tiistai 15. toukokuuta 2018

Tulppaanit muistikuvien herättäjinä!


Ajattelin ottaa hitusen kokonaiskuvaa potagerin tulppaanikäytävältä. Mutta voi veljet miten vaisulta kokonaisuus näyttää. Potagerin akselilla on yhteensä kahdeksan käytävää reunustavaa kukkapenkkiä, joihin on vuosien saatossa istutettu satoja tulppaaneja. Mutta niin se on, että kauneuden taitaa parhaiten tuntea sydämessään tai läheltä tarkasteltuna. Mutta minulle tämä on tulppaanikäytävä, eikö kuulostakin mukavan ylevältä?


Kirsikat kukkivat ja potagerissa leijuu huumaava tuomenkukkien tuoksu iltaisin. Tuoksut lisäävät puutarhan aistikkuutta ja mukavalla tavalla romantisoivat tunnelmaa entisestään.


Ensimmäinen tummanpuhuva tulppaani on avaamassa nuppuaan.

Samoin valkovihreät ihanuudet.


Ja kerratut tulput sekä valkoiset narskut.


Parasta kuitenkin on muistot ja tarinat. Tämä ihana tulppaani on hankittu paikallisesta kukkakaupasta ja se on kasvanut ensimmäisen vuotensa terracottaruukussa. Nyt hänen ihanuutensa kukkii yläpihan keltaisten narsissien rinnalla.


Ja tämä oranssinkeltaisuus tuo mieleen lapsuuden, jolloin kävimme mammavainaani kanssa hautuumaalla hoitamassa erään tädin hautaa, jolle vietiin aina keltaisia vain ja ainostaan keltaisia kukkia. Kummallisia takaumia.


Tästä alkuperäisestä kansakoulun asukista tulee taas mieleen Puutarhaperjantain puutarhan raivuutyöt =)


Kylmäkukatkin piti ikuistaa tähän tulppaanipostaukseen, sillä ulkona paahtava +30 asteen helle kiihdyttää kevään kukintaa, niin että pelkään unohtavani jonkun ihanuuden.


Helmililjojen seasta puskee narsissi, jollaista en muistanut edes istuttaneeni. Muistikuvia ja unohduksia, tuoksuja ja tuulahduksia. Puutarha on oma ihana pienoismaailmansa, johon voisi kokonaan hukkua =)


15 kommenttia:

  1. Onhan tuo nyt selvästi tulppaanikäytävä. Ihania ovatkin. Miten suloisia värejä. Ihan hirvittää kuinka nopeasti nuo näillä keleillä kukkivat ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tänään se näyttää jo tulppaanikäytävältä. Olin tapani mukaan liian malttamaton. Mutta huomenna se taitaa olla jo rappioromantiikan käytävä. Niin nopea tämä kevät on.

      Poista
  2. Aivan ihanan värinen kylmänkukka!
    Potager on vaan niin hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kylmäkukka on kyllä melko komea. Se viihtyy hiekkamultamaassa erinomaisesti.

      Poista
  3. Suloisia kukkijoita. Joskus minulle on käynyt niinkin, että pussissa on täytynyt olla jokin ylimääräinen sipuli. Tai jonkin muun puutarhasta jakotaimen mukana on tullut yllätysmatkustaja. Mikään muu ei selitä kasvia, jota ei ikinä ole aiemmin nähnytkään.

    Kiirettä pitää kuvauksien kanssa. Kukinta voi olla nopeastikin ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylläreitä tosiaan on välillä joukossa. Toisaaltaan tuo muistikin on melkoinen ylläri. Etenkin kun sipulikaupoilla hamstraa kaikkea niin vimmatusti.

      Poista
  4. Sipulipusseissakin saattaa olla yllätyksiä. katselin tänään omaa kukkapenkkiä jossa oli pieni keltainen tulppaani, mistä lie siihen tullut mutta saa olla kerran on siihen kasvanut. Tuomen tuoksu on ollut huumaavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ja niihin eksyy väliin jotain ihanuuksia / vihanuuksia. Ylläreitä piisaa. Mutta tuomen tuoksu on mielettömän makea.

      Poista
  5. Valtavan ihana tulppaanikäytävä <3
    Just ennen kuin klikkailin tänne, mietin mielessäni, että pitää taas syksyllä kaivaa lisää sipuleja maahan! Ei sillä, että mä mitään tulppaanikäytävää tänne saisin, mutta sellainen tulppaanilammikkokin vois olla ihan kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyllä on saatava lisää supuleita - vaadin =) Tänään tuo tulppukäytävä jo näyttääkin tulppukäytävältä. Olin siis liian aikaisessa kuvaamassa.

      Poista
  6. Oi, miten kaunista ja mitä, sävyjä! <3 Ja kyllä minä näen tulppaanikäytävän. :)
    Minäkin ihmettelen omassa puutarhassani, mihin nuo sadat ja jopa tuhannet sipulikukat häviävät suuressa puutarhassa. Haaveilen kukkameristä, mutta nyt täällä on vain pieniä lätäköitä. Eli tämä taas todistaa sen, että sipulikukkia ei voi todellakaan istuttaa koskaan liika. Ensi syksynä pitää lisätä sipulikukkia ihan moninkerroin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hempukkaa, hempeilyä ja ripaus romantiikkaa <3 Niistä on tulppukäytävä tehty. Mutta totisesti näitä tarvittaisiin tuhansia, että kokonaisuus näyttäisi edes joltain.

      Poista
  7. Kuvista välittyy ihana tunnelma. Ei dramaattinen tai mahtipontinen, mutta herkkä ja kaunis, juuri kuin alkukesän kuuluukin olla. Tuoksukin melkein leijailee tänne asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos =) Alkukesä olikin juuri sopiva sanavalinta tuolle näylle =)

      Poista
  8. Huoh, mitä kuvia! Kertakaikkiaan ihana tunnelma, melkein kuljin mukana tulppukäytävällä :)

    VastaaPoista