perjantai 17. huhtikuuta 2015

Viktoriuksen kevätvalmistelut

Tänään se sitten vihdoin koitti =) Vein aamulla nuorimmaisen kouluun kun oli koko päiväksi luvattu epävakaista ja sadetta. Sitten kellon vielä vetäessä varhaisaamun tunteja otin lämmintä vettä ja pesutarpeet mukaani ja marssin päättäväisin askelin kohti Viktoriusta. Täältä tullaan kevät ja kevätsiivo =)

Ikkunat oli pesty käden käänteessä ja siinä samassa jynssätty ikkunalaudat. Kannoin kuihtuneet krookukset ulkosalle odottamaan potagerin mullan uumeniin pääsyä ja laitoin vielä freeseinä pysyneet helmililjat, idänsinililjat ja viimeiset perunanarskut ikkunalaudoille. Hain kompostin vieressä olevasta multavarastosta kuusi säkkiä mustaa multaa ja kunnostin istutusalueet, lakaisin tiililattian ja nautiskelin muutamista, silloin tällöin pilvenraoista näyttäytyvistä auringonsäteistä.


Ikkunoista tuli niin kirkkaat, että tuntuu kuin Viktoriuksessa olisi pelkät aukot ikkunoiden tilalla. Viime vuonna asennettu valokate on selvinnyt hienosti talvesta ja myrskyistä, jotka ovat alati riepotelleet kotikulmia. Meidän takana olevasta metsästä on vuosien saatossa parturoitu niin kovasti metsää, että myrskyt ovat alkaneet ottamaan kovemmin tilusillemme. Myös vaneriset ranskanliljat selvisitvät mainiosti kuluneesta vuodesta.



Jo likimain kuukausi sitten hankittu hentoinen pikarililja on pitänyt itsensä urheasti kukassa ja viihdyttänyt meitä ihanalla olemuksellaan.

Tässä ruukussa kukkii kohtapuoliin vuorostaan Assyyrianpikarililjat Fritillaria uvavulpis.


Edellisvuotena ommellut viirinauhat ovat löytäneet paikkansa Viktoriuksesta ja multa odottaa ensimmäisiä kylvöksiä. Tänään tai huomenna aloitan perennakylvösten tekemisen. Ensimmäisenä multaan pääsevät valkoiset katanat, sitten odottelenkin jo Jellitolta nepalinhanhikkien ja tyräkkien siemeniä. Meillähän Viktorius palvelee suurimmaksi osin perennojen kylvöpaikkana ja nuo syötävät ovat sitten hitusen sivuroolissa. Mutta rukkolaa ainakin tänne laitetaan ja pensastilliä sekä erilaisia salaatteja.


Tänä keväänä löysin näin sievän harmaan ruukun ja laitoin siihen valkeita helmililjoja. Yleensä suosin terracottaruukkuja, mutta tämä oli niin kovin sievä =) Puutarhaisaa viikonvaihdetta Teille kaikille =)




33 kommenttia:

  1. Oih kauneutta...♡
    Sanattomana vain huokailen!

    VastaaPoista
  2. No, on kyllä totisesti upea kokonaisuus! Tuolla kyllä varmasti sielu lepää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on kieltämättä aika mukava hääräillä ;)

      Poista
  3. Että osaa olla kaunis Viktorius!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt vaan kun ehtisi laitella kaikki ihanuudet kasvamaan =)

      Poista
  4. Kevätfreesi Viktorius sipulikukkineen ja viireineen on silmän iloa parhaimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä veri vetää nyt ulos ja tuonne Viktoriuksen uumeniin mylläämään ja laittelemaan kaikkea kivaa =)

      Poista
  5. Voi Viktorius 😍 On se niin kaunis ja ihana! Ottaisin meillekin... kateudesta viherryn, mutta eipä meillä vielä muuta vihreää olekaan ...Ihanaa kevään puuhastelua Hernepensaskujanteelle 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja ihanaa kevään odottelua sinnekin =)

      Poista
  6. On se vaan upea tuo Viktorius! Piti oikein tiirailla että onko siinä ollenkaan niitä ikkunoita. Niin on kirkasta että :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää vähän kummalliselta suorastaan kun ei ole lainkaan heijastumia noissa ikkunoissa

      Poista
  7. Hohtavan puhdasta ja valkoista, kelpaa tuonne nyt laitella perennat kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olisi tuossa pöydällä jonossa katanaa, karhunlaukkaa, neilikoita ja ängelmiä =)

      Poista
  8. Viktorius istuu kyllä kuin nenä päähän tuohon rakennuksen kylkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siinä oli niin oiva paikka kun purettiin vanhaa autotallia ja kattotuolit olivat valmiina ja runko =)

      Poista
  9. Aivan ihana!
    Seinusta kerää varmasti lämpöä paremmin talteen, kuin ihan avomaalla oleva kasvihuone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän tuota varjostaa puut, mutta näin kun se on pääasiassa perennakasvattamona niin se ei kauheasti haittaa

      Poista
  10. Voi Jori, Viktorius on niin hieno ettei sanat riitä! Ihanaksi olet sen taas laittanut, tuo eteerinen naispatsaskin sopii tunnelmaan täydellisesti. Olet onnentyttö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Vähän pitää fiilistellä kun kevät tulee niin kovin hitaasti ;)

      Poista
  11. Huikean kaunis on Teidän Viktorius!

    VastaaPoista
  12. Mulla taitaa olla menossa kevätkateus, kun ihailen kaikkien muiden kirkaslasisia keväthuoneita ja kasvareita. I-ha-na! Ja mikä multatila siinä onkaan, pikkukopin omistaja kuolaa tuollaisen tilan perään. Mutta niinhän se on, että jokainen elää omien mahdollisuuksiensa kanssa ja kun sinulla on noin mahtavat mahdollisuudet, on kiva, kun jaat elämyksesi ja elämäsi meidän muiden kanssa, jotka olemme valinneet vähän toisella tavalla.
    Mulle ei muuten ole tunnut tänä keväänä kirjopikarililjoja vastaan, olet onnekas sellaisen löydetyäsi!

    Sini K.
    joka taitaa viritellä tänään omaa tomaattikoppiaan varten pesuvedet tästä postauksestasi inspiroituneena.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi voi jokaiseen pihaan ja puutarhaan löytyy ne omat ihanaiset jutut. Meillä oli tuossa puuvajan päädyssä aiemmin autotalli ja Viktorius rakennettiin sen runkoon ja kattotuoleihin. Kirjopikarililjan näin yhden ihanan kukkakaupan facepäivityksessä ja oitis kipaisin hakemaan omani - Ne ovat superihania =)

      Poista
  13. Ihana paikka. <3

    Olisipa meidän terassillakin lasitus, niin jatkuva tuuli ei niin piiskaisi sitä. Samasta syystä meilläkin tuulee nyt enemmän kuin aiemmin... Metsänomistaja meni ja kadotti metsän. =(

    Ranskanliljakoriste on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Tuo tuulisuus on kyllä kurjaa etenkin nyt keväällä kun ilmat ovat kylmiä - hrrrrr

      Poista
  14. Suloinen Viktorius <3 Ihania kevätpuuhia siellä, ikkunanpesu ois ajankohtaista täälläkin... Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =) Ei muuta kuin rättiä kouraan ja menoksi ;) Kivaa viikonloppua myös Sinulle =)

      Poista