sunnuntai 26. elokuuta 2018

Päärynä-aurajuustopiirakka oman maan päärynöistä


Meillä on kolme päärynäpuuta, jotka tuottavat vuosittain melkoisesti satoa. Mehukkaat ja makeat päärynät pilaantuvat pian ja joka vuosi pitää keksiä jotain uutta, miten päärynöitä käyttää. Tänä vuonna päätin ensimmäistä kertaa kokeilla paljon kehuja saanutta päärynä-aurajuustopiirakkaa. Ei siis siinä auttanut muu kuin kipaista hakemaan sateisesta potagerista kulhollinen päärynöitä ja ryhtyä leipomaan.


Aivan ensimmäiseksi tein helpon ja nopean pohjan. Sekoitin ainekset nopeasti keskenään ja laitoin uunin 200 asteeseen. Alkuperäisessä ohjeessa pyydettiin taikina laittamaan puoleksi tunniksi jääkaappiin tekeytymään. Tämän vaiheen hätäpäissäni oikaisin ja pistin vuokaan levitetyn taikinan noin 10 minuutiksi uuniin paistumaan.

Piirakan pohja:
3 dl vehnäjauhoja
75 g voita
1/2 dl rahkaa

Sillä välin kun pohja paistui uunissa viipaloin päärynät kuorineen ja sekoitin täytteet valmiiksi.

Täyte:
Reilusti kotimaisia päärynöitä viipaloituna
3 kananmunaa
2 dl kermaa
1 dl maitoa
ripaus suolaa
ripaus mustaa pippuria
150 g aurajuustoa

Kun pohja oli riittävästi paistunut otin sen uunista ja ladoin piirakan pohjalle reilun kerroksen päärynäviipaleita. Päärynöiden päälle kaasin huolella sekoitetun munamaidon sekä murensin puolet aurajuustosta. Sitten ladoin piirakan pintaan vielä reilusti päärynän siivuja ja murensin loput aurajuustot. Piirakka sai vielä kypsyä uunissa noin 40 min. 

Kauniiksi paistuneen ja herkullisen tuoksuisen piirakan päälle ripottelin vielä saksanpähkinöitä ja valutin vasta lingottua paikallista hunajaa. Ja voitte vain arvata menikö kieli mennessään kun maistelin jäähtynyttä piirasta. Mitä hyviä vinkkejä teillä on päärynöiden hyödyntämiseen?



6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Meillä on ollut tänä vuonna varsinainen herkkutehdas käynnissä =)

      Poista
  2. Oi joi, mikä herkku ja kauniit kuvat!! <3
    Oma päärynäpuu on ihana asia!

    Tunnelmallista elokuun loppua sinne!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa sellaiselta reseptiltä, että pitää kokeilla! Vaikka pääryntä joudunkin toistaiseksi ostamaan kaupasta, mutta ehkä vielä meilläkin kasvaa päärynäpuu omasssa puutarhassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmetessä piirakka paranee ja seuraavana päivänä leipomisesta se on ihan hirmuisen herkkua =)

      Poista