lauantai 30. maaliskuuta 2019

Tommaatteja kasvattamaan vai ostamaan?


Tomaatin kasvattamisessa on huumaa vai onko? Asiat joihin liittyy vahvoja muistoja tuntuvat jotenkin erityiseltä. Olen kasvanut tomaatin huumassa, koulinut niitä lähes koko ikäni, mitannut lämpöä, katkonut varkaita, kieputellut niiden varsia vetosolmulla varustetun kiristysnarun ympärille, poiminut satoa. Joskus ennenkin olen tainnut mainita, että meillä oli useita kasvihuoneita lapsuudessani ja tomaatteja sekä pitkää kurkkua kasvatettiin myyntiin.

Olen jopa istunut jälki-istunnossa niinkin eksoottisesta syystä, että meidän tomaattien esikasvattamo syttyi kevätlämmitysten aikaan palamaan ja myöhästyin koulusta, koska palokunta oli pihalla sammuttamassa paloa. Mutta paras muistojälki on ehdottomasti syntynyt tomaatin tuoksusta. Mikä suhde sinulla on tomaateihin?

Teimme Katin kanssa versoilevaan podcastin tomaattien kasvattamisesta. Podissa on vinkkejä, hoito-ohjeita ja naurua. kuuntele podi alla olevalla soittimella. Kati teki aiheesta myös artikkelin Versoilevaan. Tomaatin kasvatus siemenestä raottaa tomaatin kasvattamisen taikaa. 


Kati pohti myös omassa blogissaan aihetta ja pohti sitä mennäkö tuleva kesä ostotaimilla vai kasvattaako itse tomaatin taimet. Tomaatit avaavat kummasti kielenkannat ja pistävät pohtimaan asioita syvällisestikin. Katin pohdinnan voit lukea täältä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti