tiistai 26. toukokuuta 2015

Pientä tilannekatsausta

Vuoroin sadetta ja vuoroin aurinkoa. Tämä kevät on olliut mitä otollisin meidän kevätpuuhien näkökulmasta, vaikkakin hurja sateiden määrä tuntuu kurjalta kun katselee peltotöiden keskeneräisyyttä. Mutta minkäs teet ja onneksi orapihlaja-aita tykkää =) Illat ovat vilisseet arborentum alueen raivuutöissä. Sateet haittaavat niin muototarhahommia, joten takataskussa on hyvä olla muutama varahomma =) Sade kun ei haittaa raivuutöitä ja niitähän piisaa tuolla villiintyneessä pikkumetsässä. Pitääkin lähipäivinä käydä nappaamassa muutama kuva niin näette, miltä siellä alkaa näyttämään. Retkeily aiheuttaa siis selvästikin lieveilmiöitä ja uusia projekteja ilmestyy kuin sieniä sateella.

Aurinkoisessa iltapäivässä oli kuitenkin aivan pakko piipahtaa tuolla potagerin puolella katsahtamassa tilannetta =) Sydämiä, sydämiä, kamalasti sydämiä oli ilmaantunut tai pikemminkin särkyneitä sydämiä. Osaavat ne sitten olla kauniita näin keväisin ja auringon saadessa niiden posket hehkumaan heleästi.


Vaikuttaisi siltä, että tästä vuodesta on tulossa varsinainen marjavuosi. Metsälenkillä mustikoiden alkuja oli ihan valtavasti ja kotipihalla musta- ja punaviinimarjojen kukkavanat täyttävät pensaat.

Ja siinä missä tuolla arborentumin raivauspuuhissa saa nauttia melkoisesta lintukonsertosta niin potagerissa surinakonsertto on alkanut. Vaikuttaa siis kaikin puolin lupaavalta.



18 kommenttia:

  1. Kyllä särkynytsydän on komea kasvi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Särkynyt sydän on keväisiin niin elinvoimainen ja kaunis =)

      Poista
  2. Kaunista! Täytyypi mennä syynään omat sydämet, mkä on päivän tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kevät on tämmöistä, että päivittäin saa useaan otteeseen tehdä tilannekatsauksia =)

      Poista
  3. Marjapensaissa on meilläkin ihan huikea määrä kukkia, ehkä kostea kevät on tehnyt hyvää, viime vuonna oli liian kuiva kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kostea kevät on tosiaan saanut ennätysmäärän kukkia kaikkiin herkkuihin =)

      Poista
  4. Arboretumit tekivät siis vaikutuksen. Innolla odotan mitä olette tehneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arborentumit ihastuttivat tosiaan ja nyt oma on jo tuloillaan =)

      Poista
  5. No nyt sait kyllä jännityksen viriämään! Kuvia odotellen...

    VastaaPoista
  6. Kylläpä on kauniit kuvat. Marjasatoa minäkin odottelen, mutta ensin pitäisi olla kaikenlaiset pörriäiset liikkeellä. Niitä ei ole vielä paljon näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onneksi jo pörriäisiä, kumpa pölytys onnistuisi ainakin luumujen, kirsikoiden ja päärynöiden osalta =)

      Poista
  7. Jälleen uusia aluevaltauksia, jännittävää =) Sydämet ovat ihania!

    VastaaPoista
  8. Oi miten herkullisia kuvia ja värejä!! En malta odottaa, että tilaamani objektiivin jatkopala saapuu ja pääsee kuvaamaan makroja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä. Välillä on mukava tarkastella puutarhaa ihan läheltä ja löytää kaikkia uusia juttuja =)

      Poista
  9. Upeat kuvat!
    Särkynytsydän on niin hurmaava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Särkyneet sydämet ovat niin kauniita näin keväisin, ettei niitä malta olla kuvaamatta =)

      Poista