torstai 8. maaliskuuta 2018

Muukalaiset idätyslautasella!

Tänä vuonna aion tehdä syötäviä ruukkuja tai pikemminkin ruukkuistutuksia. Orvokkeja, basilikaa ja persiljaa! Miltäs kuulostaa? Kylvin alkuviikosta Round Midnight maustebasilikaa vermikuliitin sekaan, märän nenäliinan päälle. Muovipussissa ja kasvivalon loisteessa olleessa pussissa on alkanut pikkuhiljaa tapahtumaan kummia.

Tirkistelen kylvöksiäni aamuin illoin ja huomasin jo heti kylvöjä seuraavana päivänä, että siementen ympärille oli muodostunut sammakonkutumainen limakerros. Eilen tehdessäni tarkistuskierrosta huomasin, että lähes kaikki siemenet olivat itäneet, vaikka itävyysprosentiksi pussukassa mainittiin 70%. Mutta tänään kylvöksissä näkyi kummia.

Testasin ensimmäistä kertaa kylvösten tekemistä vermikuliitin sekaan. Saas nähdä miten erotan vermikuliitista itäneet siemenet?

Vermikuliitin lapiomiseen käytän minilapiota. Melkoisen kätevää.

Round Midnight on syvän violetin sävyinen basilika. Mutta mitä kummaa idätyslautasellani näkyykään? Mukana on joukko muukalaisia, selvästikin vihreitä basilikoja. Onneksi tein idätykset lautaselle, sillä pystyn jo ruukuttaessa erottelemaan vihreät yksilöt erilleen, sillä haluan ruukkuihin orvokkien kaveriksi vain violetteja basilikoja. Vihreät menevät sitten johonkin muuhun käyttöön. Joskus siemenpusseista löytyy ihan jotain muuta mitä pussukassa lukee. Onneksi tässä pussissa oli sentään niitä mitä halusinkin. Huomenna onkin sitten luvassa ruukutusta =)

Hankkimani kasvivalot ovat selvästikin vauhdittaneet ja parantaneet niin itämistä kuin taimien kasvuun lähtöä. Uusista kasvivaloista löydät juttua Hernepensaselämää-blogin puolelta.



6 kommenttia:

  1. Tuo tumma basilika on ihastuttava istutuksissa ja tuo väriä!
    Jaa, sinulla onkin kaksivärinen idätys menossa...no samalla iskulla molemmat!

    Hyvää naistenpäivän iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos =) Kaksivärisyys on silkka vahinko, mutta nuo tummat ovat ihania =)

      Poista
  2. Voi vitsit, kun ihania nousevia hattivatteja! Tai no, vihreitä ja viininpunaisia hattivatteja. Hassua, että on kahden värisiä yhden lajikkeen pussissa, huijausta oikeastaan. Mutta herkkuahan ne kaikki silti ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hattivatteja =) Olipas osuvasti sanottu. Herkullisia kaikki, mutta perin hupiloa, että kahta väriä yhdessä pussissa.

      Poista