lauantai 21. tammikuuta 2017

Ihanat huonepalsamit =)

Koulitut huonepalsamit
Koulittuja huonepalsamin taimia

Oikeastaan mikään ei voita koulintapuuhia. Rakastan tätä puuhaa niin kevättalvella, kuin toukokuisina iltoina kasvihuoneen lämmössä. Ehkä kaikken inspiroivinta mitä puutarhurointiin liittyy. Muutama viikko sitten kylvetyt mummopalsamit olivat venähtäneet jättipitkiksi pohjoisella ikkunalaudalla. Tänään olikin sitten luvassa koulintaa moneksi tunniksi. Mutta miten ylipitkistä taimista koulitaan vankat pikkutaimet?

Hontelot pikku taimet

Ylipitkät huonepalsamit

Taimen varren lyhentäminen kiepauttamalla

Kun taimet ovat päässeet hurjan pitkiksi istutan ne seuraavasti. Ruukun pohjalle laitetaan vain sentti tai kaksi multaa. Tämän jälkeen pyöräytän hontelon varren varoen spiraalille tyhjään ruukkuun. Tämän jälkeen spiraalilla olevan varren päälle ripotellaan varoen multaa ja lopuksi koko komeus tiivistetään varoen.

Huonepalsamin taimet ennen ja jälkeen koulinnan.
Tällä kiepautusmenetelmällä saa helposti hävitettyä jopa 12 sentin mittaisia varsia. Toistaiseksi menetelmä on toiminut kaikilla taimilla. Tämän jälkeen vaan kunnon loraus vettä ja pikkuiset taimet ikkunalaudalle nauttimaan talven vähäisestä valosta. Turveruukut kuivuvat helposti, joten kastelun on syytä olla säännöllistä. Ja jos taimet venähtävät vielä uudemman kerran niin koulinnan voi toistaa tarvittaessa.

Kunnon kastelu auttaa taimettumisessa

Hernepensaselämää - blogissa on vuorostaan juttua latva-artisokkien koulinnasta ja vinkkejä niiden kasvattamiseen, joten kannattaa pistäytyä myös siellä nappaamassa vinkit talteen.


26 kommenttia:

  1. Mä teen muuten ihan samoin! Kelloköynnökset venähtää aina kirahveiksi. Hyvä kikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin hyvä keino, eikä tarvii stressata vaikka vähän joku venähtäisikin

      Poista
  2. Mä oon kans todennut tuon koulimistavan hyväksi pitkille taimille. Myös liian pitkät tomaatin ym. taimet voi istuttaa lopulliseen kasvupaikkaansa samalla tyylillä, ei tosin kieputtamalla, mutta muuten syvemmälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin hyvä kikka. Tuota pitääkin koklata seuraavaksi myös avomaalle istuttaessa

      Poista
  3. Hei, en tiennytkään, että noinkin voi menetellä! Kerrassaan nerokasta. Pitää ottaa tämä keino käyttöön. :)

    Varpuslintu / viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Mahtava idea, kiitos vinkistä! :)
    Minä suorastaan pelkään turveruukkuja kun ne tuppaavat kuivumaan aivan liikaa ja imevät mullasta kaiken kosteuden. Auttaisikohan jos olisivat koko kasvuajan "altakastelussa" vetisellä tarjottimella luovuttaen kosteutta multaan, vai tuleeko liian märkää...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä =) Turveruukkujen kanssa pitää tosiaan olla tarkkana.

      Poista
  5. Onpa hyvä idea! Kiitos vinkistä! Mukavaa viikonlopunjatkoa!

    VastaaPoista
  6. Tosi hyvä vinkki tällaiselle tumpelolle esikasvattajalle. Ja miten saatkin niin kauniita kuvia sommiteltua aiheesta kuin aiheesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos =) Tuo on kätsy tapa ja honteloista saa hetkessä tanakoita ;)

      Poista
  7. Kiitos postauksesta ja hyvästä vinkistä! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Hyvä idea ja aikanaan sen opin ollessani emäntäkoulussa keväällä puutarhavuorossa. Hyvä vinkki!
    Pitää vain olla hyvin helläkätinen...

    VastaaPoista
  9. Minustakin olet estetiikan mestari näiden kuviesi kanssa, ihailen!

    VastaaPoista
  10. Kiitos vinkistä! Tätä pitää ehdottomasti kokeilla =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan paras niksi esikasvatukseen. Ehdottomasti kannattaa kokeilla =)

      Poista
  11. Wautsi, olet jo laittanut palsamit ja isojahan ne ovatkin. Tuo systeemi on hyvä idea :) Itse laitan palsamit vasta maaliskuussa mutta sinä saat ihanaa kukintaa jo aikaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähdä kuinka käy palsamien kanssa. Ajattelin jos tosiaan saisi kukintaa jo ennen kesää =)

      Poista