maanantai 26. marraskuuta 2018

Valkeat amaryllikset


Levylautasella pyörii ikiaikaiset klassikot ja mieli kääntyy pikkuhiljaa kohti joulun odotusta.  Ensimmäiset maljakossa kasvaneet amaryllikset ovat kukassa. Kolmesta Alfrescon sipulista on kasvanut yhteensä seitsemän komeaa kukkavanaa. Kukkavanat ovat olleet niin täyteläisiä ja painavia, ettei amaryllikset tahdo pysyä sipulimaljakossa pystyssä vaan kaatuilevat siihen malliin, että leikkasin kukkavanoja maljakkoon sekä osan ripustin keittiön kukkaparruun.


Tiukasti varren ympärille kiepaistu samettinauha estää leikatun amarylliksen varren rullautumista ja samalla samettinauhasta on helppo ripustaa kukkavanat roikkumaan. Onttoon kukkavarteen kannattaa kaataa vettä niin kukka pysyy pitkään virkeänä.


Meillä joulukukat saavat kilvan kukkia aina marraskuun lopulta jouluun. Ja niitä hankitaan koko ajan lisää, jotta joulunodotus fiilis olisi kohdillaan. Versoilevan puolella on artikkeli Ihana amaryllis, jossa on takuuvarmat vinkit miten amaryllikset saa nopeasti kukkimaan ja hyvin säilymään. Käy nappaamassa vinkit talteen tästä linkistä.

Mitkä ovat muuten sinun lempi kukkaset näin joulun alla ja mitkä ovat parhaat joulukukkien hankintapaikat? Olisi kiva kuulla hyviä vinkkejä =)



1 kommentti:

  1. En ole tiennytkään että amaryllistä voi pitää tuolla lailla roikkumassa. Kiva idea! :)

    VastaaPoista