lauantai 16. joulukuuta 2017

Claus Dalbyn ihanat kirjat!


Lauantai on lipunut rauhaisissa merkeissä, joskin pienen jännityksen siivittämänä. Sain ihanan kirjalähetyksen ja jouluksi hitusen luettavaa, uutta inspiraatiota ja uusia haaveita. Voiko tämän parempaa ollakaan? Tein jälleen pienen podcasti kirjatilauksen saapumisesta ja kirjojen selailusta. Ihania inspiraatiokuvia, upeita väriyhdistelmiä ja houkuttelevia kokonaisuuksia ja kasviyhdistelmiä kahden kirjan täydeltä.

Aukeamakuvaksi valitsin tämän upean esillepanon, jossa on kaksi kirjekyyhkyä. En tiedä kumpi sitten houkutti enemmän kirjekyyhkyt vai upeat uurnat. Molemmat ehdottomia lemppareitani. Ja nuo kirjekyyhkyt myös niin rakkaita muistoja herättäviä. Onhan meillä joskus ollut kaksi kirjekyyhkyä Lilja ja Albin, lasten omat ihanat kyyhkyt, jotka sitten pääsivät karkuun, eivätkä koskaan palannet. Suunnaton ikävä kirjekyyhkyjä kohtaan laukaisi kummassakin silloin maalausvimman ja meillä onkin kaksi taulua. Kumpaisessakin pyhimys, jolla on kirjekyyhkyt molemmilla olkapäillään. Ja olisikohan itse maalarit olleet kuusi ja kahdeksan vuotiaita tuolloin.



Dalbyn I potter & Krukker kirja on aivan uunituore ja pitää sisällään melkoisen inspiraatiopakkauksen ruukkuistutuksista.

Hieman vanhempi Krukker i haven tarjoaa samaa inspiraatiota, mutta keskittyy selvästi tummanpuhuvampiin väriyhdistelmiin kuin tuo tämänvuotinen painos.


Ja viimeinen kirja sisältää huimat 340 sivua tarinaa, kertomuksia ja uskomuksia. Mielenkiintoista aikamatkailua siis menneeseen ja eri kulttuureihin.


10 kommenttia:

  1. Noiden parissa vierähtää varmasti monta onnellista hetkeä ja uskon, että ovat huikeita inspiraation lähteitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusia ideoita ja ajatuksia pulpahtelee =) Jokainen puutarhuri tarvitsee omat esikuvansa =)

      Poista
  2. Näyttää niin mielenkiintoisilta! Olenkin odottanut tuota Claus Dalbyn kirjan julkaisua, instan puolella olen ihaillut hänen otoksiaan kirjasta ja muistakin ihanuuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on niin inspiraation täyteinen ja niin innostavia kuvia pullollaan =)

      Poista
  3. Voih ja oih...ihastutavaa, kerrassaan lumoava kirja tunnelmineen!

    VastaaPoista