sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Bloggaajien talvitapaaminen

Hiihtoloma ei voinut alkaa paremmissa merkeissä. Oravan kesäpesän Kati oli järjestänyt mitä ihanimman talvi kohtaamisen meille puutarhanälkäisille bloggareille. Lauantaina tavattiin Kaisaniemen 1889 valmistuneessa kasvitieteellisessä puutarhassa. Siinä missä rakastan puutarhurointia rakastan myös arkkitehtuuria. Kaisaniemen upeaakin upeampi kasvimuseo ja alkuperäinen kasvihuone ovat arkkitehti Gustaf Nyströmin käsialaa. 

Koko Helsingin kasvitieteellinen puutarha on alkujaan professori Elias Tillandzin idea. Alkujaan kasvitieteellinen sijaitsi Turussa ja sittemmin Turun palon myötä kasvitieteellinen muutti Helsinkiin. Tärkeimmät kasvit tuotiin uusiin kasvihuoneisiin hevosten rattailla. Toisen maailmansodan pommituksissa kolme alueelle tiputettua pommia rikkoivat kaikki kasvihuoneiden lasit ja samassa rytäkässä talvipakkaset tappoivat kaikki kasvit lukuunottamatta yhtä sypressiä. Nyt aluetta on kunnostettu ja alueella oleva muotopuutarha on kokenut melkoisen kasvojen kohotuksen, joten ei auta kuin kesää odotella innolla. 

Upea kasvimuseo seisoo ylväänä puistikon mäellä. Harmillista, että kasvimuseo ei ole avoinna yleisölle, sillä siellä on peräti 3 300 000 kasvinäytettä - vauh!

Vuosien varrella tutuisi tulleet ihanaiset Cheri ja Molley tarkastelivat innolla kasvikylttejä =) Mikään ei ole parempaa kuin puutarhaystävät =)

Kaisaniemessä on runsaasti suuresti ihannoimaani rappioromantiikkaa =) Ihanasti patinoituneet seinät, runsaat kasvit ja siellä täällä näkyvät työkalut muodostavat kiinnostavia kokonaisuuksia.


Suuri palmusali oli vähintäänkin ihastuttava kaikkine yksityiskohtineen ja runsaine kasvineen.



Eri huoneissa ilmankosteus on erilainen.

Keltaisin nimikyltein varustellut kasvit olivat olivat hyötykasveja. Jättimäinen agave lukeutui näihin ja näytti varsin ylväältä.

Pääkallomerkit loivat hauskan särmikästä tunnelmaa kasvirunsauden keskelle. 

Parin tunnin rauhaisan kiertelyn jälkeen olikin aika lähteä yhdessä syömään kiinalaisia herkkuja ja suunnata kokka kohti seuraavaa kohdetta, Vantaan Viherpajaa.


Aina yhtä ihana Viherpaja oli näin talvellakin pullollaan toinen toistaan ihanampia viherkasveja. Monet monituiset maijat olivat vallanneet kasvihuoneet. Niistä tulee niin 80-luku mieleen. Viherpajan kuitenkin paras ihanuus ovat jättisuuret viherkasvit, suuret rahapuut, palmut ja kaikki ihanuudet. Bloggaajatapaaminen oli todella virkistävää näin talven keskellä. Hernepensaselämää - blogista pääset kurkistamaan ketkä kaikki bloggaajat olivat mukana tapaamisessa ja mikä on parasta puutarhabloggaajien kohtaamisessa =)





maanantai 13. helmikuuta 2017

Messuilla Turussa ja Tukholmassa =)

Viimeinen viikko on ollut melkoista hurlumheitä. Ensin Tukholman huonekalumessut ja järisyttävää viherinspiroitumista ja heti perään Turun Rakenna & sisusta messut.

Turussa viherintoilu näkyi mm. Ikean mustina yrttiamppeleina, yrttihyllyinä ja yrttiseininä. Teemana oli viljelyä sisätiloissa ja jokainen voi kasvattaa syötävänsä =) Mustavalkoisuus yhdistettynä elinvoimaiseen vihreään ja hentoihin luonnonsävyihin on suorastaan toimiva yhdistelmä ja se myös näkyi messuilla =)


Kauppilan puutarha eli nykyinen Flör luotti samaan väriteemaan. Musta korostaa niin kauniisti kasvien vihreyttä, ruukkujen materiaaleja ja muotoja. Ihania luonnonkoreja oli siellä täällä havukasvien, yrttien ja muiden vihreiden kera. Luonnonkori rivistöjä rikkoi ihanan pullukat lasimaljakot ja eukalyptyksen harmaus =)


Kolmas kerta toden sanoo - eikös se niin mennyt? Kukkakauppa Broncon osastolla valkeus ja vihreys olivat pääosassa ja mustaa löytyi lähinnä rakenteista ja muutamista ruukuista. Luonnonkorit olivat vaihtuneet paperipussukoihin. Mutta niin keväistä - ahh niin keväistä =)


Mutta miltä sitten näytti Tukholmassa? Viherkasveja oli melkein jokaisella osastolla, teemat ja värisävyt vaihtelivat. Mutta näistä lisää Hernepensaselämää - blogissa =)



tiistai 7. helmikuuta 2017

Unelma keväästä ja viirinauhoista =)

Se tuntuu olevan se aika vuodesta kun ei meinaa pysyä nahoissaan. Kevät on niin lähellä mutta niin kaukana. Ja viheliäinen pakkanen pauhaa nurkissa. Ei auttanut muu kuin kaivaa vanhat kangaskätköt esiin ja tehtailla viirinauhoja kevääseen.

Vanhat viirinauhat ovat kolmessa vuodessa menettäneet melkoisesti väriään. Aion ensitöikseni pestä keväällä kasvarin katon ja samalla ripustaa uudet viirinauhat paikoilleen. Joten kevät täältä tullaan!

Hernepensaselämää - blogista pääset katsomaan miltä uudet viirinauhat näyttävät =)




lauantai 4. helmikuuta 2017

Jos potagerin haluat suunnitella nyt?

Nyt on aivan paras aika kaivaa suunnitteluvälineet esiin ja aloittaa uusien puutarhajuttujen suunnittelu. Viimeisen viikon olen iltaisin hahmotellut uusia potagermalleja (Hernepensaselämää - blogista löytyy seitsemän uutta potagermallia) ja samalla palauttanut mieliin, mistä oma potagerinnostus on saanut alkunsa.

Kaivoin kirjahyllystä puutarhainnostukseni merkittävimmän teoksen, vuonna 1997 alennusmyynnistä hankkimani Greating small gardens -kirjan. Tässä kirjassa kohtasin ensi kertaa potagerin ja siitä se unelma sitten lähti liikkeelle. Vasta 11 vuotta myöhemmin unelma sitten kävi toten. Siinä välissä ehdin perin pohjin sukeltaa historiallisten puutarhojen ja potagerin maailmaan. Nyt tuo unelmien potager on pikkuhiljaa muotoutumassa valmiiksi ja ihan fiilistely mielessä suunnittelin uusia potagereja.

Moni teistä onkin aina silloin tällöin lukenut nuoruuden haaveestani toimia maanmittausinsinöörinä, niin kaipa purin taas vaihteeksi näitä mittaamishaaveitani ;) Mutta uusi kipinä siinä fiilistelyn lomassa tietysti syttyi, joten saas nähdä vaikka meille syntyisi pikkiriikkinen minipotager tuon jättiläisen kaveriksi. Käy siis kurkistamassa millaisia potagermalleja syntyi kun potagerfriikki pääsi piirtelemään ;) Tästä pääset Hernepensaselämää - blogiin.