sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Pylvästyräkin pistokkaiden ruukutus


Ette usko miten kovasti rakastan pylvästyräkkejä. Niihin liittyy ihania muistoja ja niiden kasvutapa on niin kaunis. Isoäidilläni oli aikoinaan lähes kaksimetrinen pylvästyräkki, mikä oli tuettu ties minkälaisilla naru- ja tukikeppiviritelmillä. Sittemmin tuo jättimäinen pylvästyräkki on hävinnyt. Mutta rakkaus tyräkkeihin säilynyt.

Olen päättänyt, että oma tyräkkini pysyy pystyssä omin voimin ja aloitin muutama vuosi sitten tutkimaan miten tyräkkejä hoidetaan ja latvotaan. Löysin netistä hyviä vinkkejä ja nyt onkin jo toinen vuosi peräkkäin kun olen hoitanut pylvästyräkkiäni latvomalla ylipitkäksi venähtäneitä varsia. Tein meidän Versoileva -sivustolle jokin aika sitten ohjeet pylvästyräkkien onnistuneeseen latvontaan ja latvonnasta pääset lukemaan lisää tästä linkistä. Sieltä pääset siis katsomaan miten tämä homma sai alkunsa. Mutta tänään me istutamme juurtuneet pistokkaat.


Pistokkaisiin on muodostunut melkoiset juuret vajaassa kuukaudessa. Ja nyt on aika pistää pienet pylvästyräkkien alut multaan. Sekoitin tavalliseen puutarhamultaan puolet hiekkakakkuhiekkaa. Näin multaseos läpäisee kivasti vettä ja mullan rakenne tiivistyy kivasti tyräkkien juurelle, sillä pienet pylvästyräkit kaatuilevat helposti ensimmäisinä elinvuosinaan.


Pistokkaita oli yhteensä yhdeksän ja ruukutin ne kahteen terracottaruukkuun. Pylvästyräkit pitävät kohtalaisen pienistä ruukuista, joten neljä pistokasta mahtuu vallan mainiosti yhteen ruukkuun. Näin niiden varttuessa muodostuu tiivis ja pensasmainen kokonaisuus.



Yllä olevan kuvan oikeassa reunassa näet emokasvin, josta pistokkaat on otettu. Noin 70cm korkea emokasvi on latvottu nyt kahteen kertaan ja sen rungot ovat vankistuneet ja haaroittuneet kauniisti, eikä kasvi tarvitse minkäänlaista tukea pysyäkseen pystyssä. Pikkuisia pylvästyräkkejä on vuorostaan neljässä eri ruukussa vankistumassa.


3 kommenttia:

  1. Kiitti tästä pistokas infosta. Meillä nimittäin on tuollainen, ja olen miettinyt, mitä sille sitten tekisi kun on "hallitsemattomassa" tilassa:))

    VastaaPoista
  2. Mahtavia hattivattiperheitä!

    VastaaPoista
  3. just pätkin tyräkin kun liki 2m ja alkoi taipua latvasta ja ei pysynyt pystyssä, saa nähdä alkaako juuria tuleen poikasiin kun jo syksy pitkällä tai talviaikahan nyt jo on! jää nähtäväksi niin.

    VastaaPoista