maanantai 5. maaliskuuta 2018

Esikasvattaimisen ihmemaassa ja vähän lehdessäkin =)

Kaikki lähti tänä vuonna vähän niin kuin vahingossa käyntiin. Olen herkästi kieltäytynyt erinäisistä lehtijutuista, mutta tänä vuonna tuttu toimittaja soitti ja esitti asian toisin. Ja yht äkkiä löysinkin itseni keskeltä lehtijuttua. Lupauduin mukaan esikasvatusjuttuun juuri kun olin päättänyt tekeväni kaikki kylvöt vasta ulkolämpötilojen lämmettyä.

Siitä se sitten lähti. Ensin 100 kpl pikkuisia orvokkeja löytyi purkitettuina nuorimmaisen huoneen pöydältä. Sitten huomasin tilanneeni kaksi kasvivaloa, löysin itseni rahtaamasta multaa kotiin, hakemasta lisää ruukkuja, virittelemästä kasvivaloja, tekemästä lisää kylvöksiä, basilikaa, kelloköynnöksiä, erilaisia heiniä ja taas hakemassa lisää ruukkuja ja uusia siemeniä. Apua! Miten tässä taas näin kävikään? Nuorimmaisen huone on kuin taistelutanner. Säkeittäin multaa, multaisia sanomalehtiä, vermikuliittia ja suihkutettua vettä. Huh!

Esikasvatuspuuhien lomasta pilkottaa kiire... pavut ehtivät vielä hyvin




Käykö teille koskaan näin? Ensin on vakaasti päättänyt toisin ja yht äkkiä löytääkin itsensä keskeltä härdelliä.

Täältä löydät lisää juttua orvokkipuuhistani: 




18 kommenttia:

  1. Haha, kuulostaa just hauskalta! Mulle sattuu tota samaa surullisen usein. :D

    VastaaPoista
  2. En ole vielä edes yrittänyt luvata, etten esikasvata. Mutta hoen mantraa, ettei kaikkia lajikkeita tarvitsisi kasvattaa niin montaa! "Kolme kurkuntaimea antaa riittävän sadon. Kolme kurkuntaimea antaa riittävän sadon. Kolme..." Ja silti meinaa lähteä laukalle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin tota mullakin. Miksi latva-artisokkaa pitää olla 40kpl ja orvokkeja sata =) Tää on niin tätä =)

      Poista
  3. Siellähän on täysi tohina päällä! Ihan mahtavaa! Jään innolla seuraamaan, mitä ihanuuksia sun kylvöistä kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä totisesti täys rähinä päällä ;) Nyt alkaa pikkuhiljaa tila loppumaan, vaikkei tässä olla kuin pari viikkoa ehditty harrastamaan ;)

      Poista
  4. Pienten siementen kasvua ja kehittymistä isoksi taimeksi on joka kerta vaan niin mielettömän kiehtovaa seurata, etten yhtään ihmettele intoasi. Ja nythän on jo maaliskuu pitkällä ja luonnonvaloakin piisaa joten anna mennä vaan🌱💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi valoa alkaa olemaan jo kivasti =) Niin ihanaa taas =)

      Poista
  5. Aika tuttua...kun annat pikkusormen niin loppuhan on jo tiedossa vanhastaan. Yritän vielä pidätellä... Sinulla on täysi häkä päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä hommat vievät niin salakavalasti mennessää ja aina mopo tuppaa keulimaan =)

      Poista
  6. Iiks! 100 orvokkia. Noissa lukemissa alkaa olla jo iso tilan tarve. Pitääkin vinkata miehelle kotona, kun hänen mielestään purkkeja on meillä liikaa, eikä edes liki noita lukemia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa uhkaavasti sisältä loppumaan tila kesken ja vielä on itämässä ties mitä =)

      Poista
  7. Johan on kasvatettavaa. Aivan noin ei ole käynnyt, kun tiedän kuitenkin kasvattavani joka vuosi jotain. Mutta aina sitä miettii että ensivuonna vähän vähemmän, mutta todellisuudessa määrä vain kasvaa joka vuosi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa näin ja todellisuudessa tämä sisätiloissa kasvattelu on perin hankalaa kaikin puolin.

      Poista
  8. Tämä homma lähtee aina käsistä! Vaikka kuinka yrittäisi toppuutella, niin lopulta talo täyttyy pikku taimista 😊

    VastaaPoista