lauantai 20. heinäkuuta 2019

Podcastiin valmistautumista ja ihanaa kotitekoista jäätelöä

Podcastiin valmistautuminen vie joskus mennessään. Puutarhakirjat läjääntyvät keittiön pöydälle röykkiöiksi. Tarinat vievät mennessään ja huomaa uppoutuvansa johonkin aivan muuhun mihin alun perin pitikään. Yhä uudelleen ja uudelleen löydän itseni innostumasta 1700-1800 lukujen pomeranssipuihin, mulpereihin, viiniköynnöksiin, persikoihin ja muihin tuon ajan eksoottisiin puutarhakokeiluihin. Kokeilunhalu oli jotenkin suorastaan ihailtavaa. Onneksi näistä ajoista on kohtuullisesti kirjallisuutta saatavilla. Puutarhurointiin kuuluu usein tarkka kirjanpito ja se on ollut yksi syy siihen, että näitä tarinoita on taltioitunut tähän päivään ihmetelväksi.

Tarinoihin uppoutumisen lomassa maistuu joskus myös pienet arjen ylellisyyttä luovat herkut. Versoilevan Maria loihti jokunen viikko sitten kuolettavan herkullista kirsikkajäätelöä. Kirsikkajäätelön helpon reseptin löydät Versoilevan sivuilta. Itse ihastuin oitis tuon kotitekoisen jäätelön makuun ja nyt pakastimessa on rasiallinen mustikkaista herkkua juurikin tällaisia aamuja varten.


Marjakossa tuoksuu vaniljainen mesiangervo. Mesiangervon kukinnot ovat syötäviä ja käyvät vallan mainiosti erilaisten herkkujen valmistukseen. Mesiangervoissa on pala Suomen kesää, lapsuutta, hyviä muistoja. Tiesitkö muuten, että mesiangervon kestää varttua kukintaikään huimat 10 vuotta. Melkoinen sissi siis tämä ihanuus.


Puutarhahistorian tonkiminen ulottuu ihanien kartanoiden tarinoihin, kiehtoviin elämänkertoihin ja ties mihin. Joskus on vaan ihanaa hurahtaa, uppoutua ja unohtua johonkin kiehtovaan. Jos Sinulla on takataskussa jotain ihania puutarhan historiaa sivuavia kirjoja niin vinkkaahan niistä tuonne kommentteihin. Ihanan rauhaisaa ja hitaasti lipuvaa lauantaita Teille kaikille =)


Tässä muuten kuva käsin maalatusta kangastapetista Pekkalan kartanosta Ruovedeltä. Tarhuri koputtelee pitkällä kepillä pomeranssin kypsiä hedelmiä puusta. Taustalla on myös palmu ja viiniköynnös. Näiden erikoisuuksien lisäksi suurissa ruukuissa kasvavat harvinaiset kasvit olivat herrasväen puutarhojen ylpeys. 

5 kommenttia:

  1. Puutarhahistoria on ihan järkyttävän kiinnostavaa, kun siinä yhdistyy maailmanhistoria ja oma harrastus. Mahtava tuo kangastapetin kuva!

    VastaaPoista
  2. Ihania puutarhahetkiä ja unelmia raikkaan jäätelön kera! <3
    Puutarhahistoria kiehtoo minuakin suunnattomasti!
    Minäkin ihastuin tuohon kirsikkajäätelöön, mutta glugoosisiirappi on pakko jättää terveyssyistä väliin...pitää keksiä jokin muu vastaava ainesosa tilalle.
    Mustikat ja vadelmat varmasti niin ihania myös.
    Mustaherukkajäätelö olisi samalla reseptillä varmasti ihan huippu!

    Nauti kesän lämmöstä!

    VastaaPoista
  3. Puutarhahistoria on niin mielenkiintoista ja siihen on ihana uppoutua:) Tuota jäätelöreseptiä täytyykin ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa herkulliselta, täytyykin kokeilla! Jos vain ehdin kirsikka-apajille ennen lintuja! :D

    VastaaPoista
  5. Kesässä ja aikuisuudessa on se hyvä puoli, että voi syödä halutessaan jäätelöä heti aamusta :)

    VastaaPoista