maanantai 12. syyskuuta 2016

Valkeiden pielikkien lumoissa =)

Löysin kirjavarastoistani huonekasvikirjan vuodelta 1972. Muistelisin tämän kirjan olleen mammavainaani kirjahyllyssä ja olen tainnut joskus lapsena selaillakin kirjaa. Nyt kun viherkasvit ovat trendimaailman huipulla niin löytö ei ollut ollenkaan hullumpi. Kirjassa on herkulliset vihreänmustat piirroskuvituskuvat. Kirjassa on juttua myös Pelargonioista eli Pielikeistä. Nimi on johdettu sanasta Pelargos mikä tarkoittaa haikaraa tai kurkea. Sana viittaa kukan rakenneseikkoihin sekä pelargonioiden kuulumiseen kurjenpolvien heimoon.

Olen surkea pelakuiden kasvattaja vaikka pidänkin niistä kovasti. Elokuussa olisi kuulemman ollut hyvä aika ottaa pistokkaita honteloista kukkavarsista ja talvea vasten pelakat pitäisi leikata lyhyiksi. No vielä on aikaa, joten taidan kohta leikata muutaman pistokkaan. Nämä puutarhahommat kun pitäisi aina olla niin kurinalaisia puuhia ja millään kun ei hentoisi leikata noita honteloita. Suvikummun Marja ja Kivipellon Saila tuntuvat vuorostaan olevan varsinaisia pelakuu mestareita ja pistokas poikineen varttuu heidän hoivissa toinen toistaan upeammiksi taimiksi. Nyt pitää siis alkaa treenaamaan oikein todenteolla näitä pelakkahommia.

Millaisia vinkkejä Teillä on pelakuiden talvetukseen, entäpä pistokaslisäykseen? Kaikki vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita.


Nämä valkeat pelakuut ovat jotain fiinimpää rotua, mutta tietysti olen hukannut heidän ihanuutensa nimikyltit. Joten ei auta muu kuin ihastella neiti nimettömiä =)


Ihanan valkean ruukun olen löytänyt vuosia sitten Tammisaaren kukkakaupasta. Näitä tarvittaisiin muutama lisääkin, ovat nimittäin sen verran suloisia =)



14 kommenttia:

  1. Mä osaan näitä kasvattaa siemenestä ja pistokkaista. Kesällä kasvavat komeiksi ja muhkeiksi. Mutta talvettaminen ei onnistu millään. Voi buhuu! Ihana kirja btw.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou - ehkä meidänkin pitää tyytyä vain kesäkasvattajaksi. Toki testaamme jälleen kerran tuota talven yli saattamista, mutta pahoin jo pelkään lopputulemaa =)

      Poista
  2. Olen talvetellut pelargoneja sekä kellarissa että kotona sisällä. Taloyhtiön kellarin lämpötilaa en osaa sanoa, on ehkä vähän turhan lämmin. Häkkikomerossani on pienen pieni ikkuna, jossa läpinäkymätöm kalvo. Ikkuna on maanpinnan tasalla, kasvit saavat talvella hyvin niukalti valoa. Kellarissa talven viettäneet saavat kerran kuussa vettä.

    Sisälle tuon pienimmät. Niitä kastelen kerran viikossa. Tulevaan talveen olen varautunut lisävaloilla ja yksi kasvivalopolttimo pitää vielä hommata. Viime talvena valon hommasin vasta tammi-helmikuussa eli pelakuut olivat pimeimmän ajan ilman lisävaloa ja aika hyvin pärjäsivät.

    Aina kuolee muutamia, ei mahda mitään, mutta jos tänä vuonna edellisiä paremmin. Luulisi teillä olevan ihanteelliset olot talvettaa pelargoneja. :) On kyllä ihana kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole totta miten monipuoliset ja ihanat talvettamismahdollisuudet sulla onkaan. Tuommoinen lisävalo voisi olla meidänkin pimeyteen varsin tervetullut lisä. Pitääpä laittaa korvan taakse =)

      Poista
  3. Vien isot ruukut talveksi kellarin pimentoon ja kastelen pari kertaa talven aikana.Talvikuukaudet ovat marras,joulu,tammi,helmi ja (maaliskuu).
    Kellarissa on noin 5-6 astetta lämpöä ja täysi pimeys, pienemmät ruukut talvetan kuistilla ja lämmintä on alle kymmenen astetta.Kuistilla vaikeimmat ajat ovat tammi-helmikuu ja silloin ei käydä maalla kuin helmikuun loppupuolella ja valon lisääntyessä myös kastelun tarve lisääntyy ja jokunen pieni ruukku saattaa kärsiä kuivuudesta.
    Talvetus on aina pientä onnen kauppaa ja jos huonosti käy niin se kaunein yksilö ei sitten selviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tosiaan hyvin samanlaiset olosuhteet kellarissa. Sinne ajattelin Prinssi poloiset viedä talveksi. Huh miten haasteelliselta tuo talvetus kuulostaakaan

      Poista
  4. No kiitos Jori! En nyt ihan mestari taida olla, Marja onkin oikein supermestari :D

    Pelakuut ovat ihania, niitä on mukava kasvatella pistokkaista ja siemenistä ja valikoima on melkoinen! Talvetan pelakuuni tyttären vanhan huoneen ikkunalla, lämpötila lienee hiukan liian korkea, mutta vähennän kastelua ja seuraan niiden kuntoa säännöllisesti. Liika kosteus on pelakuulle varma surma niin kesällä ja vallankin talvella. Myös syksyllä pistokkaita kannattaa ottaa isoista kasveista. Talvetus on huomattavasti helpompaa ja pieni kasvi on aika sitkeä talvehtimaan, joten suosittelen! Tuntuu, että jotkut pelakuut olisi kestävämpiä talvetettavia kuten Mårbackat, Prins Nikolai ja sormipelakuu 'Els', keltainen 'First Yellow' vaikuttaa aika hyvältä talvetettavalta myös. Olen kuullut, että kirjavalehtiset pelakuut ovat hankalampia talvettaa, taipunen olemaan samaa mieltä! Joka vuosi tulee menetyksiä, sille ei voi mitään, mutta sitten pääsee jälleen etsimään ja hankkimaan uusia tuttavuuksia :D Era-garden on melkoinen pelakuiden aarreaitta!

    Tuo vanha kirja näyttää niin ihanalta aarteelta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mahtavaa =) Löysin nimittäin kadonneet nimitiedot ja nuo veijarit ovat kaikki Prinssi Nikolaita - siis pieni toivo elää näiden selviämisen suhteen. Otan siis pistokkaita ja kokeilen myös niiden talvetusta =)

      Poista
  5. Yhden aarteen olen saanut talvetettua jo vuosia keittiön ikkunalla, mahtaa olla sellaiseen helppoon sakkiin kuuluva:) Se on niin lähellä ikkunaa kuin mahdollista, että olis vähän viileämpää kuin muualla huoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvä niksi. Meillä on vain kaksinkertaiset ikiaikaiset ikkunat, joten ikkunan vierus hohkaa viileyttä =)

      Poista
  6. Ihana kirja. Varsinkin piirrokset ja kuvat ovat viehättäviä.
    Minä siirrän piakkoin pelaguuni autotalliin, jossa on ikkunat, eikä mitään lämmitystä. Pakkasten saavuttua siellä paleltuu kaikki elävä, joten silloin pelaguut muuttavat kellariin, jossa taasen on usein päivälläkin valaistus ja lämpöä noin +15. Autotallissa kastelen äärimmäisen vähän, mutta kellariin muuton jälkeen täytyy kastella säännöllisesti, koska lämpö kuivattaa. Joku täällä sanoikin, että pelaguu ei paljon vettä tarvitse ja saman olen huomannut. Kymmenestä pelaguusta sain viime talven yli hengissä 8 pelaguuta, mitä pidän hyvän saavutuksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä kovasti haasteelliselta tuntuu. Pitää vissiin hajasijoittaa näitä kellariin ja viileille ikkunalaudoille ja pitää peukut pystyssä, että edes joku selviäisi hengissä =)

      Poista
  7. Täältähän sain hyviä vinkkejä pelaguiden talvetukseen sekä kasvatukseen, olen siis ihan aloittelija näiden suhteen. Tänä vuonna kasvatin ensimmäisen pelaguun siemenestä onnistuneesti, tästä se lähtee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiesin, että puutarhakavereilla on asiantuntemusta jakaa meille muille vaikka kuinka. Todella kivoja vinkkejä tulikin, joten ei muuta kuin kokeilemaan =)

      Poista