tiistai 31. toukokuuta 2016

Pelastusoperaatio nro 1.

Potagerin pikkuaitojen pelastusoperaatio on alkanut. Talvi on siis tappanut niin iisoppi kuin viiniruuta-aidankin. Kummassakin on onneksi pikkuisia siementaimia ja talvelta säästyneitä muutamia yksilöitä. Eilen aloitin pelastettavien taimien ylös noston. Ajatuksena on parantaa nyt sitten samantien aita-alueet oikein kunnolla. Meinasin kalkita, kantaa pollen potkua ja kääntää maat kuohkeaksi ja sitten vasta istuttaa taimet takaisin mittalangan avulla.

Viiniruutia on säästynyt huomattavasti enemmän kuin iisoppeja. Viiniruutia käsitellessä käsiin tarttuu niin voimakas ja huumaava tuoksu, ettei se haihdu edes pesemällä. Nytkin koneella leijuu erittäin vahva ja vähän pistäväkin ruudan tuoksu. Viiniruutaa kutsutaan myös tuoksuruudaksi.

Yrttiä on aikojen saatossa käytetty moneen eri tarkoitukseen. Yrttiä on mm. siroteltu lattioille torjumaan ruttoa, sitä on käytetty paholaisen karkoittamiseen, sillä on häädetty syöpäläisiä ja lääkitty epilepsiaa, kouristuksia ja käärmeenpuremia. Antiikin Kreikassa ruutaa pidettiin vastamyrkkynä kaikkiin muihin myrkkyihin. Aikoinaan taiteilijat Michelangelo ja Leonardo Da Vinci väittivät tuoksuruudan parantaneen heidän näköään ja luovaa näkemystä. Oli miten oli, mutta ruuta on kyllä sellaista tavaraa, että pitkällinen kitkentä sen huumaavassa tuoksussa saa olon heikoksi ja käsittelystä nousee ainakin minulle fytofotodermatiittia, mikä ei tahdo lähteä edes kuukauden hoidolla pois.

Viiniruudilla on erittäin pitkät juuret, joten ne tarvitsevat aika syvän ruukun itselleen.

Siinä missä viiniruuta on melkoinen rohto niin on myös iisoppikin. Iisopin lehdillä kasvaa penisiliiniä tuottavaa hometta. Iisoppia on käytetty sen lääkinnällisten ominaisuuksien lisäksi myös liköörin mausteena.

Muutamia isompia iisoppeja on siis säästynyt. Lähinnä suurien kivien suojista näitä suurempia on löytynyt. Sitten tietysti on paljon pikkuisia siementaimia. Ajatuksena on kokeilla hamppukatetta iisoppien ja viiniruutien alueelle. Onkohan jollain Teistä kokemusta kyseisen katteen käytöstä?


12 kommenttia:

  1. Mukavaa, että löysit muutamia siementaimia talven jälkeen, jos se nyt hieman lohduttaa. Mahtaisiko viiniruuti karkoittaa myös hyttysiä sen voimakkaan tuoksun vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateen jälkeen on alkanut nousemaan mukavasti kaikenlaisia siementaimia - huh =) Pitääpä testata tosiaan tuota ruutaa joku ilta hyttysiin =)

      Poista
  2. Mielenkiintoisia puuhia. Tulee mieleen noitien salaperäiset puutarhat ja niiden jännittävät kasvit. Vau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruudat ja yrtit pitävät niin paljon sisällään mielenkiintoisia tarinoita =)

      Poista
  3. Minulla on iisoppia kolmessa värissä ja parhaiten se viime talvena selvisi kuivimmissa kasvupaikoissa. Haaveilen siitä aitaa kasvimaan ympärille. Ajattelitko ottaa taimista sitten pistokkaita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vautsi - vaaleanpunaiset iisopit näyttävät ihanilta. Onneksi sait iisoppisi selviämään. Meilläkin on kuivahko ja suojaisa rinne, mutta niin vaan vanhat yksilöt kuolivat. Pistokkaita en tullut ajatelleeksi, sillä siementaimia tuntuu löytyvän kivasti

      Poista
  4. Onneksi säästyi pieniä taimia, ettei ihan kaikki kuolleet. Yrtteihin ja muihinkin kasveihin liittyvät tarinat ovat hyvin mielenkiintoisia. Monet niistä ovat tietenkin uskomusten ja tietämättömyyden värittämiä, mutta paljon tarinoiden avulla on siirtynyt tärkeää perinnetietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkutaimia on onneksi ihan kivasti =) Nuo tarinat ovat niin kiehtovia, että niiden pauloihin voisi upota tuntikausiksi =)

      Poista
  5. Hienoa, että osa taimista säästyi. Kiinnostava postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pikkutaimia sentään on löytynyt =) Nuo tarinat ovat niin kiehtovia

      Poista
  6. Onneksi jotain sentään säästyi ja näin tuli mahdollisuus uuteen kasvuun.
    Mistähän saisi tuollaisen viiniruutataimen? En ole sellaista onnistunut löytämään tai enkö ole osannut oikein hakeakaan.
    Kaksi erikoista kasvia viiniruuta ja aaprottimaruuna on vielä hankintalistalla.
    Kuvista näkee hyvin miten pitkät juuret jo pienelläkin taimella on ja miten syvään se pitää istuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tuon sulle viiniruuta lauantaina =) Viiniruutaa ei löydy taimistoilta.

      Poista