tiistai 9. lokakuuta 2018

Ihana Iris, muraattisyklaami ja muut ihanuudet


Joskus sitä tuntee sisällään pienen SuloVilenin ja kun halvalla saa niin pitihän syyssipuleita vielä vähän hamstrata. Joskin omasta mielestäni pysyin erityisen maltillisena. Vain kuusi pientä pussukkaa lähti alesta mukaani. Muraattisyklaami oli suoranainen löytö ja omista syklaameista olenkin jo haaveillut kauan. Tämän lisäksi posliinihyasintit ovat lukeutuneet haaveiden listaan ja loput tulivat vähän niin kuin kylkiäisinä. Pakkausten etikettien kukkaset vaan näyttivät niin kivoilta yhdessä.


Päätin tehdä totuttuun tapaan sipuliseoksen ja lähdin istutuspuuhiin. Tällä kertaa otin mukaan vain kolmipiikkiharan, jolla sain pehmeän maan myllättyä ja kuovittua sopivat kuopat sipuleille.


Tein ruusukukkulalle ja metsäpuutarhaan muutamia pikkuisia lämpäreitä. Ajattelin testailla kahta eri tyyppistä kasvualustaa ja kosteuspitoisuutta sipuleihin ja sitten ensi vuonna lisään sipuleita sinne missä ne tuntuvat parhaiten viihtyvän. Mitkä ovat muuten sun suosikki sipulikukat ja mikä niistä tekee erityisiä? Olisi kiva kuulla hyviä vinkkejä tuleviin hankintoihin.



22 kommenttia:

  1. Tottahan pitää aina pikkuisen myötäillä Vilenin Suloaja ainakin kun kyse kukista ja sipuleista. Miten käsittelet tuon Muraattisyklaamin? Minulla se kasvaa rehevänä ruukussa, ensin se kukki viime syksyn ja talven ja nyt koko kesän se on ollut rehevän lehdistön peitossa koko ruukku. Mitähän sille pitäisi tehdä? Keväästä asti se on ollut ulkona ja vieläkin se siellä näyttä tyytyväisenä olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulo Vileniä pitää olla sopivasti mukana elämässä =) Laitoin nuo muraattisyklaamit suoraan haahan, kuivahkolle rinteiselle alueelle. Tietääkseni ne menestyvät Suomen talvessa ihan hyvin. Mutta jos sulla on ruukussa se syklaami niin niitä voi talvettaa sisälläkin. Kunhan kastelee niukasti. Lehvästö voi talveksi lakastua, mutta mukulan pitäisi selvitä talvesta.

      Poista
  2. Keväisin suosikkini on melkeinpä se, joka kukkii parhaillaan tai kukkii ihan kohta. Aikaiset ovat tärkeitä kevään merkkejä, kuten lumikellot ja krookukset. On vain muutamia sipulikukkia, joille en ole lämmennyt. Laukkojen suhteen olen jo kriittisempi, osin johtuu myös siitä, että osa laukoista kukkii vasta kesälä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Keväisin sitä liitelee kevätpörriäisen puremana ja kaikki kukkiva on ihanaa. Lumikellot on kyllä yksiä ehdottomia lemppareita. Laukat ovat kyllä siitä kiitollisia, että ne levittäytyvät itsekseen aika kivasti.

      Poista
  3. Hei tulin ensi visiitille. Minäkin istutan tänään ensisipulit mökkipuutarhaan. Sipuleja ei ole minulla pahemmin ennen ollut mutta nyt tulee runsaasti laukkoja ja narsisseja. Tulppaaneja en ole istuttanut kun meillä on paljon pupuja ja peuroja. Ihanat sipulivalinnat olet tehnyt. Minullakin on puutarha blogi mutta talvella kun puutarha hiljenee niin postaan käsitöistä, sisustuksesta ja leipomisesta. Käy kurkkaamassa minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa ja toivottavasti viihdyit =) Kävin blogissasi ja pitääkin oikein kahvikupposen kera ottaa iltalukemistoon ihana puutarha blogisi. Laukat ja narskut ovat ihania ja etenkin laukat levittäytyvät itsekseen.

      Poista
  4. Posliinihyasintti leviää vuosien mittaan voimakkaasti, mutta ei haittaa, koska on keväällä upea ja katoaa sitten perennoiden joukkoon.Iris häipyi meillä parissa vuodessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihastuksen ihastus, toivottavasti se lähtisikin leviämään =)

      Poista
  5. Maltillisuus on paikallaan ilman muuta kukkasipulialessa, vaikkakin hurhtamisen vaara piilee aina. Ihanat valinnat ja tuo syklaami onkin tosi herkku, värimaailma on minulle sopiva! Olen jälleen kerran tuhannennen hamstrannut narskuja, vallankin matalia lajikkeita ja metsätulppaaneita, jotka ovat tosi ihania vaikkakin ovat keltaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurahtaminen on niin herkästi käsillä aina kun vähäkään näkekään sipuleita ja muita ihanukksia. Syklaami on niin symppis. Metsätulput ovat kyllä myös ihania =)

      Poista
  6. Pitääkö tässä vielä lähteä alelaareille? Päätin jo, etten osta yhtään pussia, mutta... Mitäs sitten keväällä ihailen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti pitää =) Sillä sipulikukkia ei mitenkään voi olla liikaa.

      Poista
  7. Kauniit hankinnat! Murattisyklaami onkin minulle ihan uusi tuttavuus, heti alkoi kiinnostaa. Kevätkurjenmiekkaa minulla oli viime keväänä ensimmäistä kertaa ja se kyllä sulatti sydämeni. Pieniä, aikaisia kevätkukkijoita pitää aina olla, eli krookuksia ja idänsinililjoja. Lisäksi tulppaaneja, laukkoja, narsisseja, vuokkoja, ... aikalailla kaikki käyvät keväällä, kun perennat vasta alkavat heräillä talvihorroksestaan. Alelaareille en ole vielä ehtinyt, toivottavasti on vielä jotain jäljellä kun viimein niille pääsen penkomaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo muraattisyklaami on minullakin nyt ensimmäistä kertaa. Toivottavasti lähtee kivasti kasvuun =) Noita kevätkurjenmiekkoja odotan kuin kuuta nousemaan, jos vaikka ensi keväänä saisin niitä ihailla ihan omassakin puutarhassa =) Ja kerran vielä pitää käydä alelaareja tonkimassa.

      Poista
  8. Kivoja ale-löytöjä olet tehnyt. Minäkin taidan kipaista vielä tsekkaamaan, jos löytäisin täydennystä jo aiemmin istutettujen sipulien lisäksi.
    Mun oli tarkoitus tilata sipulit Eurobulbilta, josta olen tilannut sipuleita parina edellisenä vuotena, mutta myöhästyin tilaukseni kanssa ja kaikki suunnittelemani lajikkeet oli jo myyty loppuun. Ostin pari vuotta sitten La Belle Epoque tulppaaneita ja olisin halunnut niitä lisää. Nyt toivon vain, että nykyiset eivät taannu pahasti vaan jaksaisivat kukkia vielä ensi keväänäkin. Olisin halunnut myös haaleita sammutetun oranssin värisiä tulppaaneja, mutta se hankinta siirtyy nyt vuodella eteenpäin. Olen aiemmin vältellyt oranssia, tämä oli ensimmäinen kerta, kun mun oli tarkoitus hankkia sen sävyisiä tulppaaneja. Kävin tällä kertaa ostamassa sipulit lähialueen puutarhamyymälöistä. Pidän kovasti kerman värisistä 'Cream Beauty' krookuksista, niitä istutin lisää, samoin noita samoja iiriksiä, joita on sinunkin ale-löytöjen joukossa. Löysin Plantagenin uutuuksien joukosta kiinnostavan näköisen viininpunaisen kerrattukukkaisen ’Nachtwacht' tulppaanin, joita hankin pari pussia. Muhevaiselta puolestaan tarttui mukaani liljakukkainen vaalea hempeän sävyinen 'Johan Cruijff’ tulppaani. Täydensin myös hiukan vaaleanpunaista helmililjaistutustani. Ne ovat näyttäneet kauniilta pallon muotoon leikatun puksipuun juurella. Suosikkilaukkani on 'Giganteum', koska se kukkii niin pitkään ja sen sävy on kaunis. Istutin niitä muutaman lisää. Pidän myös kirjopikarililjoista, jotka ovat kukkineet jo monta vuotta samoista sipuleista. En ole aiemmin erityisemmin innostunut narsisseista, mutta nyt ne tuntuivat kiinnostavilta ja hankin niitä pari pussia, lähinnä puolivarjoisiin penkkeihin.

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauh - kuulostaa niin ihanilta nuo hankintasi. Nuo sammutetut värit ovat niin pinnalla nyt. Ensi vuonna kyllä haluan meillekin haalia sellaisia sävyjä. Ja narskujen tuoksu on niin huumaavaa, että niitäkin pitää saada lisää =)

      Poista
  9. Murattisyklaami kasvoi minulla edellisenä vuonna, mutta ehti kukkaan vasta lokakuussa, eikä sitten sen jälkeen selvinnyt enää talvesta :( Keväällä laitoin lisää kasvamaan, tällä kertaa siemenistä. Taimet ovat vielä tosi pieniä, toivotaan että selviävät talvesta. Kovin tiheään istutat sipulit, mutta noin saat varmasti upean kukkaloiston keväällä. Minulla on ollut välillä tapana laittaa sipulien väliin liikaakin kasvunvaraa, jolloin ustutuksista jää hiukan hassun harvan näköisiä. Pidän peukkuja että lähtevät siitä leviämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts - toivottavasti tämä muraattisyklaami selviäisi talvesta. Tällä kertaa ajattelin laittaa sipulit aivan kiinni toisiinsa, jotta saisin kivoja lämpäreitä. Mutta aika näyttää olikotämä väärä tekniikka =)

      Poista
  10. Kalkitsetko tai lannoitatko maata istuttaessasi sipulit? Minä teen näin ja varmaan se täällä Napapiirillä on tarpeenkin, maaperä on hapanta. Krookukset eivät jostain syystä täällä tahdo menestyä. Tulppaanit ovat kertakäyttöisiä, vain kasvitieteelliset tulppaanit menestyvät useampia vuosia. Narsissit menestyvät tosi hyvin ja olenkin oppinut istuttamaan ne vähän harvempaan, jotta niillä on tilaa lisääntyä. Myös hyasintit kasvavat hyvin ja menestyvät useita vuosia.
    Minusta on kiva istuttaa osa sipuleista syksyllä kellariin ja nostaa sieltä vähän kerrallaan kukkimaan keväisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on jäänyt nuo lannoitukset tekemättä. Olen vaan möyhinyt maan ja istuttanu kohtuu syvälle, mutta tiheään. Saas nähdä onko sipuleilla laisinkaan mahdollisuutta levitä kun ovat niin tiukassa. Nuo kellariruukut kiehtoisivat minuakin =)

      Poista