sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Kiirettä riittää siementilausten parissa


Tammikuun ensimmäiset päivät ja viikot ovat taattua siementilausten aikaa. Päivä toisensa jälkeen uppoudun tuntikausiksi katalogien ja nettikauppojen uumeniin ihmettelemään, ihastelemaan ja tekemään tilauksia. Omalla listallani on reilu kymmenen kauppaa ja tilaan jotakin melkeimpä niistä kaikista. Toisina vuosina tongin vimmaisena ainoastaan jotakin yhtä lajia, toisinaan taas värit vievät mennessään. Siementilauksien tekemisessä on aina jotakin uutta, jotakin jännittävää ja hiehtovaa.


Siinä missä lehdissä varoitellaan tavarahaalija sukulaisista ja niistä, jotka eivät pysty luopumaan ylimääräisestä. Lukeuden varmaan kaameimpaan kastiin. Arkistoista löytyy lähetyslistat siementilauksiin helpostikin viimeiseltä kymmeneltä vuodelta, samoin kylvettyjen siementen pussit ja kaikki mahdollinen mikä liittyy siementen kanssa puljaamiseen.

Kylvettyjen pussien kyljissä saattaa olla myös muistiinpanoja. Nimittäin lasken aina montako siementä pussissa oli. Toki sellaiset siemenet, joita myydään 500 siemenen pusseissa jätän suosiolla väliin, mutta monet muut pienemmän määrän siemenet lasken. Tämän jälkeen juoni jatkuu siten, että moniko niistä on itänyt ja millä aikataululla.

En ole mitenkään johdonmukainen siementilauksia tehdessäni. Yhdellä kertaa tilaan vaikkapa vaan jotakin lajia ja seuraavalla viikolla tilauslista voikin olla ihan eri näköinen. 

Vuosittainen siementilaus budjettini vaihtelee jonkin verran, mutta alle 100€ en ole minnään vuonna tainnut selvitä. Miten sinä toimit siemenkaupoilla - annatko tunteen ja fiiliksen viedä vai etenetkö suunnitelmallisesti ja johdonmukaisesti?

Versoilevan tämän päivän artikkelissa: Siementilaukset 2019 käydään läpi tämän vuoden ihania värisävyjä ja artikkelin lopussa on linkit 14 siemenkauppaan, joita olen vuosien varrella ahkeraan käyttänyt. Artikkeliin pääset tästä. 

7 kommenttia:

  1. Kukkia ja siementilauksia ei lueta tavaranhaalintaan:)

    VastaaPoista
  2. Mitkä kukat ovat olleet sulle mieluisia kylvökukkia? Joissa on erityisen kaunis kukinto ja jotka kukkivat pitkään Suomen sääolosuhteissa?
    Mä oon tykännyt erityisesti cosmoskukista ja zinnioista, myös sinisievikki 'penny black' on takuuvarma ja ihana. Kylvämäni kesäpäivänhatut ovat ilokseni viihtyneet penkissä jo kolme vuotta, kylvin niitä viime vuonna hiukan lisää. Viime vuonna asterit kukkivat myös kauniisti, kun kesä oli niin lämmin ja vähäsateinen. Unikoita kylvän aina, vaikka ne kukkivatkin kovin lyhyen aikaa.

    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, ai nyt pistitkin pahan =) Niitä ihania on niin monia. Ritarinkannukset ovat erityisen ihania, mutta sateessa tuppaavat kaatuilemaan. Sinikatana on kyllä yksi ehdoton lemppari - siinä on myös kovasti kauniit siemenkodat. Sitten törmäkukat ovat kestäviä, kauniita ja kaiken lisäksi houkuttelevat perhosia kovasti. Kehäkukan vaaleat muodot ovat ihanan pirteitä ja sitten nuo erityisen ihanat asterit ja oppineidenkukat. =)

      Poista
  3. Jonkun verran katselen etukäteen siemenvarastojani ja yritän muistella, mihin kukkapenkkiin tai ruukkuistutuksiin tarvitaan minkäkin verran kasveja, mutta annan kyllä itselleni luvan siemenhyllyllä mennä vähän fiiliksenkin mukaan. Koskaanhan ei etukäteen tiedä, mitä siemeniä löytyy minkäkin liikkeen valikoimista. Joskus alkuperäiset suunnitelmat muuttuvat siemenhyllyllä kokonaan, jos ei löydy etukäteen suunniteltuja siemeniä tai tuleekin jotain herkkuja vastaan. Netistä en ole muuten siemeniä koskaan tilannut, kun olen ajatellut niiden tulevan postikuluineen kalliimmaksi kuin kaupasta. En kyllä ole edes tutkinut asiaa sen kummemmin, pitääkö mielikuvani paikkansa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä, näin maalla on kaikki siemenkaupat niin kaukana, että siemenet tulee ostettua netistä. Mutta samalla periaatteella "hyllyjä" selaten sielläkin tulee toimittua. Siementen hinnoissa on todella rajuja eroja. Yleensä niihin ei tule juurikaan toimituskuluja. Kulkevat kirjekuoressa ja niiden paino on olematon. Ulkomailla hinnat vaihtelevat 90sentistä noin kolmeen euroon / pussi. Mulla tosin on on ongelmana se, että suuret valikoimat houkuttelevat ostamaan paljon siemeniä =)

      Poista
  4. Yritän vähentää siemenkaupoista ostamista. Kaappi on nyt jo pullollaan aikaisempien vuosien siemeniä. Aika paljon on tullut myös vaihdeltua tai ostettua yksityishenkilöiden myymiä siemeniä. En varmaankaan koskaan ole ostellut ihan samoja määriä kuin sinä, arvioisin että reilu 50€ paikkeilla menee vuosittain, yritän suosia edullisempia paikkoja. Nytkin yritän parhaillaan miettiä tarvinko oikeasti jotain vielä lisää. Ainahan sitä haluaisi :D

    VastaaPoista