaista lämmintä vesisadetta, kaivattua vettä. Onneksi eilen ehdin tehdä pientä potagerkierrosta ja napsia muutamia kuvia. Meillä ajuruoho on ottanut vallan tuolla potagerin pikkuruuduissa ja haudannut uumeniinsa esikkopoloiset. Oikein sain kaivamalla kaivaa esiin tämän poloisen julianesikon. Suloinen pikkukukkija tuolla ajuruohopesässä. Ajuruoho on syönyt tuolla alaruudussa palloesikon niin syövereihinsä, että koko palloesikko on hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Ei taida auttaa muu kuin käydä ajuruohon kimppuun saksin joku päivä =)

Vuosien varrella on joka kevät tullut hankittua noita pikkuruisia helmililjoja ja sitten niitä on tullut vietyä tuonne potageriin kasvamaan. Pikkuhiljaa kasvusto on alkanut laajentua ja pikkuisia siementaimia ilmestyä sinne tänne.


Viime syksynä jäi läjäpäin pikkuisia ritarinkannuksia, joille ei löytynyt majapaikkaa istutuksista, joten laitoin ne valeistutukseen talonvierustan omenapuun alle. Ja sieltähän ritareita pukkaa nyt oikein urakalla. Osa näistä ylijäämä ritareista talvehti ruukuissa Viktoriuksessa ja nyt pitäisi keksiä hyvät paikat näille pienoisille. Tästä taitaa tulla oikea ritarivuosi =)


18 kommenttia:

  1. Voi että, lupaava ritarivuosi :-)

    VastaaPoista
  2. Ritarinkannukset ovat kyllä komeita perennoja. Aikoinaan sain pikkutaimia vanhempieni pihalta, mutta muutossa jäivät edelliseen pihaan. Nykyisessä pihassa niitä ei vielä ole, mutta kyllä haluaisin niitä hankkia, kunhan saan projektit siihen malliin, että niitä pääsee istuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritarit ovat niin ihania, että niitä kannattaa ehdottomasti hankkia ja valikoima on ihan hurjan monipuolinen =)

      Poista
  3. IHanaa, siellä todella kevät tulee... minä kierrän aina kierroksen uudessa puutarhassa ja vielä ei ole mitään elonmerkkejä. Istutukset menivät niin myöhään syksyyn että jännitän.jännitän :)
    Huippu kun olet saanut helmillijatkin jatkamaan kasvua! Mulla ne aina vaan hävisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät tulee, mutta tänään otettiin takapakkia :( Ihanaa tuo uuden puutarhan kanssa touhuaminen, jännittäminen ja yllättyminen

      Poista
  4. Ajuruoho kasvaa reippaasti mieleisessään paikassa, meilläkin se on innostunut niin että tarvitsee vähän rassata. Helmililjat ovat kyllä ihania ja niitä on niin montaa sorttia olemassa, meillä kukkii kohta vaaleanpunainen helmililja ja siniset ovat nupulla. Ritarivuosi kuullostaa mukavalta! Se on mun lapsuuden ihanuuskukka, ostin kaksi valkoisen ritarinkannuksen tainta ja molemmat ovat jo kurkistaneet mullan alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajuruoho on kyllä kaunis kukkiessaan ja mätästäessään, mutta tuntuu viihtyvän vähän turhan hyvin hiekkamultamaassa. Ritarivuotta niin odotan jo =)

      Poista
  5. Ihana esikko! Minä olen vasta löytänyt niiden suloisuuden =) Ja mikä mieletön muototarha teille on syntymässä! Onnea uudelle valtaukselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoihin täälläkin ollaan vasta pikkuhiljaa lämpenemässä =) Tuo julianesikko on niin pikkiriikkinen ja suloinen =) Kiitos, kiitos, kunhan sateet loppuisivat niin pääsisimme taas tuon muototarhan kimppuun =)

      Poista
  6. Sun taimet on kyllä huippuluokkaa! Mä huokaisin helpotuksesta, kun sain sun perennankasvatusvinkin. Nyt mulla on tulossa vain yksi kerrattu akileija. Muut perennantaimet saa kasvaa ulko ruukuissa. Ihanan paineetonta, kun ei tarvitse kaikkea kylvää kerralla. Tai oikeastaan siinä kävi niin, että kesäkukkia ja hyötykasveja on tulossa tuplamäärä aiempaan verrattuna :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo perennojen siemenkasvatus on kyllä kovin leppoisaa puuhaa - siellä ne taivasalla tulevat kuin itsestään =)

      Poista
  7. Nuo tarvitsevat miekkaliljoja kavereiksi, ja kilpiangervon suojaksi :-)

    VastaaPoista
  8. Aah, noista ritareista oon ihan kade. Mulla kun ne ei onnistu, ei millää :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeileppa hieman hiekkapitoista kasvualustaa =) Jospa se auttaisi

      Poista