tiistai 7. heinäkuuta 2015

Valkeita viettelyksiä =)


Vuosi vuodelta olen ihastunut enemmän ja enemmän valkeisiin kukkiin. Jopa siinä määrin, että myöhäisherännäisenä olen alkanut haaveilemaan kuutarhasta. Instagramin puolella jokunen päivä sitten kohtasin sattumalta ihastuttavan ruotsalaisen kirjankin valkeista puutarhoista ja napsasin kuvan talteen. Drömmen om en vit trädgård vaikutti kannen perusteella niin ihastuttavalta ja inspiroivalta, että pitänee varmaan meillekin tilata.

Kermanvalkoiset "Snow Quuen" siperiankurjenmiekat ovat levittäytyneet kiitettävästi ja kukintojen kauneus on häkellyttävän raikas etenkin valkeana hohtavaa hakuropajua vasten. Myös jättipoimulehtien kirpakka keltaisuus toimii uskomattoman hyvin taustana yhdelle jos toisellekin kasville.


Pensaskärhön höytyväiset kukkapilvet ovat myös kauniisti levittäytyneet. Isotähtipiikkiputken vaaleanpunaiset kukinnot näyttävät herkiltä suurta valkeaa pensasta vasten.


Samoin kuin mooseksenpalavapensas, josta on muodostunut pikkuhiljaa yksi ehdottomista lemppareistani. Tänä vuonna hankin tuon vaaleanpunaisen lisäksi valkeakukkaisia mooseksia potageriin.

Knautian pikku kukkapallerot vuorostaan ihastuttavat ja vihastuttavat yhtä aikaa. Palluroiden herkkyys ihastuttaa, mutta knautian yltiöpäisen pursuava ja suorastaan tilaa-ahnehtiva kasvutapa vihastuttaa. Mutta silti knautia on ja pysyy tuolla potagerin alalaidassa.


Törmäkukkavalikoimamme on tänäkin vuonna hieman laajentunut. Nyt törmäkukkia löytyy jo viittä eri sorttimenttia. Niiden kukinto muistuttaa kovasti knautian kukintoa, mutta kasvutapa on toisenlainen. Suht matalahkoina ja hillittyinä pikku pensaina ne toimivat vallan kivasti valkoisten ketoneilikoiden ja vaaleanpunaisten neidonkurjenpolvien seurassa. Potagerin sisään mahtuu runsaasti erilaisia väriyhdistelmiä ja erilaiset yhdistelmät tuottavat vuosittain jonkinsorttista löytämisenriemua =) Mitkä ovat Sinun puutarhasi ihanimmat yhdistelmät tai uusimmat löydökset?


17 kommenttia:

  1. Upeat kukkakuvat. Mulla ei noita törmäkukkia ole lainkaan. Puutos selvästikin. Minä en ole vielä noihin valkoisiin hurahtanut, mutta eihän sitä koskaan tiedä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosia minäkin vastustin valkoista, mutta pikkuhiljaa se on saanut otetta tuolla potagerissa ja sen raikkaus ihastuttaa. Törmäkukat ovat kovasti kauniita, joten ei muuta kuin hankinnoille =)

      Poista
  2. Mä olen niin valkoisten kukkien kannattaja. Mulla oli aluksi tosi paljon kirkkaita värejä puutarhassa, mutta koin sen jotenkin levottomaksi. En ole muutenkaan kauhean värikäs tyyppi.
    Mulla on toi kirja, oon ostanu sen varmaa 5 vuotta sitten ja se on edelleen yksi lemppareistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja tuntui olevan loppuunmyyty kaikkialta. Voi harmistus. Tosiaan tuo valkeus on niin rauhoittavaa väritykityksen keskelle =)

      Poista
  3. Valkoiset kukat on ihania, lemppareitani. Onneksi meiltä löytyy niitä jo valmiiksi, uusia en ole tainnutkaan hankkia vasta kuin yhden (metsäasterin). Sinisen eri sävyt, valkoinen ja tummat punaisen sävyt on mun lemppareita. Vanhan puutarhan omistaminen on jännittävää puuhaa, kun aluksi en tiennyt kasveista suurimman osan nimeä, ja nyt kun tiedän, niin silti vielä löytyy uusia kasveja joita en ole aiemmin huomannutkaan -vaikka varmaan olisin, jos ahkerasti kitkisin joka paikkaa. Tämä kesä on tuonut uusia yhdistelmiä kukkien kukkiessa todella pitkään -esim sammalleimu hehkuu vielä paikoittain. Kuutarha olisikin hieno juttu, se on hautumassa, jospa se joskus vaikka toteutuukin jossain muodossa.
    Kaukasiantörmäkukka on nyt meillä nupulla, hankin sen keväällä ja nyt innoissani odottelen miltä ne tulevat näyttämään. Ainakin kuvassasi se näyttää juurikin kauniilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhassa puutarhassa on juurikin ihanaa tuo yllätyksellisyys =) Kaukasiantörmäkukat ovat niin kauniita =) Ja kuutarha tosiaan haaveissa =)

      Poista
  4. Ihana valkoinen kurjenmiekka. Minulla on valkoinen penkki, mutta siellä kasvaa myös hitunen punaista tummanpunaisten harjaneikoiden ja bellisten muodossa. Korostavat muiden kasvien valkeutta entisestään. Törmäkukka olen ihastellut muiden pihassa, ehkä olisi aika hankkia sitä itsellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kurjenmiekka on suloinen =) Tumma punasuus luo kyllä oivan taustan valkeudelle.

      Poista
  5. Valkoiset kukat ovat ihania ja tuo poimulehden herkkä vaalea kellanvihreä raikkaus korostaa iiristen valkoista hehkua! Meillekin muutti kaksi moosesta, odottelen niiden kasvua ja kukintaa, Teillä ne ovat upeita! Noihin tormäkukkiin en ole oikein ihastunut mutta ritarinkannuskuvia olen käynyt jos toisenkin kerran katsomasa, ne ovat ihania! Mistä ihmeestä Te niin upean repertuaarin hankitte, siemenet siis?

    Kotitantereilla nautin nyt pioneista, sen jälkeen alkaa kukkimaan kärhö 'Mandhurica', 'Piilu' 'Valge Daam' ja vallankin 'Aljonushka' joiden kukintoa sitten seuraavaksi odottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poimulehti on niin lemppari taustakukkana. Se antaa mukavasti ryhtiä ja sopii melko monen kasvin taustaksi. Ritareiden siemenet olen hankkinut http://www.larkspur-nursery.co.uk/. Siellä on melkoinen valikoima ritareita. Pitää siis olla varovainen kun mopo keulii oitis ;) Voi ihanuutta ja pioneita =)

      Poista
  6. Voi ei tuo kirja vaikuttaa aikas ihanalle<3 Nyt täytyy kyllä vain pitää pää kylmänä ja lueskella vain juuri postin eilen tuomia uusia kirjoja saniaisista ja hiipoista;) Tämä blogimaailmassa pyöriminen tuottaa runsaasti "pakko saada" juttuja ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan täällä blogistaniassa ostohalukkuus herää lähes päivittäin =) Tuo kirja oli loppuunmyyty, joten yksi hankinta vähemmän listassa ;)

      Poista
  7. Ihanat tähtiputket. Niissä on jotain niin kiehtovaa.

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Runsauden keskellä valkoisuus tuo ripauksen raikkautta =)

      Poista
  9. Erilaisten törmäkukkien ja matalien maanpeitekasvien kuten ajuruohojen ja tuoksupielusten siemeniä tuli tilattua. Aina kun kävelee puutarhassa tulee uusia ihastuksen kohteita, joista on saatava lisää eri variaatioita ja kaikkia mahdollisia värejä. Viime vuonna ostoslistalla oli rhodiolat. :D

    VastaaPoista