keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Puutarhakerhon kuulumisia ja ihania kirjoja!

Eilen oli jänskä päivä =) Meille Saloon on perustettu viime kesänä oma puutarhakerho. Sain jokunen aika sitten kutsun tuon puutarhakerhon kevään ensi tapaamiseen. Siinä sitten vaihdeltiin muutamia meseviestejä ihanan kerhonperustajan Hannan kanssa ja siitä se idea sitten lähti. Nimittäin ideoinnin tuloksena syntyi ajatus Potager-luennosta. Hanna aktiivisesti järjesti erittyisen kivan tilan luentoa varten kaupungintalolta ja hoiti tilaisuuden markkinoinnin. Itse sain tulla niin sanotusti valmiiseen pöytään. Jännittyneenä odottelin mitenköhän paikalliset ottavat potagerpuheeni vastaan =)

Paikalle saapui viisitoista kevättä odottelevaa innokasta kotipuutarhuria. Tunnelma oli puutarhaisa ja vähintäänkin jokatoisella oli kevään esikasvatukset jo käynnissä. Samettikukkaa, trendikästä keijunmekkoa ja kelloköynnöksiä ikkunalaudat ja ikkunoiden vieruset pullollaan. Kuulostaako tutulta? Pienen tutustumiskierroksen jälkeen aloitettiin reilu 120 sliden katsaus potageriin, sen suunnitteluun, perustamiseen ja ylläpitoon. Väliin sateli kysymyksiä kasveista, kyseltiin parhaiden perennojen perään ja pohdittiin kirsikoiden versoamista. Voi miten mukavaa olikaan paahtaa hetki puutarhajuttuja keskellä lumista kevättä. Kiitos kaunis Hanna kutsusta =) Nyt vaan jos täällä on paikallisia niin pika pikaa etsimään facebookista Salon puutarhakerho ja mukaan innostavaan toimintaan =)

Sain Hannalta näin ihanan kukkakimpun. Värit ja kimpun tyyli sopi täydellisesti meidän pehmeään valkoiseen keittiöön. Kimpun lehtivihreässä oli jännittävä pilkullinen tuonenkielon lehti, jollaista en ollutkaan koskaan aiemmin nähnyt. Ja mistä ihmeestä tiedän tämän tuonenkieloksi? Siitä ja muista leikkokukista ja Juhlapuutarhasta lisää toisen blogin puolella, jossa tänään esittelyssä kaksi ihka ihanaa kirjauutuutta. Klikkaa itsesi siis tästä puutarhakirjojen pariin =)




4 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella kivalta, hyvää jatkoa puutarhakerhollenne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos =) Puutarhasta puhuminen tekee melko terää, etenkin näin lumisena keväänä ;)

      Poista
  2. Onpa kiva idea! Hienoa, että löytyy aktiivisia ihmisiä, jotka jaksavat järjestää tuollaisia tilaisuuksia.😊

    VastaaPoista