sunnuntai 7. elokuuta 2016

Niin loma joutui ja potager valmistautuu syksyyn

Marjat on poimittu ja laitettu talven varalle pakkaseen, käytävät on harattu, nurmikko ajettu ja rikat kitketty. On siis aika siirtyä taas työmaailman pyörteisiin ja hellittää otetta puutarhuroinneista.

Kiviaidanteen takaa potager näyttää vähän toisenlaiselta =)

Värit ovat kovasti vähentyneet loppukesää kohden ja siellä täällä voi nähdä punertavan violetteja punahattuja ja punatähkiä.


Montaa kertaa penkkiä ei käytetty tänä kesänä =) Niin kuin ei aiempinakaan. Potager kaipaisi ehdottomasti toisen tyyppisiä levähdyspaikkoja ja englantilaistyyppisiä penkkejä, mutta niiden löytyminen on suorastaan kiventakana. No haaveita pitää olla tulevillekin vuosille.

Punatähkät ovat sikin sokin, kun raivasin potagerin alaympyrää. Näistä pitää kylläkin ottaa siementaimet talteen ja lisätä näitä käytävien varsiin.


Ihana naisfiguri on vartioinut uskollisesti keskiympyrässä ja kylpenyt aamuin aamuauringossa illoin ilta-auringossa =)


Miljoonakellot on niin potagerin keskikäytävien juttu ja ne sen kuin jaksavat kukoistaa vaikkakin meidän kulmia on vaivannut melkoiset sateet ja viileys. Oikein mukavaa alkavaa viikkoa Teille kaikille =)


19 kommenttia:

  1. Kaunista! Teetä penkit oppilastyönä jossain puualan oppilaitoksessa?! Hyvää työn aloitusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Olen töissä oppilaitoksessa, mutta proplemana on löytää innokas tyyppi projektiin =)

      Poista
  2. Kaunista on potagerissa. Työn jälki näkyy. Voi hyvillä mielin siirtyä jälleen syksyn uusiin koitoksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) On vähän rauhallisempi olo tuolla töissä kun ei tarvii panikoida tekemättömien töiden kanssa. Vaikka riittäähän tuota puuhaa viikonvaihteisiin ihan yllin kyllin =)

      Poista
  3. Kovasti olet touhunnut potagerissa koko loman ajan. Työ on hyvää vastapainoa puutarhalle ja toisinpäin. Niin se syksy vaan saapuu, vaikka kesäisiä päiviä vielä riittää, nautitaan siis niistä hetkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma on yhtä kuin potager ;) Sanoinkin lomalle lähtiessäni, että lomilla tulee matkustettua niin valtavasti kodin ja potagerin väliä ämpärin kanssa ;) Nautitaan loppukesän lämpöisistä päivistä ja kuulakkaasta valosta =)

      Poista
  4. Töihin lähtö on minullakin yhtä luopumisen tuskaa kun tiedän etten taas viikkoon näe mökkipuutarhaani. Olet onnekas kun saat nauttia puutarhastasi vielä työpäivän jälkeenkin ja nyt voit välillä ansaitusti vain olla ja nauttia ahkerointisi tuloksista. Terkuin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuossa töihin lähdössä on aina sellainen pieni ristiriita. Työt kutsuvat puoleensa ja puutarha ja pitää löytää kahden mukavan asian välille tasapaino.

      Poista
  5. Töihin pitää täälläkin lähteä, joten puutarhurointi jää vähemmälle. Onpa sinulla ihana potager!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos =) Kyllä se nyt näyttää olevan niin, että nuo työpäivät väkisinkin venyvät yli 9 tuntiin ja siihen tunti matkoja päälle. Ei paljoa ehdi ulkosalla edes käymään =)

      Poista
  6. Upean upea potager ja ihania kukkijoita...eihän vielä ole syksy, vasta aloitin kesälomani :D Oletko ajatellut teettää sopivia penkkejä potageriin, taideteollisissa oppilaitoksissa on uskomatonta kädentaitoa ja lahjakkuutta toteuttamaan haaveesi, uskon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Saila =) No ei ihan syksy, mutta melkein ;) Aika paha - olen itse taideteollisessa töissä ;) Mutta ei noiden teetättäminen olekaan ollut niin helppo juttu kun pitäisi löytää tuollaisista innostunut tyyppi =)

      Poista
  7. Meilläkin on näitä istuinpaikkoja, muttei ole koskaan aikaa istua niissä. :D

    Luopumista on jatkuvasti kun puutarha on 400km päässä ja vaikka monet lähtevätkin töihin niin olette silti niin onnellisia kun voitte joka päivä käydä puutarhassa kiertelemässä vaikkei aikaa olisikaan puuhastella kesäloman tapaan.

    On niin sievä potager <3

    VastaaPoista
  8. Onpa ihana tunnelma! Olette kyllä taas niin ahkeroineet, siistiä on syksy voi tulla. Paitsi mulla kanssa vasta alkoi loma, joten täällä kyllä on täysi kesä vielä :D
    Mukavia työpäiviä sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos =) Syksyyn on helpompi lähteä kun on perusjutut kunnossa =) Ihanaa lomaa ja toivotaan, että kesäiset päivät suosisivat Sinua =)

      Poista
  9. Sinipiikkiputket sopivat jotenkin niin hienosti teidän potagerin loppukesän ilmeeseen. Mukavaa töiden alkua! Se ensimmäinen päivä loman jälkeen yleensä vähän kirpaisee, mutta kyllä se siitä taas iloksi muuttuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos =) Kyllä nyt on jo tuo työmode löytynyt päälle - onneksi

      Poista