sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Bloggaajatapaamisessa on sitä jotain =)

Ihanaakin ihanampi Suvikummun Marja ja Kivipellon Saila olivat järjestäneet meille puutarhabloggareille ikimuistoisen päivän. Eilinen alkoin klo 9.00 suuntaamalla auton nokka kohti Raumaa. Kauniit ja vehreä maisemat vaihtuivat vilkkaan ja pian olimmekin jo melkoisessa paratiisissa, Vakka-Taimessa. Reilut parikymmentä intohimoista bloggaria pääsi unelmien täyttymykseen. Koko päivä pelkkää puutarhaa ja erityisesti kiehtovia Vesa Muurisen tarinoita kasveista ja upeasta puutarhasta. Voiko enempää edes odottakaan =)

Toinen toistaan erikoisemmat kasvit houkuttelivat kuvaamaan ja inspiroitumaan. Osa meista teki muistiinpanoja joko kännykkään tai pieneen vihkoon. Näin jälkikäteen harmittaa, etten itsekin tehnyt muistiinpanoja.

Sitten lähdimme huikealle puutarhakierrokselle. Vesa Muurinen veti letkaamme puutarhan muodostamista huoneista toiseen ja kertoi mitä harvinaisemmista kasveista, niiden menestymisestä, ominaisuuksista, tuoksuista, lehdistöstä, kukinnoista ja lisäämisestä.

Väliin hörpittiin kahvia ja herkuteltiin pullilla ja munkeilla. Ja ennen kaikkea puhuttiin puutarhaa ihanien puutarhahöperöiden kanssa.

Taimien luona innostuttiin googlettamaan miltä taimet näyttäisivät suurempana kasvustona.

Ihanaakin ihanampi kääpiöängelmä vietteli meistä monet.


Sitten taas Muurisen intohimon täyteiseen maailmaan. Saimme nauttia suuresta asiantuntemuksesta ja intohimoisesta esitelmöinnistä ja kiertää ihmeellisessä, suorastaan mystisessä puutarhassa.


Vaaleanpunainen atsalea kukki metsäisen puutarhan uumenissa ja kuulimme kuinka kestävä tämä hentokukkainen kaunokainen onkaan ja miten viettelevää tuoksua se levittää ympärilleen.

Väliin kumarruttiin ihmettelemään ruusujuuren kukintoja.

Ja taas matka jatkui. Saimme nähdä komeiden kivimuurien ympäröimän sumakki ja kaktuslaakson, ihania magnolioita, korkeuksiin kasvavia kaksikotisia kiinanlaikkuköynnöksiä ja ties mitä ihanuuksia.

Ihana kisuliini ihastutti meitä myös. Selvästikin puutarha oli kuin luotu sen lymyilypaikaksi.

Ja tarttuipahan muutama ihanuus myös matkaankin. Metsäpuutarhaan erikoinen valkopolvikielo Streptopus amplexifollus, kuparikärsäkalla Arilamea Bockii, inkarvillea Incarvillea compacta ja ihanainen röyhykukkainen kielo, jonka nimi oli siinä tuoksinassa kadonnut, mutta selvittelen sen tuota pikaa. Vakka-Taimi oli muuten niin inspiroiva ja elämyksellinen paikka, että olisin voinut viettää siellä aikaa vaikka kuinka kauan. Siis aivan ehdottomasti jokaisen puutarhahöperön unelma kohde.

Seuraavaksi suuntasimme matkamme Vuorelan puutarhalle, jossa muuten Suvikummun Marja on itsekin töissä. Vuorelan puutarha edusti perinteisempää taimistoa, jossa oli paljon erilaisia perennoja ja kesäkukkia.

Pitkään haaveilemani jumaltenkukka löytyi taimistolta, joten sellainen piti ehdottomasti ottaa mukaan.

Myös punainen kurjenpolvi, alppitähti ja alppipiikkiputki piti hankkia.

Ja sitten iltaa istumaan ja herkuttelemaan Marjan Suvikumpuun. Marjan piha oli niin putsplankki kunnossa, että suorastaan hengästytti. Upeat kivetykset, katetut istutusalueet, suloiset kasvihuoneet ja soma potager veivät sydämen siinä missä Marjan loihtimat suussasulavat herkutkin =) Suuri kiitos Marjalle ja Sailalle upean ja ikimuistoisen päivä järjestämisestä.


34 kommenttia:

  1. Kerta kaikkiaan oli hurmaava päivä. Vesa Muurisen tarinointia olisi kuunnellut ehdottomasti enemmänkin. Siellä oli niin paljon katsottavaa, kuunneltavaa, haisteltavaa ja kaikin tavoin aistittavaa. Ruusulaakso ja pähkinäistutukset jäivät vielä näkemättä.
    Ja seura oli tietysti ensiluokkaista! Niin hauskaa tavata naamakkain vihdoinkin, kun vuosikaudet olemme rupatelleet sähköisesti. Kaunis kiitos Sinulle punahatuista ja lehtoängelmästä. Ängelmä pääsee rantaan saniaisten kaveriksi.
    Kauniita kuvia olet saanut upeasta päivästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi oli niin ihmeen ihanaa tavata monen monituisen blogitaipaleen jälkeen =) Muurisen luomus sekä intohimoinen tietämys olivat vertaansa vailla ja kertomuksia kasveista olisi voinut kuunnella vaikka päivätolkulla =)

      Poista
  2. Aivan ihana päivä! Kiitos seurasta teille!

    Mun pitää ehdottomasti kyllä saada korjattua mun oikeat aurinkolasit, nuo punaiset ovat ihan hirveät... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin Super ihana päivä ja seura ylivertaista =) Nuorimmainen ihastui oitis aurinkolaseihisi ne nähdessään =)

      Poista
    2. Katille; mun mielestä lasisi olivat tyylikkäät. Kissanaisen vähän kissamaiset lasit. Sopivat sinulle, olit hurjan tyylikäs!

      Poista
    3. Mäkin ihailen joka kerta Katin tyyliä tavatessamme!

      Poista
  3. Olipa teillä kiva päivä! Jos jo ensi vuonna pääsisi mukaan. Jumaltenkukka on kaunis, minulla viime talvi vei sen. Harmitti sillä oli jo tuuhea ja kukki viime vuonna runsaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti ensi vuonna olisi päästävä mukaan =) Jumaltenkukka on niin kaunis ja erikoinen, harmin harmitus, että talvi vei sinun ihanuutesi. Toivottavasti jostain löytyy uusi

      Poista
  4. Päivänne kuulosti mukavalta! Puutarhamatkailua parhaimmillaan hyvässä seurassa. Ja vielä pari kassillista tuliaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhamatkailua tosiaan parhaimmillaan =) ja niin inspiroivaa ja energisoivaa seuraa

      Poista
  5. Kiitos Teille molemmille, oli niin ihana päivä tavata teitä ja muitakin bloggareita, puhua puutarhaa, kuunnella Muurisen Vesan uskomatonta ja sydämen pohjasta tulevaa puhetta kasveista, puista, kaikesta! Olimme paratiiseissa, ja saimme herkkuja vielä mukaamme! Oli niin ihana ja voimaannuttava päivä! Kiitos ihanista taimista! Rakastan yli kaiken punahattua, se saakin paraatipaikan, jota katselen aina aamuisin ja iltaisin, keittiöstä! Ja kiitos ihanasta nauruterapiasta!!! Aika kului siivillä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muurinen oli niin uskomaton =) ja koko seurueemme samoin =) Niin virkistävää nauraa ja puhua puutarhaa. Voi punahattua on satoja ja taas satoja siementaimia, jos taas jossain nähdään niin saat niitä vaikka kuinka ja paljon =)

      Poista
  6. O!ette sitten selvinneet kotiin saakka, yhdellä tai kahdella navigaattorilla tai niiden yhdistelmällä. Oli tosi mukavaa tavata taas. Eiköhän nuo vatsalihakset vähitellen toivu nauramisesta.
    Punahattu oli siis teiltä. Sain yhden, josta kiitän kovasti. Omat taisi talvi viedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvittiin kuin selvittiinkin ilman kommelluksia ;) Nauru ja puutarha ovat mitä parhain yhdistelmä =) Voi punahattuja on yli omien tarpeiden, jos joskus niitä tarvitset niin meiltä niitä saa vaikka kuinka =)

      Poista
  7. Oli ihanaa! Kiitos mahtiseurasta.

    VastaaPoista
  8. Oli hauska tavata taas. Toivottavasti pääsitte onnellisesti ohi Taantumuksesta :) Suurkiitos kaipaamastani viiniruutan taimesta ja ängelmästä. Kiitos myös makeista nauruista. Te olitte varmasti ekana paikalla kun huumorintajua jaettiin ja onnistuitte saamaan ison annoksen. Olikos se niin, että ensi vuonna tavataan teillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päästiin kuin päästiinkin Taantumuksen ohi, mutta siitä ei tiedetä kuinka taantuneina ;) Kunnon nauruja ei voita mikään =) Ai ai vai meillä? Huh huh - paineita pukkaa ;)

      Poista
  9. Oli kiva tavata! Kiittelemme punahatuista ja viiniruutasta :) Hei ja olisi huippua tavata teillä ensi kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti punahattu ja ruuta lähtevät vauhdilla kasvuun =) Oli kyllä kiva tavata =)

      Poista
  10. Ihanaa oli taas nähdä! Kyllä näistä tapaamisista saa virtaa pitkäksi aikaa! Eli ei kun lapiot heilumaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin lapiot heilumaan =) Virtaa ja hyvää mieltä tulee niin roimasti näistä ihanista tapaamisistamme =) Oli niin kiva taas puhua puutarhaa ja nauraa

      Poista
  11. Oli niin ihanaa kun tulitte, kiva oli tavata taas! Teillä on aina asenne niin kohdillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos I-H-A-N-A Marja, mikä päivä, mitkä kestitykset. Kaikkea niin ihanaa ja mieleenpainuvaa. Halimus täältä kiitokseksi

      Poista
  12. Kiitos viiniruutasta, siis nyt se on täällä. Päivä oli niin onnistunut ja meillä kaikilla oli varmasti kotiiviemisenä pelkkää iloa ja naurua. Tietysti puutarha-asiat olivat se ykkösjuttu.
    Kun tuli illalla kotiin olin terveesti väsynyt mutta ilmoitin tällä matkalla nuortuneeni teidän kaikkien blogiystävien ansiosta ja minullahan on tähän nuortumiseen todellista reserviä.
    Ruuta pääsee tänään ihan uuteen paikkaan, siis tänne Unholan rivitalon pihapiiriin ei unohduksiin. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä tapaamisissa ikä karisee tiehensä ja tuntee olonsa nuoreksi, vetreäksi ja voimaantuneeksi. Kiitos ihana Molley Sinulle =)

      Poista
  13. Kuulostaa ja näyttää tosi ihanalle tapaamiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapaaminen oli niin mahti =) Toivottavasti mekin näemme taas ja pääsemme jutustelemaan kaikesta inspiroivasta =)

      Poista
  14. Näiden päivien voimalla jaksaa taas kitkeä yksikseen rikkaruohoja huonossakin säässä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, nyt kyllä rikat saavat taas kyytiä aivan eri temmolla ja asenteella =)

      Poista
  15. Olipa niin ihanaa nähdä jälleen, tosi voimaannuttava päivä! Miten hauskaa meillä olikaan taas! Kiitos ihanista taimista! Toivottavasti navigaattorit ohjasivat oikeaa tietä pitkin kotiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ihanaa =) Ja arvaas miten innostuttiin niistä humalista, voi pojat sentään. Kävin lukemassa blogiasi oikein urakalla ja tutustuin poikiisi =)

      Poista
  16. Näytit niin onnelliselta kävellellessäsi perennakasvustojen lomassa inkarvillea kädessäsi :)
    Kaikki olivat niin haltioissaan ja tyytyväinen hykertely oli käsin kosketeltavaa. Upea päivä ; sen tekivät hienot retkikohteet ja flowssa olevat ihmiset.
    Hienoa, kun sai olla mukana blogittomana.
    Kiitos teille akileijavauvasta ja punahatusta, joita haluan paljon kasvamaan; perhosten levähdykset kasviensa päälle on mieltä rauhoittavaa.
    Kommentti tässä myös myöhäisempään postaukseenne; etikka se on mikä naisen tiellä pitää....eiku rikkaruohot sorasta veks!

    VastaaPoista
  17. Mahtavia tunnelmakuvia! <3
    Kyllä meillä oli taas hauskaa, niin että kyyneleet valuivat silmistä useampaakin otteeseen. Tämä kasvihöperyyden jakaminen on niin ihanaa. Ei tarvitse miettiä puhuuko puutarhaa liikaa.
    Ootte kyllä huipputyyppejä ja esimerkkinä meille monille, kuinka hurjempiakaan unelmia ei kannata haudata.
    Rauniopuutarhaa odotellessa.... :)

    VastaaPoista