keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Vavisuttavia elämyksiä ja James Bondin tunnelmaa =)

Muutama päivä sitten kyselin pääkaupunkiseudun viherkasvikohteita ja Teistä ihanaisista niin moni suositteli Vantaan Puutarhakeskus Viherpajaa, että olihan sinne aivan pakko päästä. Ja voi ihme ja ihanuus, mikä keidas meitä odottikaan. Yltiöpäistä rappioromantiikkaa, runsautta, ryöppyviä kasvustoja, salaperäistä tunnelmaa, hyväntuulista palvelua ja suuria elämyksiä. Melkein sydämeni pamppailee vieläkin.

Ensimmäisenä tutustuimme jättimäisiin huonekasveihin. Oih, miten upeita johanneksenleipäpuita, banaanivehkoja, viikunoita ja pullojukkia. Kaikki kasvit olivat varsin hyväkuntoisia ja komeita.

Juurakkovehkan varret olivat niin upeat =)

Sitten kristalikruunujen kimalteessa kasvoivat teepensaat, käytäviä reunustivat sadat syklaamit ja käytävät olivat umpeutuneet kasveista niin, että tuntui kuin olisi salaperäisessä viidakossa.

Ja taas edessämme avautui uusi valtaisa kasvihuone. Huoneen perältä kuului vienosti salaperäistä musiikkia. Katosta riippui amppeleissa mitä erikoisempia kasveja ja tuoksu oli huumaava.

Opuntioiden ja harmaiden tulikukkien armeija oli ryhdikkäästi keskellä runsaudensarvea.

Musiikki voimistui ja tunnelma oli kuin James Bondissa. Vain pokeripöydät ja sikarinhaju puuttui.

Seuraavaksi oli luvassa hämmästyttävä timanttikukkanäyttely. Toinen toistaan voimakkaamman väriset keltaiset, verenpunaiset, pinkit ja violetit ananakset ja timanttikukat kukkivat kilvan.

Puutarhakauppojen ehdotonta parhautta, elämyksiä, aistimuksia ja ahh- niin upeita kasveja =) Ja mikä parasta salaperäistä tunnelmaa ja nauruntäyteistä palvelua.

Mikään ei ole maailmassa parempaa kuin Te ihanat puutarhaystävät, jotka jaatte mahtavia vinkkejä =) Kaunis kiitos Teille kaikille!


20 kommenttia:

  1. Mahtava tuo vanha ruostunut pyörä joka "hukkuu" viidakkoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo paikka oli kokonaisuudessaan täynnä ihania yksityiskohtia, kaikkea kutkuttavaa ja upeaa =)

      Poista
  2. Kiva että pääsit siellä käymään ja suositteluista oli iloa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suositteluista on niin kovasti iloa. kiitoksia itsellesikin tuhannesti, että vinkkasit tämän retkikohteeksi =)

      Poista
  3. Täydellinen paikka! Ja noi kruunut katossa. En kestä. Tykkääntykkääntykkään! Ja tästä blogista kans, koko ajan enemmän <3

    VastaaPoista
  4. Voi, mikä paikka!
    En olekaan koskaan käynyt tuolla. Nyt meni ehdottomasti puutarharetkikohdelistalle.
    Kiitos mahtavasta esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kipin kapin ihastelemaan ja tekemään löytöjä =)

      Poista
    2. Siellä on ainakin ennen ollut myös japanilaistyyppinen puutarha, oliko vielä? Olen kerran käynyt Viherpajassa, kirsikankukkien aikaan. Oli aikas ihanaa. :) Pitääkin lähteä uudestään käymään, tosin just nyt pitäisi välttää tuollaisia houkutuksia...

      Poista
  5. Hei vitsit, tuolta sain ostettua viime talvena pari appelsiinipuuta! Ihana paikka, ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihania kasveja ja puita =) Hurmaavaa suorastaan =)

      Poista
  6. Ihanaa nähdä vanha työpaikkani vielä loistossaan!!
    Edelleen hyvältä ja tunnelmalliselta näyttää ja henkilökunta on ihanaa...tiedän sen!
    Olikohan japanilainen puutarha vielä hengissä...?
    Muistan sen rauhoittavan musiikin ja fiiliksen kun lakaisin kukkivista kirsikkapuista maahan pudonneita terälehtiä...kaksi kertaa päivässä! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli niin ihanaa, että sinne olisi voinut jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa =) Oi mitä ihania muistoja sinulla onkaan - kirsikankukkien lakaisu <3

      Poista
  7. Oi. Tämä vierailulistalle heti!

    VastaaPoista
  8. Aivan superihania tällaiset paikat, joista varmasti löytyy myös kotiinvietävää kun valinnanvaraa on niin runsaasti. Ja elämyksiä, niitä tarvitaan aina. Pitää itsekin käydä kun kulmille osun :) /Pia

    VastaaPoista
  9. Kiitos teille vinkistä! Tuonne minäkin haluan tunnelmoimaan.

    VastaaPoista
  10. Rappioromantiikka onkin juuri paras sana kuvaamaan Viherpajaa.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanan näköinen paikka! Täytyykin lähteä seuraavalle Helsingin reissulle autolla junan sijaan, niin matkalla voi poiketa vaikkapa tuolla <3

    VastaaPoista
  12. Ihan huikeaa, varmasti hieno paikka. Viime aikoina olen unelmissani ollut omassa talvipuutarhassa :)

    VastaaPoista