maanantai 1. lokakuuta 2018

Tirkistelyjä!


Joskus tekee mieli tirkistellä. Kyykkiä pusikoissa ja etsiä kiinnostavia kuvakulmia, innostua itsekseen näkemästään ja etsiä taasen uusi tirkistelypaikka. Potagerissa alkaa tuoksua syksy, maatuneet lehdet ja kostea syksyinen maa. Puolet käytävistä on nyt puhdistettu talvikuntoon, puolet on vielä työnalla. Tuntuu, että ei ole kiire minnekään, voi vain seisahtua ja ihastua. Joskus on tällainen päivä. Levylautasella soi Suvi Isotalon Ulvova Puu, ilta hämärtää ja selän takana olevassa puuhellassa ritisee lämpöinen tuli.


Latva-artisokkien katveessa kukkivat viimeiset tuoksuherneet. Briteistä tilatut siemenet tuottivat ihania ja voimakkaasti tuoksuvia kukkia. Kosteassa illassa tuoksut tuntuvat voimakkailta.


Kukkivien hortenssioiden välistä voi nähdä pienen vilauksen potagerista. Vielä on syystöitä jäljellä, mutta tänään kaikki tekemättömät työt saavat odottaa =)


6 kommenttia:

  1. Hei Jori! Mikä on tämän viimeisen kukan nimi? Samanlainen työntyi esiin myös omasta perennapenkistäni ja koko kesän ihmettelin mikä lie valtavajuurinen rikkaruoho tuossakin, mutta antaa olla kun peittää paljaan paikan. Elokuun lopussa aukesi ensimmäinen kukka ja miten se jaksaakaan kukkia.. Onneksi en kitkenyt. Tänään saatiin taas nauttia niin kauniista syyspäivästä, ei meinannut millään malttaa istua tietokoneen ääreen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli niin mahtava syyspäivä <3 Tuo on Aster novi-belgii "Patricia Ballard" (Syysasteri) - superihku =)

      Poista
  2. Kivoja tirkistelyjä :) Mukavaa lokakuuta!

    VastaaPoista