lauantai 7. toukokuuta 2016

Metsäpuutarhassa tapahtuu...

Tänään se sitten tapahtui, vaikkei ollut mitenkään suunnitelmissa. Lähdettiin kauniin päivän kunniaksi ajelemaan ja monen mutkan kautta päädyttiin kuinkas ollakaan Billnäsin Taimistolle. Ensin matkaan tarttui kaksi valkoista kylmänkukkaa, sitten tummaraunioinen ja lopuksi viettelevän ihana Magnolia Waterlily. Huh eikä tämä tosiaankaan ollut suunnitelmissa. Mutta minkäs teet. Ei siinä sitten auttanut muu kuin aloittaa vihdoinkin metsäpuutarhan rakentaminen. Ensin kuovin kallion seunustan kolmipiikkiharavalla ja nypin ahomansikat tiehensä. Kannoin paikalle metsäkompostista hapanta metsämaata. Vanhat turveharkot reunukseksi ja ei muuta kuin sovittelemaan taimia.

Tältä siis korkkaus näyttää. Tuo taaempana näkyvä alue on vielä perkaamatta, mutta pala kerrallaan.

Ihana magnolia on tulvillaan nuppuja =) Tämä on tosin kaikkein arimmasta päästä magnolioita, mutta metsikkö on supersuojaisa ja aurinkoinen.

Sitten tummaraunioinen kasvamaan magnolian taakse.

Lopuksi kylmäkukat ja kävinpähän kipaisemassa Viktoriuksesta vielä pari vaaleanpunaista hyasinttia näiden ihanuuksien kaveriksi.



13 kommenttia:

  1. Voi ihanuus, mikä magnolia! Ja kaikki nuo muutkin sopivat niin hienosti metsäpuutarhaan. Siinä on taustalla vielä kaunista kalliota näkyvissä.
    Kaikki oli Sinulla jo valmiina - eli metsäpuutarha putsattuna niin, sitten sopii inspiraationkin tulla ja taimikaupoille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä inspiraation pukkaaminen on villiä puuhaa. Nyt mieli on koko ajan tuolla metsäpuutarhassa, eikä saa vaivasen rauhaa

      Poista
  2. Näyttää niin hyvältä siellä metsäpuutarhassa! Ja tuo Billnäsin Taimisto on ihana paikka. Pari kertaa olen siellä käynyt ja aina on ollut tyytyminen vain ihailemaan sillä kotimatka on sen verran pitkä, ettei järkeä lähteä kasveja rasittamaan. Näillä leveysasteilla voin vain unelmoida magnoliasta... Ihanaa Äitienpäivää jo näin ennakkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Bilnäsin taimikauppa on niin ihanan pieni, mutta silti monipuolinen ja runsas

      Poista
  3. Kuohuviinin paikka! Metsäpuutarhan korkkaus :-) Ihanat kasvit, ooh, aah ja iih. Ja mikä valo tuossa! Pala kerrallaan todellakin, sitä paitsi niin saa pidettyä rikkaruohoista puhtaanakin, sekin on helpompaa pala kerrallaan kuin jos raivaisi kerralla ison alueen.
    Aivan mahtava suunnittelematon taimistoretki, en voi kuvitella, että Billnäsin taimistolle päätyisi ja olisi ostamatta mitään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsit kun kuoharit onkin loppu, mutta joku päivä pitää kyllä kilistellä korkkauksen kunniaksi =) Jotenkin on aika vapauttavaa vaihteeksi tehdä täysin randomisti puutarhaa =)

      Poista
  4. Voi että ihailen jo nyt tuota metsäpuutarhaa! Sillä on niin valmiin kaunis luonnollinen pohja että se on jo valmiiksi kaunis paikka! Mukavaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Nyt vain sormet syyhyää taukoamatta tuon metsikön kimppuun =)

      Poista
  5. Suloisia hankintoja ja metsäpuutarhasta on tulossa oikein hieno :)

    VastaaPoista
  6. Ihanuuksia! Tiedän että teidän viherpeukaloinnin jäljiltä metsäpuutarhasta tulee yhtä upea kuin muustakin puutarhasta. :) Isolla tontilla on ihanaa kun "löytää" uusia kohtia työstettäväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo metsikkö on niin vastakohta muulle pihalle =) Suorastaan lennokkaan vapauttavaa puuhaa

      Poista
  7. Ihanat ostokset! Toivotaan magnolialle pitkää ikää!

    VastaaPoista