keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Pikkuisia piippoja siellä täällä =)


Töissä on täysi härdelli päällä ja niin tuntuu olevan potagerissakin. Tällä hetkellä ei aikaa liikene potager puuhille saati metsäpuutarhalle, mutta kevään kohinaa on aivan pakko käydä imaisemassa pieninä paloina iltaisin =)

Pikkuriikkiset helmililjan nuput pilkottavat siellä täällä potagerin käytävillä ja rondelleissa =)


Samoin ensimmäiset valkeat crokukset ovat nostaneet nuppunsa näkyviin.


Ja ritarit oikovat lehtimykeröitään kohti valoa - ihanaa kevään valoa.



Ja potagerin pikku sulokkuudet ja samaan aikaan vihulaiset ovat valloittaneet siementaimillaan uusia alueita. Voi kumpa ehdin potagerin kimppuun niin nämä veijarit saavat kyytiä ja päätyvät tunkion täytteeksi. Jättipoimulehti on yksi potagerin lempikasveista. Se toimii taivaallisen hyvin käytävien tuki ja taustakasvina. Mutta jos kerrankin unohtuu kukkavanojen leikkaus niin se salakavalasti levittäytyy joka paikkaan. Sama levittäytymisvietti vaivaa myös sinipiikkiputkea. Molemmat niin ihania ja kamalia =)


5 kommenttia:

  1. Suloisia. Minun pitää tulla täältä katsomaan ritarivauvojen kuvia myöhemmin. Jännittää, ovatko minun ritarit hengissä vai ei.

    VastaaPoista
  2. Pienet taimet uhkuvat voimaa ja tulevaa kasvua ja kukintaa, näitä pitäisi ihan päästä koskettamaan, ovat niin ihania!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia tulevista lupauksista. Ihanaa kevättä sinulle <3

    VastaaPoista
  4. Ihan tuntuu, että kevät ja kasvun kohina tulivat yhdessä viikonlopussa :)

    VastaaPoista